Miellyttävä matkakirja-lukuelämys: Peter Millar (brittijournalisti, Daily Telegraph ym): "All Gone to Look for America. Riding the Iron Horse Across a Continent (and Back). Arcadia 2009 (eli niin tuore, että Obamakin tulee juuri valituksi I kerran presidentiksi).
Nimi kertoo mistä kertoo: mies ajaa Amtrakin eri junilla pitkin poikin mantereen: New York - Niagara - Buffalo - Chicago - preeria - Seattle - länsirannikko Sacramentoon - Suuri Kanjoni - Reno kasinoineen - Salt Lake City mormoneineen - Los Angeles - Denver - New Orleans tulvatuhoineen - Elviksen Memphis, Tennessee - Washington D.C - New York... (järjestys ulkomuistista, saattaa heittääkin).
Amtrakin junat kulkevat kerran vuorokaudessa suuntaansa...
Mieleenjäävintä oli, kun Millar jäi jossain Arizonassa myöhään illalla yksin pikku seisakkeelle odottamaan toista junaa. Tunnelma kuin Hitchcockin "Vaarallisesta romanssista" (North by North-West), jossa Cary Grant odotti preerialla tienposkessa Grayhoundia ja tien toiselle puolelle jätettiin henkilöautosta tavallinen mies odottamaan vastakkaiseen suuntaan menevää bussia.
Myös Millarin asemalle jätetään autosta paikallinen mies odottamaan junaa ja amerikkalaisella leveämurteisella "asiat halki" -suorasukaisuudella tämä heti kyselee ja kertoo kaikki oleelliset asiat rahoistaan, tuloistaan ja elämästään. Kuivakka britti kiusaantuu...
Britin onneksi asemalle tulee kolmas mies, toisellekin tuikituntematon. Millar pääsee seuraamaan miten kaksi lännen miestä todella tutustuu toisiinsa!
Tulokas on trailer-parkin eli halpalistoasunnoiksi ankkuroitujen vuokra-asuntovaunujen alueen hoitaja, joka on lähdössä junalla isoon kaupunkiin palauttamaan maalla käväisseen pomonsa unohtaman kannettavan tietokoneen.
Kahden vieraan punaniskan asenteet osoittautuvat yllättävän positiivisiksi? (Olisiko britti jopa katalyytti sille?) He huomaavat katsovansa maailmaa samalla tavalla - he tukevat reippaasti toistensa mielipiteitä.
Kun toinen punaniska tunnustaa suhtautuvansa suhteellisen myönteisesti myös meksikolaisiinkin, toinen tunnustaa ihan saman - eikä edes häpeä myöntää, että on verenperinnöltäänkin vähäiseltä osin latino! Tällöin toinenkin myöntää sitä olevansa!
Miehet alkavat kilpailla kumpi on enemmän latino, ja pian he alkavat kehua, kummalla on enemmän jopa intiaanivertakin suvussa, ja kumpi on kokenut askeettisempaa elämää lapsuudessaan. Amerikkalaista maanläheisyyttä reiluimmillaan?
Mieleeni tulee Karin vanha piirros, jossa eurooppalaiset kehuivat ja kilpailivat hienoilla sukujuurillaan, "esi-isäni on Lautzenhousenin paroni", "minunpa sukuni polveutuu Habsburgeista", kun taas Suomessa päinvastoin: "olen mitä pienimmältä pientilalta", "vain satamahampuusi Turusta alunperin olin", "savupirttiin Lepikossa synnyin". Urho Kekkosen synnyinkodin valokuvasta retusoitiin savupiippu pois, että vallantavoittelijan syntyperä olisi vaikuttanut vaatimattomammalta kuin oikeasti oli.
***
Journalismista... Olen mieltynyt brittiläiseen Economist -viikkolehteen. Se on liberaalina talouslehtenä hieman konservatiivinen, mutta täyteläinen paketti ajatuksia ja huomioita maailmasta.
Talouspainotus tekee The Economistista käytännönläheisen ja oleellisiin hyötyihin keskittyvän.
