Valokuvaaja ja toimittaja Emma Vepsä (s.1987) on julkaissut parikin kauniisti kuvitettua kirjaa parikymppisen naisen pitkistä liftausmatkoista. Ensimmäisessä ajetaan vuonna 2015 rekkojen ja pikkuautojen kyydissä halki entisen Neuvostoliiton, Venäjän, Kirgisian ja "uz-stanien". Sujuvasti kirjoitettua, vaikkakin hieman liftauspätkät alkavat pitkän päälle toistaa itseään.
.
Yksinäisen nuoren naisen matkanteko vaikuttaa odottamattoman turvalliselta! Vain joskus kyytiä joutuu odottamaan tuntejakin talven pakkasessa, mutta aina ilmainen matka jatkuu eteenpäin.
.
Ilmaisen majoituksen liftari on varannut Coachsurfing-nettiyhteisön keskuudesta, tai varailee matkan varrella. Tai holhoavat kuljettajat soittavat tutuilleen ja järjestävät kulkurille jostakin yösijan.
.
Kirjoittaja hylkää muutaman epäilyttävimmän tarjouksen, mutta lähtee kuitenkin vaikkapa neljän tuntemattoman nuoren miehen kyytiin. Useimmat kuljettajat ovat keski-ikäisiä perheellisiä miehiä, yleensä yksin ajavia rekkakuskeja. Henkilöautossa on joskus toinenkin mies, joskus vaimo ja lapsia.
.
Yhtään kyytiä kirjoittaja ei saa naiselta! Naiset eivät ota liftareita, eivät toista naistakaan!
.
Puolivirallisten taksien tarjoukset kirjoittaja hylkää, koska liftarina ei periaatteessa halua maksaa matkasta. Pari kertaa taksinkuljettajakin palaa ajateltuaan takaisin ja lahjoittaa neitoselle ilmaisen kyydin!
.
Monet miehet tyrkyttävät nuorelle naiselle myös silkkaa rahaa, jotta tämä voisi maksaa bussi- tai taksimatkan, tai syödä, tai majoittua, mutta selvää rahaa suomalainen nainen ei suostu ottamaan vastaan!
.
Lukijasta tuntuu toisinaan, että hyväosainen jollakin lailla käyttää hyväkseen paljon köyhempiä maalaisia? Moni kuljettaja tekee ylimääräisen matkan tai mutkan viedäkseen naisen perille asti, ja vielä useampi maksaa vieraalleen aterian pysähdyspaikan ravintolassa. Naiseus on eduksi.
.
Toisaalta yksinäiset, pitkästä matkasta väsyneet kuljettajat kaipaavat virkistävää seuraa pitämään hereillä. Eksoottisen ulkomaalaisen naisen kuunteluseuralla on arvoa. Pyynnöistä huolimatta nainen ei voi tuurata väsynyttä kuljettajaa, koska hän ei ole suorittanut ajokorttia.
.
Liftaaja itse ei osaa kuin muutaman sanan venäjää, joten enimmäkseen kuuntelee ja hymyilee. Liftaus ei ole seuduilla tavallista, muttei aivan tuiki-tuntematonta.
.
Entisen Neuvostoliiton virkavalta käy kimppuun, ei vain valtioiden rajoilla, vaan tarkastuspisteillä teiden varsillakin. "Millä luvalla kuljetatte ulkomaalaista naista?"
.
Tavallinen entisen Neuvostoliiton mies on nokkela sala-anarkisti ja keksii riittäviä valheita: "Pomo on käskenyt hakea tämän naisen ja viedä kaupunkiin". Tarkastaja ei onneksi ryhdy tarkemmaksi. Tai joskus kuljettajan täytyy lahjoa viranomainen.
.
Venäläisyyttä on kuvailtu mm. "avaran mielen anarkiaksi". Tsaarit ja diktaattorit ovat ankaria, mutta kaukana, eivät voi nähdä aina kaikkea. Esitetään tottelevaista orjaa, kapinoidaan hiukan salaa, paetaan kurjuutta vodkan juontiin. Maa, jossa mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista.
