Erkki Airas: Afrikka lumosi minut. Kirjapaja 1980. 220 sivua.
"Yritä jättää pois ne kohdat, joiden yli lukijat yleensä hyppäävät", opetti Elmore Leonard kirjoittamisesta. Luettuani kirjan kokonaan, selatessani uudelleen, hyppään siis ystävällisten, ympäripyöreiden hymistelyjen ylitse, ja poimin otteisiin rajumpia, pysäyttäviä, koskettavia kohtia.
***
Nairobin keskus, down town, kohoaa pilviin kuin uuden ajan kuuluttaja. Tulee mieleen amerikkalainen suurkaupunki, joka levittäytyy matalana omakotialueena kymmeniä kilometrejä, mutta nostaa kuitenkin keskustassa olevat pilvenpiirtäjät tiiviinä ryhmänä pilviä kohti. Kauas maaseudun mataliin savimajoihin näkyy taivaanrannalla Kenyatta-konferenssikeskuksen mahtava torniosa. Kaupunkia lähestyttäessä kohoaa tornin viereen ryhmä korkeita rakennuksia, hallinnollinen ja liike-elämän keskus. (s.65)
***
Dar-es-Salaamin lentokentällä jonossa edellä ollut antoi virkailijalle matkalippunsa sekä lentokenttämaksun. Musta virkailija otti ne, kirjoitti jotain ja kehotti asiakasta maksamaan lentokenttämaksun! "Ette ole antanut!" intti virkailija. "Juuri noiden papereiden päällä oli maksu ja minähän ääneen sanoin teille, että siinä on lentokenttämaksu!" Nousi kiihkeä sanasota ja kirkkoherra Erkki Airaskin oli valmis todistamaan näkemänsä. Virkailija luovutti sitten.
Helsinkiläinen Erkki Airas tuli vuoroon, pani huomiotaherättävän painokkaasti setelin tiskiin ja sanoi että se oli lentokenttämaksu! Virkailija sieppasi rahan salamannopeasti taskuunsa ja jatkoi kirjoittamista. Sitten hän palauttaessaan lentolippua vaati jälleen lentokenttämaksua! Airas menetti jo itsehillintänsä, mutta virkailija kysyi kylmästi: "Onko teillä todisteita..." Airas kääntyi takanaan olleen jonon puoleen ja virkailija antoi periksi. (s.56).
***
Asmaran ja Addis Abeban välillä kadonnut matkalaukku oli löytynyt. Laukku oli pääosin sama, mikä alkumatkasta oli mukana. Kulmissa olleet vahvikkeet oli kuitenkin revitty auki ja sisältä oli kahmittu ulos mitä oli sormenpäillä saatu. (s.58)
***
Miehet rakastavat neuvotteluja Afrikassa. Ne ovat kylänvanhimpien päätyötä ja aihetta löytyy aina. Sodankäynti vaatii neuvonpitoa. Jos on hankittava tontti lähetystyölle koulua ja sairaalaa varten, täytyy neuvotella pitkään. Ja kun päätös on vihdoin selvä, jatketaan tarinointia ilman asiaa. Neuvottelu on elämänmuoto. Afrikan miesten yhdessäolo olisi kiintoisa psykologinen tutkimusaihe. (s.90)
Hallituksella on täystyö pitää kostonhaluiset heimot aisoissa ja toisistaan erillään. Tehtävään on komennettu muiden heimojen karaistuneita mutta raakoja sotilaita. Kurinpitomatkoillaan he eivät ole nokonuukia siitä ketä rangaistaan. Joskus on nähty niputettuina katkaistuja ihmiskäsiä, kun kurinpito on ollut tuimempaa. Niput todisteena, että tehtävä suoritettu. (s.86)
Tugenrouva toi pöytään keltaisenruskean korvallisen, jota eurooppalaiset pitävät yöllä sängyn alla. Oli jäänyt näiltä. Mainio kulho juhlapöytään. Herkkumalja jäi vieraalta maistamatta, täytyi valitella ettei jaksa, oli niin täynnä jo. (s.102)