Esim. kun lehti pohtii autismin arvoitusta: - Mitä hyödyllistä "tavallinen" ihminen voisi oppia autisteilta? Autismiin yhdistyy yleensä
a) käytös-ongelmat, kömpelyys ihmissuhteissa, mutta myös
b) jonkin pienen erityisalan erityislahjakkuus!
- Jälkimmäinen johtunee siitä, että autisti (vähät piitatessaan arki-ihmisen normaalitavoista) keskittyy "mieliharrastuksensa" toistoihin miljoonia kertoja!
Economist on melkoinen "maailmanlehti". Se vähintäänkin viihdyttää kertomalla pienehköjäkin uutisia maailman kolkilta, joista Helsingin Sanomat ei vaivaudu kertomaan - kehitysmaista tai USA::n osavaltiotasolta.
Esim. Timen ja Newsweekin muistan pettymyksinä siksi, että ne kertovat melko ohuesti ja amerikkalaisen pinnallisesti muutamista "suurimmista" ja puhutuimmista hetken aiheista - jotka käydään riittävästi läpi myös Hesarissa ja muissakin viestimissä. Economistista löytää paremmin aiheita, joihin ei ole vielä törmännyt muualla.
Yritn taannoin lukea sarjana esim. New African -kuukausilehteä... olisiko Afrikan eksotiikasta kiva lukea? Mutta ehkä New Africanin täytyy olla ympäripyöreän kohtelias pääyleisölleen, Afrikan laajalti korruptoituneelle eliitille... Economistilla on varaa olla analyyttisempi.
***
Milloin on elämän paras aika...?
Monilta keski-ikäisiltä ihmisiltä kuulee luopumisen ääniä.
"tässä iässä arvostaa jo liiaksikin mukavuutta"
"ei enää tyytyisi ainakaan alle kolmen tähden hotelleihin"
"ei viitsi enää kävellä pitkää matkaa, vaan ajaa mahdollisimman lähelle"
Minä en myönny tuollaiseen. Mielelläni kävelisin yli 50 km ja yöpyisin retkeilymajan 12-20 hengen dormitorion kuorsauksen keskellä tai lentoaseman penkillä. Tai ajaisin kaksi yötä junissa istumapaikoilla ja vasta 3. yöksi menisin retkeilymajaan pesulle ja pitkäkseni sikiuneen.
Vuosia sitten ajoin vuorobusseilla Tukholma - Göteborg - (yö) - Köpis - Hampuri - Amsterdam - (yö) - kanaalin ali - Lontoo - Cambridge (2 yötä retkeilymajassa) - Lontoo - (yövuoro) - Dublin - (yövuoro) - Lontoo - (yövuoro) - Amsterdam - Hampuri - (yövuoro) - Göteborg.
Ikäiseni (lentopelkoinen) matkatoveri ei tuollaisen "kärsimyksen" jälkeen lähde enää ikinä minnekään... Hän hokee Ikean mainoslausetta: "Pysykää kotona!" Minä uusisin reissuni koska tahansa. Askeettista mutta fantastista!
Lento ja keskustahotelli säästävät tehokkaasti aikaa ja toki niillä on puolensa, mutta välttämättömyyksiä ne eivät ole.
Vielä ajattelen elämän kumuloituvana: tiedän & taidan enemmän, mutten ole vielä menettänyt voimia ja muistia, vaan voimat ovat tasoissa entisiin vuosiin verrattuna.
Aikaa lienee takana enemmän kuin edessä (Jos joskus kuolee?? - ellei keski-ikä kasva yli 100 vuoteen). Arvostaakseni jäljellä olevia vuosia rinnastan ne koulutodistukseen: 45-vuotiaana on vasta arvosanatasolla 4½, 52-vuotiaana 5+, 57-vuotiaana 6-, jne. Jotkut yltää 8+:aan, jotkut 9:ään, Bertrand Russell, Eino Jutikkala, Carl Barks 10-, Otto-Iivari Meurman ja Arvo Ylppö 10+, jne.
***
Juban sarjakuvassa "Viivillä" oli taannoin useita päiväkirjoja eri teemoihin. Tavallista päiväkirjaa hän ei sen jälkeen enää ehtinytkään täydentää.