.
Muutamat kuskeista ovat entisiä sotilaita Afganistanin sodasta. Joku on paluumatkalla Siperiaan Itä-Ukrainasta, jossa on sotinut ukrainalaisia vastaan. Suomesta siperialaisille tulee mieleen vain: "Kekkonen?!" (ainoa suomalainen diktaattori, luonnehtii Vepsä).
.
Vepsä kuljettaa mukanaan pehmolelu-aasia, jolle on antanut nimeksi Vladimir. "Putin?!" kysyvät heti kuljettajat. Diktaattorit pysyvät aina mielessä.
.
7343. Vepsä, Emma: Alfalttivolgaa etelään. Peukalokyydillä Moskovasta Afganistaniin. (s.1987)
28.7.2020 (2018) Atena 2018 Nid 303 sivua E01 lk.40.8
.
*****
.
7340. Gessen, Masha: Venäjä vailla tulevaisuutta. Totalitarismin paluu (The Future is History: How Totalitarianism Reclaimed Russia). Boris Nemtsov. Ideologi Aleksandr Dugin. suom. Ilkka Rekiaro.
26.7.2020 (2017) Docendo, Jkl 2018 Sid 483/528 sivua H74 lk.971.8
.
Maria eli Masha Gessen on Venäjältä Amerikkaan paennut toimittaja, jonka aiempia kirjoja on mm. "Kasvoton mies" (salaisen poliisin johtajan Putinin noususta valtaan). Jukka Kemppisen blogin lukijoiden kommentteihin arvosteli "Anonyymi" trolli kirjan "Venäjä vailla tulevaisuutta" vain kahdella sanalla "lesbo juutalainen!". Ei tarvinnut enempää sanottavaa - valtavirta-venäläisen mielestä kirjan kirjoittaja on merkityksetön henkilö.
.
Boris Nemtsovin murhan jälkeen sanoi suomen-venäläinen nuorukainen Ylen teeveessä väheksyen, ettei ole sellaista nimeä koskaan kuullutkaan! (joten yhdentekevää, elikö se vai kuoliko.) Kuten Putin totesi toimittaja Anna Politkovskajan murhan jälkeen tämän olleen "merkityksetön henkilö", jonka kuolemasta kyselemällä ei pidä presidenttiä häiritä. Slaavien elämät eivät merkitse! Puuttuu kampanja Slav Lives Matter?
.
"Venäjä vailla tulevaisuutta" on paksu kirja, joka kuvaa vuorotellen ja rinnakkain useiden ihmisten elämää samalla tavalla kuin "Sota ja rauha". Ihmisistä käytetään usein heidän diminutiivi- tai patronyymi-nimiään, eli pikkulasten lempinimiä ja isännimiä, kaikkea mikä sekoittaa länsimaisen lukijan pään!
.
Taantumuksellisessa maassa tulevaisuudeksi visioidaan historia, paluu menneisyyteen. Kuin pimeällä keskiajalla: tulevaisuudella ei ole hyvää tarjottavanaan, kun antiikin aikana on ollut paremmin, pitäisi palata entisaikaan. Maailma ei saa muuttua paremmaksi. Suurin ylpeydenaihe venäläisille on heidän vaariensa käymä SOTA. Paremman puutteessa.
.
"Masha" Maria Gessenin kirjan venäläiset päähenkilöt (mm. Boris Nemtsovin tytär) kuuluvat opiskelevaan sivistyneistöön. He ovat älykkäitä, lahjakkaita ja hyvin verkottuneita, heillä on paljon mahdollisuuksia ja valinnanvaraa mitä haluavat kulloinkin alkaa tehdä, ryhtyäkö toimittajiksi, tutkijoiksi, yrittäjiksi, opettajiksi, yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi, mitä milloinkin.
.