Musta mies pitää vaimoaan työjuhtana. Maasai-sotilaalla on oikeus maata kenen tahansa heimon naisen kanssa. Sotilas asettaa vain keihäänsä valitsemansa naisen ovelle, eikä aviomiehellä ole silloin asiaa vaimonsa luo, naisella vieläkin vähemmän sanomista siitä mitä hänelle tapahtuu. 15-vuotiaille tytöille suoritetaan hirveitä tuskia aiheuttava ympärileikkaus. (s.103)
Turkanamaassa ei taikauskon vuoksi muokata, kynnetä, kylvetä eikä viljellä maata. Kansa pelkää, että pahat henget tulevat esiin maanpinnan rikkoutuessa ja aiheuttavat tauteja, kuivuutta ja nälkää. Henkien kiroukselta välttyäkseen on suoritettava lakkaamatta uhreja, joita noidat määräävät. (s.104)
Kuolema on turkanamaassa kaamea, ahdistusta aiheuttava tapahtuma. Kukaan ei halua seurata toisen ihmisen lähtöä tästä maailmasta. Kuolema merkitsee heille siirtymistä toiseen elämänmuotoon. Vainajat ovat jatkuvasti lähellä ja lähettävät viestejä omaisilleen. Omainen ei kuole niin kauan kuin häntä perheen piirissä muistetaan, mutta vain niin kauan. Poistuneita ei saa unohtaa. Kahden lapsen syntyminen samalla kertaa tietää kamalaa kirousta koko perheelle. Kaksoset on surmattava. (s.105)
Opettajalla on keppi kädessään ja sillä hän sivaltaa oppilaan sormille. Luulisi luiden katkeavan. Opettajilla suuri haave on toteutunut, on päästy vapaaksi ruumiillisesta työstä, joka on mustalle miehelle kauhistus. Ei sitä tarvitsisi paljon tehdä, mutta se vähäkin on vastenmielistä. Maanviljelijä ei puhu työn ilosta. Kukaan ei tajua, että vapaan miehen aherrus omalla pellolla voisi olla ilo ja onni. Sen sijaan: päästä opettajaksi tai virkailijaksi... (s.155)
Lauantai on kouluissa piiskauspäivä. Raipoilla oppii vihaamaan tai nöyrtymään. Lahjuksia ottavia herroja ei voida piestä tai heittää vankilaan, koska johtaja-ainesta on vähän. (s.175)
Arvellaan että mielikuvituksettomuus johtuu virikkeiden puutteesta lapsuudessa. Afrikan lapsilla ei ole leikkikaluja, jotka kirvoittaisivat mielikuvitusta ja kätevyyttä. Lapsi ei opi suunnittelemaan. Miesten työ on ollut sotiminen ja metsästys. Peltotyöt ovat jääneet naisille. He eivät ole oppineet edes käyttämään neulaa ja lankaa, eivät tiedä miten vaatteita voi korjata. Ihmisillä on resuja yllään. Mieleen ei juolahda korjata revennyttä paitaa. (s.175)
Eräs työmies kulki rääsyissä päivästä toiseen. Suomalainen esimies antoi hänelle 20 shillinkiä uuden haalarin ostoon. Seuraavana päivänä kaikki muut tulivat rääsyissä ja odottivat saavansa 20 shillinkiä hekin. (s.175)
Tulevaisuuden suunnittelu on afrikkalaisille vaikeaa. Jo ajan käsittäminen. Ymmärretään mennyt mutta tulevaisuutta ei osata arvioida. Siellä missä afrikkalaiset ovat yksin rakentamassa menee sormi suuhun ja työt pysähtyvät. Täysi neuvottomuus valtaa ja lamaannuttaa heidät helposti. Musta pysähtyy, lopettaa, luopuu yrittämästä.