Minäkin olen 35 vuoden aikana täyttänyt runsaat 43 vihkoa, vaihtelevan paksuisia, muistiinpanoilla niistä päivistä, joista on ollut jotakin sanottavaa. Etsin mielelläni vuosien jälkeen merkintöjäni, tarvitessani muka tietoja jostakin asiasta. Kaikki teemat ovat limittyneet sekaisin: joskus on psyykannut itseään, joskus suunnitellut, joskus kirjannut arkea, asioita, hyötyneuvoja, avuksi "seuraavaksi kerraksi".
torstai 5. heinäkuuta 2012
98. Naapurimaa idässä
Naapurissa on pinta-alaltaan maailman suurin valtio. Venäläinen kulttuuri on valtava arvoitus, jota väistämättä toisinaan miettii, ja lukee aihetta käsitteleviä kirjoja. Myös kaunokirjallisuutta, Dostojevskia, Tolstoita, Gontsharovia, Gogolia.
Olen lukenut jopa kohutun ja kiistellyn dosentti Bäckmannin kirjoja. 1990-luvulla ne olivat erilaisia kuin myöhemmin. Venäjään syventyminen on vuosien myötä kenties umpi-venäläistänyt häntä? Tuoreemmat kirjansa, kuten "Saatana saapuu Helsinkiin. Anna Politkovskajan murha ja Suomi" (2007) ovat läpeensä venäläisiä ilmiasultaan. Ne tuovat julki venäläisen puhe- ja kirjoitustyylin. Äärimmäisen, tunteenomaisen eläytymisen omaan yksipuoliseen mielipiteeseen ja paisuttelun vailla tasapuolisuuden jarruja. Venäläiset kirjoittavat suurella tunteella?
Minua kiinnostivat enemmän vanhemmat, tyyliltään 'länsimaisemmat' teokset:
J. Bäckman: Liikkeenjohto Venäjän murroksessa (1997) ja
The Inflation of Crime in Russia (1998)
Löysin teräviä huomioita.
"Venäjää ei voi järjellä ymmärtää" (Fjodor Tjuttshev)
Venäläinen yhteiskunta on henkilösuhdekulttuuri. Instituutioihin ei voi luottaa - luottamus haetaan henkilösuhdeverkosta. Suosittelijalla on vastuu. Suosittelijalle jää velkaa.
Venäjän markkinoilla luottamuksella on aina jonkun ihmisen kasvot!
Suomalaisilla oli ihannoitu, propagandanmukainen kuva Venäjästä, mutta venäläisillä itsellään oli myös käytännön kokemukset.
Venäläinen tapa puhua on BIG TALK: paisuttelevaa, kauhistelevaa, räiskyvää, meikäläistä tunteenomaisempaa ja dramaattisempaa.
Venäjällä ei harrasteta amerikkalaista 'positiivista ajattelua'. Päinvastoin! Negatiivinen itseilmaisu. Kärsimysten ja onnettomuuksien korostus. Kapasiteettia kärsiä ennen, nyt, tulevaisuudessa ja aina paisutellaan. Fatalismi sekä passiivisuus yhdistyvät. Valtatyhjiön täyttää autoritaarisuus.
Venäläiset äärinationalistit (versus russofobit) sanovat:
"Länsi ei voi ymmärtää Venäjää,
"Venäjä poikkeaa muista maista,
"Venäläiset ovat luovia (eikun matkivat)
"Venäjä selviytyi kommunismista (eikun kommunismi tuhosi Venäjän)
"Läntiset ideat eivät sovi Venäjälle (eikun Venäjä ei opi demokratiaa eikä taloutta)
"Mikään ei tuhoa venäläistä sielua (eikun mikään ei muutu Venäjällä)"
Suunnitelmatalous oli kulissi, jonka puitteissa toimi Varjotalous.