Gessenin henkilöt yrittävät parantaa maailmaa, he tutkivat ja opettavat ja järjestävät mielenosoituksia. Totalitarismin rautanyrkki iskee aina takaisin. Hyväntekijät hakataan raajarikoiksi tai tapetaan. Venäjä ei saa muuttua! "Boko Haram" = länsimaisuus kiellettävä. Venäjän tulevaisuus on Historiassa, elinikäisten johtajien iankaikkisessa palvonnassa, putinien ja stalinien. Paetkoon länteen ken voi.
.
Ainoa heiveröinen toivonsäde diktatuureissa näkyy siinä, että aika-ajoin edes muutamat ihmiset yrittävät edes hiukan kapinoida orjan-kohtaloa vastaan. Suuri enemmistö venäläisistä alistuu jatkuvasti tiukkeneviin rajoituksiin ja ryyppää vodkaa ahdistukseensa.
.
Yleismaailmallinenkin ongelma on liberalismin ja konservatiivisuuden taistelu. Toiset haluavat suuren vapauden sallimia mahdollisuuksia. Toisia muutos parempaan pelottaa, he haluavat pysäyttää ajan ja kahlita yhteiskunnan. Monet ihmiset hapuilevat myös välimaastossa, vatvoen, ettei vain sallittaisi (ainakaan Toisille) pelottavan paljon vapautta?
.
.
keskiviikko 29. heinäkuuta 2020
torstai 23. heinäkuuta 2020
309. Hylättyjä paikkoja
Valokuvateos 60 paikasta, jotka ihminen on aikanaan hylännyt ja jättänyt rempalleen:
.
Richard Happer: Abandoned Places. 60 stories of places where time has stopped.
20.7.2020 (2015) Collins 2015 Sid 263 sivua H53 lk.400
.
Millaisia kohteita Richard Happer on kirjaansa keksinyt? Muutan Happerin aikajärjestyksen jonkinlaiseksi aiheenmukaiseksi:
.
Ikivanhoja asutuksia:
Petra (Jordania)
Machu Picchu (Inkojen hylkäämä kaupunki)
Pääsiäissaari kivipäineen (Chilestä länteen)
Mandu (Intia, rauniokaupunki)
.
Luonnon armoilla:
Craco (maanvyöryvaaran 1963 autioittama kylä Italiassa)
Chinguetti (Mauritania, vaarassa oleva Saharan aavikkokaupunki)
Epecuen (Argentiina, 1985 tulvan hukuttama kylpyläkaupunki)
Macassar Beach Pavillion (Kapkaupunki, hiekan hautaama)
Plymouth (Montserratin saarella tulivuoren tuhkan 1995 tuhoama kaupunki)
Six Flags Jazzland (huvipuisto jäi tulvaveden alle 2005, New Orleans USA)
.
Onnettomuuksien tuhoamia:
Canfranc Station (sillan romahdettua 1970 hylätty juna-asema Espanjan ja Ranskan rajalla)
Centralia (maanalaisen tulipalon 1980-luvulla sulkema kaupunki Pennsylvaniassa)
Pripyat (Ukraina, Tshernobylin ydinvoimaturman 1986 sulkema kaupunki)
.
Vanhentuneita laitoksia:
Ross Island (Antarktis, naparetkeilijöiden leiri)
North Brother Island (karanteenisaari vuoteen 1963, USA, New York)
Poveglia (Venetsian karanteenisaari vuoteen 1968)
Eastern Station Penitentiary (1971 lopetettu vankila, Pennsylvania USA)
Tatooine (Tunisia, Star Wars -elokuvien hylätyt lavasteet 1976-2005)
Larundel Asylum (Melbourne, Australia, hylätty 1999)
Mirabel Airport (Kanada, Montrealin olympialaisia varten, toimi 1975-2004)
Ateenan olympialaisten hylätyt stadionit: rantalentopallo, softball ym.
Lontoon maanalaisen asemia: Aldwych Station 1907-1994
Chittagong (Bangladest, vanhentuneiden laivojen romuttamo)
.