Kun neljän tuuman naulat loppuvat, työt keskeytyvät, vaikka samankokoisia nauloja olisi vanhoissa lankuissa vaikka millä mitalla. Maahan pudonnutta naulaa ei kukaan älyä nostaa ylös. Materiaalin haaskaus on joskus mieletöntä. Aina luotetaan, että valkoinen mies antaa lisää. (s.174-175)
- Kuten aluksi sanoin, poimin kirjasta, kuin piru raamatusta, sen terävintä ja tylyintä kritiikkiä. Miksipä juuri Jukka Kajava ja Seppo Heikinheimo olivat luettuja kriitikkoja (mutta aiheuttivat painajaisia taiteilijoille)? Afrikan "lumoavimman" puolen jätän löydettäväksi...
torstai 13. maaliskuuta 2014
maanantai 3. maaliskuuta 2014
125. Kuumat perunat
Lainakirjaston tuulikaapissa lukutoukat kierrättävät vanhentuneita painotuotteita ilmaiseksi. Monissa teoksissa on kirpputorin hintamerkintä, ehkä kerran myytykin, tai ehkä juuri jäänyt myymättä.
"Noista tekee löytöjä!", sanoi ohikulkija penkojalle kirjaston ovella. "Ne kannattaisi listata nettiin, että tietäisi mitä on missäkin!" Mutta kenen kannattaisi työ tehdä?
Internet-hakua kokeillessani samoja nimikkeitä tarjotaan moneen kertaan Huutonetissä, puolen tai yhden euron kappalehintaan (alkaen), mutta monen euron postikuluilla. Antikvariaatit ovat kalliimpina pulassa. Toisaalta kotien kirjahyllyt käyvät ahtaiksi.
Seitsemän tuoretta löytöä Helsingin Pitäjänmäestä:
***
1) Simo Hämäläinen: Kuuma peruna (1972) Jännitysromaani. Uusi Kirjakerho. 199 sivua.
Helsingin Munkkiniemessä puukotetaan teinipoika kotihipoissa. Pidätetyn pojan toimittaja-isä alkaa nuuskia, soluttautuen huumenuorten lössiin Vanhan ja Uuden Ylioppilastalon välisellä "Perunatorilla". Olisiko syyllinen 1960-70-luvun opiskelijatyttö, kirjassa nimeltään Tarja Halonen, vai joku muu Tuula tai Ville tai Veikko?
Kerronta on pikaluettavan suoraviivaista ja sujuvaa. Kaupunkikuva jää harmittavan ohueksi. Aleksin läpi ajetaan vielä yksityisautolla. Ajankuva sekin. Jymy- ja iltapäivälehtien moraalia pohditaan. Syyllinen paljastaa itsensä loppusivuilla turhan kesysti. Liian helppo ratkaisu.
***
2) Gavin Lyall: Taivaan nurja puoli (The Wrong Side of the Sky,1961) suomentanut Pentti Järvinen - Itse 'Barrikadimaisteriko'? Otava 1962, 304 sivua.
Pienen rahtiyhtiön Dakota-koneen lentäjä laskeutuu Ateenaan ja etsii halpaa majoitusta Omonia-aukion kulmilta, koska Syntagmalla on kalliimpaa. Baarissa hän tapaa sotakaverinsa, joka on nyt toimessa pakistanilaisen ruhtinaan yksityiskoneen (italialaisen Piaggion) lentäjänä.
Pian Kreikan saaristosta etsitään lentokoneen raatoa ja sen mukana ollutta jalokiviaarretta. Kreikkalainen rahdinvälittäjä on tapettu. Libyan Saharassa käydään. Arabikonna Jussuf pompahtelee esiin julmistelemaan aina jännityksen sitä vaatiessa. Pari naiskaunotarta pyörii matkassa. Pilotin työn kuvaus tekee uskottavan vaikutuksen, Lyall tuntuu tietävän mistä kertoo.
Olisiko loppu onnellinen vai onneton? Välimuoto! Potti menetetään, toinen potti säästyy. Jokin kone putoaa, samalla muutama paha sekä ehkä hyvä kuolee, mutta lentäminen jatkuu!
***
3) Harold Robbins: Lehtikuningas (Dreams Die First, 1977) suom. E.A. Mesi, Otava 1990, 318 sivua.
Robbinsin perusjuoni on amerikkalainen unelma: ryysyistä rikkauteen. Väliin sirotellaan tasatahtiin eroottisia tilanteita, jotka toimivat paremmin Robbinsin vanhemmissa, tuplasti paksummissa tiiliskiviromaaneissa. Enää vain tirkistellään kuohuttavia paheita, TV-pastorin luostarikommuunia, huumeiden käyttöä ja "Viikon pojun" homo-orgioita. Päähenkilö perustaa miestenlehti Machon ja sen oheen postimyyntiä, eroottisia klubeja ja paratiisihotelleja, Hugh Hefnerin, Bob Guccionen ja Larry Flyntin antaman mallin mukaan.
Parasta kirjassa on vain pinnallinen nopealukuisuus. Hyvin pikaisesti voi silmillään skannata, olisiko kirjailijalla enää nokkelia ideoita, kekseliästä sanottavaa? Mutta ei, tunnetun toistoa.
***
4) Reijo Honkonen: Varjo vain. Otava 2003. 267 sivua. Jännitysromaani.
Kiinnostava tapahtumapaikka on Savonlinna! Paikallisväriä kaipasin enemmän. Pääskylahti ja Ahertajantien teollisuusalue. Parhaimmillaan ajetaan junalla maisemassa. Sujuvaa luettavaa, mutta 500 markan setelien painaminen ja levittäminen viime hetkellä ennen euroon siirtymistä tuntuu onnistuvan jokseenkin liian helposti. Paikallinen nuori kolli ja kesätyttö Helsingistä tutustuvat ohessa.
***
5) Tuva Korsström: Osaako nainen ajatella? Esseitä, haastatteluja. (2003) Like 2.p. 2005. 302 sivua, suomentanut Anu Tukala.
Teos vilisee ennen kuulumattomia, mielenkiintoisia naisfilosofeja ja älykköjä. Teksti juoksee sujuvasti kuin naistenlehden palstoilla ja unohtuukin heti, kuin Valittujen Palojen tyhjiin lyhennetyt ja köyhiksi kalutut luut. (Vaihtoehto voisi tietenkin olla filosofien läpipääsemätön keinotekoinen termiviidakko, jonka liaaneihin sotkeutuisi.)
Satunnainen avaaminen sattuu osumaan sivulle 178:
"Cixous on viehättävällä tuulella. - 'Kaunokirjallisten tekstieni on sanottu olevan lähes mahdottomia kääntää, koska ne perustuvat kielellisiin assosiaatioihin ja rajojen rikkomiseen.'"
Jälkikuvaksi kaiken unohduttua jää joukko yksittäisiä primadonnia, toisten naisten kanssa riidellen, kukin ajatuksineen omassa ylhäisessä kuningattarellisessa neroudessaan, paitsi milloin yksi nainen syyttää toisen naisen varastaneen itselleen hänen keksimänsä ajatuksen!
***
6) Dashiel Hammett. Jokin kovaksikeitetty Sapo-sarjan dekkari. Aloitin, mutta jäi lukematta. Täynnä tyhjää vuoropuhelua. Jännitystä tarvittaessa mies tuli ovesta reikarauta kädessä tai joku pahoinpideltiin tajuttomaksi. Tarina oli vanhentunut täysin turhaksi. Olikos kuitenkin Hammettin 'Maltan haukka' hyvä vai eikö sekään enää olisikaan?
***
7) Risto Juhani: Peipon lento. Rikosromaani. Tammi 1972. 229 sivua.
Vantaan Seutulan lentokentän tai sen uuden rakennuksen työmaan palkkarahat varastetaan. Pian tapetaan rattijuoppo kuuluisa entinen mäkihyppääjä. Kiintoisa tapahtumapaikka on Seutula: sekä työllistettyjen työttömien siirtotyöleiri 'Tötterökylä' että rattijuoppojen pakkotyöleiri ('Kanarian saariksi' joskus vitsaillen kutsuttu. Siellä lusi monia julkkiksiakin.)