Vieraiden valtojen valloittamia:
Ani (armenialaisten entinen kaupunki, nykyisin Turkin alueella)
Kayaköy (Turkin 1923 valtaama kreikkalaisten kaupunki)
Varosha (Kypros, turkkilaisten 1974 kreikkalaisilta valtaama kaupunki)
.
Sotien jäänteitä:
Stelling van Amsterdam (linnoitus, 1914-1963)
Red Sands Sea Forts (brittien sota-ajan tukikohta kanaalissa)
Tyneham (brittien sota-ajan tukikohta, tyhjennetty kylä)
Saddamin palatsit (90 diktaattorin palatsia Irakissa vuoteen 2003)
Tampico City (Meksikon huumesodan 2007- tuhoama kaupunki)
Rosario Island Villas (Kolumbia, 1993 kuolleen huumekuningas Pablo Escobarin pesä)
.
Siirtomaaisäntien jäänteitä:
Sonargaon (24 km Dhakasta, siirtomaaisäntien kaupunki)
Bokor Hill Station (Kambodza, siirtomaaisäntien kaupunki)
.
Kommunismin ja kansallissosialismin jäänteitä:
Oradour-sur-Glane (saksalaisten 10.6.1944 teloittama kylä Ranskassa)
Giersdorfin kirkko Puolassa, tuhottu 1945
Lion City (Kiina, 1959 veden alle voimalan takia)
Buzludzha Monument (Bulgarian kommunistien vuoteen 1989)
Lapsipioneerien leiri (Moskovan lähellä 1980-luvulle asti)
Juragua (Kuubassa 1992 kesken jäänyt ydinvoimalatyömaa)
Beelitz Sanatorium (vuoteen 1995 rapistunut sanatorio Berliinin lähellä)
Object 825 (ydinsukellusvenetukikohta Krimillä vuoteen 1996)
Pyramiden (venäläisten hiilikaivoskaupunki Norjan Huippuvuorilla vuoteen 1998)
Kangbashi New Area (Kiinan Sisä-Mongolia, konkurssi-rakennushanke n. 2009)
.
Hylättyjä kaivoksia:
Bodie (kultakaivoskaupunki 1849-1943 Kaliforniassa)
Waiuta (1951 hylätty kultakaivoskylä Uudessa Seelannissa)
Kolmanskop (1956 hylätty timanttikaivoskylä Namibiassa)
Humberstone ja Santa Laura (kaivoskyliä Chilessä 1960 asti)
Wittenom (Australia, 1966 hylätty vaarallinen entinen asbestikaivosalue)
Hashima (Japani, hiilikaivos vuoteen 1974)
.
Talouden tuhoamia:
St. Kilda (Britannian Hebridit, karu köyhä saari autioitui)
Graun (tekojärven 1950 hukuttama kylä Italiassa)
L'ile-Aux-Marins (1965 hylätty kalastuskylä, Ranskan St. Pierre & Miquelon)
Leith Harbour & Grytviken (1965 hylätty valas-asema Antarktiksen lähellä)
Sanzhi (Taiwan, ufo-mallisten loma-asuntojen kylä vuoteen 1980, purettu)
Millennium Mills (Lontoon Docklands, jauhomylly vuoteen 1981)
Hotel del Salto (Kolumbia, Bogota, konkurssihotelli)
Sathorn Unique (1997 konkurssiin mennyt pilvenpiirtäjän työmaa Bangkokissa)
Detroit (1950-luvulta pienentynyt kaupunki, oli USA:n 4. suurin - enää 18.)
Nara Dreamland (Japani, Disneylandille hävinnyt huvipuisto hylätty 2006)
.
Mitähän kohteita Suomesta voisi keksiä?
Muinaislinnat: Sääksmäen Rapola
Rauniolinnoitukset: Karjaan Grabbacka, Kajaanin linna
Entiset huvipuistot Järvenpään Peikkometsä ja Keravan Savion Klondyke?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)