Kirjan rikosten tutkinnan kannalta olennaista on, miten kaksi rikosta liittyy toisiinsa? Suljetun paikan arvoitusdekkari kestää vaappuen loppusivuille asti ja hauskasti viimeisellä sivulla lentäkentällä kuulutetaan 'viimeisen kerran' Kanarian-lennolle Koistista (muutin nimen), joka ei voi tulla, koska hänet on hetki sitten pidätetty murhasta.
Toisaalta mahdollisia epäiltyjä on aika monta, eivätkä he kaikki ole lukijan kannalta erityisen mielenkiintoisia tai toisistaan erottuvia persoonallisuuksia, joista tekisi mieli alkaa veikkailla syyllistä! Turhan ilmeinen vihjekin Ryöstösaaliin kätköstä on annettu, kun taas toisaalta Murhaan liittyen vihjeitä puuttuu. Autolla kovaa kohti ajaen tehty uuden murhan yritys vaikuttaa aivan liian riskialttiilta, muttei rikosautosta saada heiveröisintäkään tunnistushavaintoa, vaan auto on pelkkä mikä tahansa henkilöauto vain.
Rikosmiljöön valinnaksi 'Seutula' on kuitenkin kiitettävän erikoinen. Olisikohan kirjoittajalla ollut itsellään asumiskokemuksia Seutulan leireiltä tai ehkä vain journalistin työkeikkoja.
***
Jaa-a, mitähän suljetun paikan arvoituspaikkoja on vielä käyttämättä? Avaruusraketti, jossa yksi kolmesta astronautista kuolee? Olen jo lukenut murhasta lentokoneessa, jossa oli vain kaksi pilottia ja kaksi lentoemäntää! Entäpä missikiertue? Kiertävä sirkus? Suljettu Tosi-TV:n kuvauspaikka? Tutkimusmatkailijoiden Naparetkikunta? Valtioneuvoston kokous? Presidentin Linnanjuhlat? Luokkaretki? (Mauri Sariola on jo käyttänyt valmismatkan turistiseurueen.) Syntymäpäiväkekkerit? Taloyhtiön yhtiökokous? Filatelistien vaihtokokous? Lautapeliseuran peli-ilta? Rippileiri? Hääjuhla? Hautajaiset? Jumalanpalvelus kirkossa?
"Noista tekee löytöjä!", sanoi ohikulkija penkojalle kirjaston ovella. "Ne kannattaisi listata nettiin, että tietäisi mitä on missäkin!" Mutta kenen kannattaisi työ tehdä?
Internet-hakua kokeillessani samoja nimikkeitä tarjotaan moneen kertaan Huutonetissä, puolen tai yhden euron kappalehintaan (alkaen), mutta monen euron postikuluilla. Antikvariaatit ovat kalliimpina pulassa. Toisaalta kotien kirjahyllyt käyvät ahtaiksi.
Seitsemän tuoretta löytöä Helsingin Pitäjänmäestä:
***
1) Simo Hämäläinen: Kuuma peruna (1972) Jännitysromaani. Uusi Kirjakerho. 199 sivua.
Helsingin Munkkiniemessä puukotetaan teinipoika kotihipoissa. Pidätetyn pojan toimittaja-isä alkaa nuuskia, soluttautuen huumenuorten lössiin Vanhan ja Uuden Ylioppilastalon välisellä "Perunatorilla". Olisiko syyllinen 1960-70-luvun opiskelijatyttö, kirjassa nimeltään Tarja Halonen, vai joku muu Tuula tai Ville tai Veikko?
Kerronta on pikaluettavan suoraviivaista ja sujuvaa. Kaupunkikuva jää harmittavan ohueksi. Aleksin läpi ajetaan vielä yksityisautolla. Ajankuva sekin. Jymy- ja iltapäivälehtien moraalia pohditaan. Syyllinen paljastaa itsensä loppusivuilla turhan kesysti. Liian helppo ratkaisu.
***
2) Gavin Lyall: Taivaan nurja puoli (The Wrong Side of the Sky,1961) suomentanut Pentti Järvinen - Itse 'Barrikadimaisteriko'? Otava 1962, 304 sivua.
Pienen rahtiyhtiön Dakota-koneen lentäjä laskeutuu Ateenaan ja etsii halpaa majoitusta Omonia-aukion kulmilta, koska Syntagmalla on kalliimpaa. Baarissa hän tapaa sotakaverinsa, joka on nyt toimessa pakistanilaisen ruhtinaan yksityiskoneen (italialaisen Piaggion) lentäjänä.
Pian Kreikan saaristosta etsitään lentokoneen raatoa ja sen mukana ollutta jalokiviaarretta. Kreikkalainen rahdinvälittäjä on tapettu. Libyan Saharassa käydään. Arabikonna Jussuf pompahtelee esiin julmistelemaan aina jännityksen sitä vaatiessa. Pari naiskaunotarta pyörii matkassa. Pilotin työn kuvaus tekee uskottavan vaikutuksen, Lyall tuntuu tietävän mistä kertoo.
Olisiko loppu onnellinen vai onneton? Välimuoto! Potti menetetään, toinen potti säästyy. Jokin kone putoaa, samalla muutama paha sekä ehkä hyvä kuolee, mutta lentäminen jatkuu!
***
3) Harold Robbins: Lehtikuningas (Dreams Die First, 1977) suom. E.A. Mesi, Otava 1990, 318 sivua.
Robbinsin perusjuoni on amerikkalainen unelma: ryysyistä rikkauteen. Väliin sirotellaan tasatahtiin eroottisia tilanteita, jotka toimivat paremmin Robbinsin vanhemmissa, tuplasti paksummissa tiiliskiviromaaneissa. Enää vain tirkistellään kuohuttavia paheita, TV-pastorin luostarikommuunia, huumeiden käyttöä ja "Viikon pojun" homo-orgioita. Päähenkilö perustaa miestenlehti Machon ja sen oheen postimyyntiä, eroottisia klubeja ja paratiisihotelleja, Hugh Hefnerin, Bob Guccionen ja Larry Flyntin antaman mallin mukaan.
Parasta kirjassa on vain pinnallinen nopealukuisuus. Hyvin pikaisesti voi silmillään skannata, olisiko kirjailijalla enää nokkelia ideoita, kekseliästä sanottavaa? Mutta ei, tunnetun toistoa.
***
4) Reijo Honkonen: Varjo vain. Otava 2003. 267 sivua. Jännitysromaani.
Kiinnostava tapahtumapaikka on Savonlinna! Paikallisväriä kaipasin enemmän. Pääskylahti ja Ahertajantien teollisuusalue. Parhaimmillaan ajetaan junalla maisemassa. Sujuvaa luettavaa, mutta 500 markan setelien painaminen ja levittäminen viime hetkellä ennen euroon siirtymistä tuntuu onnistuvan jokseenkin liian helposti. Paikallinen nuori kolli ja kesätyttö Helsingistä tutustuvat ohessa.
***
5) Tuva Korsström: Osaako nainen ajatella? Esseitä, haastatteluja. (2003) Like 2.p. 2005. 302 sivua, suomentanut Anu Tukala.
Teos vilisee ennen kuulumattomia, mielenkiintoisia naisfilosofeja ja älykköjä. Teksti juoksee sujuvasti kuin naistenlehden palstoilla ja unohtuukin heti, kuin Valittujen Palojen tyhjiin lyhennetyt ja köyhiksi kalutut luut. (Vaihtoehto voisi tietenkin olla filosofien läpipääsemätön keinotekoinen termiviidakko, jonka liaaneihin sotkeutuisi.)
Satunnainen avaaminen sattuu osumaan sivulle 178:
"Cixous on viehättävällä tuulella. - 'Kaunokirjallisten tekstieni on sanottu olevan lähes mahdottomia kääntää, koska ne perustuvat kielellisiin assosiaatioihin ja rajojen rikkomiseen.'"
Jälkikuvaksi kaiken unohduttua jää joukko yksittäisiä primadonnia, toisten naisten kanssa riidellen, kukin ajatuksineen omassa ylhäisessä kuningattarellisessa neroudessaan, paitsi milloin yksi nainen syyttää toisen naisen varastaneen itselleen hänen keksimänsä ajatuksen!
***
6) Dashiel Hammett. Jokin kovaksikeitetty Sapo-sarjan dekkari. Aloitin, mutta jäi lukematta. Täynnä tyhjää vuoropuhelua. Jännitystä tarvittaessa mies tuli ovesta reikarauta kädessä tai joku pahoinpideltiin tajuttomaksi. Tarina oli vanhentunut täysin turhaksi. Olikos kuitenkin Hammettin 'Maltan haukka' hyvä vai eikö sekään enää olisikaan?
***
7) Risto Juhani: Peipon lento. Rikosromaani. Tammi 1972. 229 sivua.
Vantaan Seutulan lentokentän tai sen uuden rakennuksen työmaan palkkarahat varastetaan. Pian tapetaan rattijuoppo kuuluisa entinen mäkihyppääjä. Kiintoisa tapahtumapaikka on Seutula: sekä työllistettyjen työttömien siirtotyöleiri 'Tötterökylä' että rattijuoppojen pakkotyöleiri ('Kanarian saariksi' joskus vitsaillen kutsuttu. Siellä lusi monia julkkiksiakin.)
Kirjan rikosten tutkinnan kannalta olennaista on, miten kaksi rikosta liittyy toisiinsa? Suljetun paikan arvoitusdekkari kestää vaappuen loppusivuille asti ja hauskasti viimeisellä sivulla lentäkentällä kuulutetaan 'viimeisen kerran' Kanarian-lennolle Koistista (muutin nimen), joka ei voi tulla, koska hänet on hetki sitten pidätetty murhasta.
Toisaalta mahdollisia epäiltyjä on aika monta, eivätkä he kaikki ole lukijan kannalta erityisen mielenkiintoisia tai toisistaan erottuvia persoonallisuuksia, joista tekisi mieli alkaa veikkailla syyllistä! Turhan ilmeinen vihjekin Ryöstösaaliin kätköstä on annettu, kun taas toisaalta Murhaan liittyen vihjeitä puuttuu. Autolla kovaa kohti ajaen tehty uuden murhan yritys vaikuttaa aivan liian riskialttiilta, muttei rikosautosta saada heiveröisintäkään tunnistushavaintoa, vaan auto on pelkkä mikä tahansa henkilöauto vain.
Rikosmiljöön valinnaksi 'Seutula' on kuitenkin kiitettävän erikoinen. Olisikohan kirjoittajalla ollut itsellään asumiskokemuksia Seutulan leireiltä tai ehkä vain journalistin työkeikkoja.
***
Jaa-a, mitähän suljetun paikan arvoituspaikkoja on vielä käyttämättä? Avaruusraketti, jossa yksi kolmesta astronautista kuolee? Olen jo lukenut murhasta lentokoneessa, jossa oli vain kaksi pilottia ja kaksi lentoemäntää! Entäpä missikiertue? Kiertävä sirkus? Suljettu Tosi-TV:n kuvauspaikka? Tutkimusmatkailijoiden Naparetkikunta? Valtioneuvoston kokous? Presidentin Linnanjuhlat? Luokkaretki? (Mauri Sariola on jo käyttänyt valmismatkan turistiseurueen.) Syntymäpäiväkekkerit? Taloyhtiön yhtiökokous? Filatelistien vaihtokokous? Lautapeliseuran peli-ilta? Rippileiri? Hääjuhla? Hautajaiset? Jumalanpalvelus kirkossa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)