Totalitarismi loi valtiokeskeisen, passiivisen ja atomisoituneen yhteiskunnan. Seuraus: Venäjällä vahvimmat organisaatiot ovat lähinnä rikollisorganisaatioita (kuten Etelä-Italiassa, USA:n sisäkaupungeissa, Afrikassa) (Francis Fukuyama)
Maata vaivaa paternalistinen johtamiskulttuuri, korruptio, häikäilemättömyys, kilpailun kovuus, yksityinen turvallisuusbisnes, viranomaisten mielivalta?
Epäviralliset suhteet: "Verkostojen saaristo", ihmisten vaihtokauppa.
Järjestelmän purkautuessa tehtaanjohtajien henkilökohtaiset suhteet nousivat keskeisiksi! He loivat yhteisvastuun verkostoja ja vastustivat uusia taloudellisia rakenteita.
Luottamus perustuu henkilöihin, jos henkilö lähtee, bisnes päättyy, asiakas lähtee. Henkilösuhteet ovat pääoma. Kenet tunnet? Suhteet tuovat statusta. "Jollei henkilökemia synkkaa, bisnestä ei synny."
Venäjän yrityshistoriat ovat lyhyitä. Juristi on keskeinen tekijä, sillä hän tietää paljon.
Venäläiseltä ei saa viedä kasvoja, sitä ei saa anteeksi. Aasialaisuus tässä. (Johtaja ei saa joutua noloon asemaan alaistensa edessä)
Kielitaito + venäläiset neuvottelijat, epäsuora viestintä, teitittely.
"Loistavasti venäjää puhuva on epäilyttävä, ehkä kätyri, on parempi puhua murtaen"
Johtamiskulttuuri autoritaarinen ja paternalistinen. On vain yksi johtaja, yksi päättäjä. Venäjällä on aina haettava suurinta johtajaa. Johtajalta johtajalle. Virallisen johtajan taustalla voi olla varjojohtaja, esim. rahoittaja.
Palkattaessa tärkeintä ei ole kokemus eikä koulutus vaan suhteet, suhdeverkko.
Pitäisi olla joku "oma ihminen", suojelija, tullissa, verovirastossa, pankissa.
Naistenpäivä on paras lahjontapäivä! "Aamusta alkaen tulossa jono kukkien, shampanjan ja suklaan tuojia!"
Gorbatshovin kieltolaki 1985 paisutti rikollisjärjestöt kuten Chicagossa 1920-luvulla. Suojeluraha on maksettava ensimmäiselle osoitteeseen löytävälle liigalle (tai turvallisuusliikkeelle). Mahtipontiset tiedustelijat käyvät kysymässä: "Kenelle maksat suojelusta?"
Venäläisen selviytymisen taloussalkku, 5 sektoria:
1) palkkatyö, ei yksin riitä toimeentuloon
2) varjotalous: epäviralliset hommat, jälleenmyynti, valuuttakauppa
3) kotitarvetuotanto, maapalsta,
4) palvelusten vaihtoverkosto
5) lahjonta, korruptio
Neuvosto-kitsch (Jukka Gronow) luotiin, koska neuvostoideologit luulivat 1930-luvulla eurooppalaisen porvariston:
1) nauttivan shampanjaa kaviaarivoileipien kera
2) pukeutuvan hienoihin hattuihin
3) antavan naisille lahjaksi suklaakonvehteja, parfyymejä ja kristallimaljakoita.
Massoille luotiin vastaavat neuvostotavarat! Lisäksi oli korkeaan virka-asemaan liittyviä eliittihyödykkeitä erikoiskaupoista.
Tupakointi on Venäjällä yhä menestyksen symboli, 70-80 % liikkeenjohtajista polttaa. Maaseudulla naiset eivät polta - mutta kaikki miehet polttavat.
Venäläinen ei luota mainontaan, koska mainonta oli ennen propagandaa ja mainostetut tuotteet huonolaatuisia. Venäläisen tietolähteet ovat tuttavat, oma kokemus ja intuitio.
Venäläinen ei luota tuotteen jatkuvaan saatavuuteen eikä usko laadun olevan tasaista.
Venäläinen ei luota tuoteselosteeseen vaan henkilökohtaiseen neuvontaan.
Venäläinen kiertelee kaupoissa bongaamassa hintoja ja tietoja. Länsimainen pakkaus tärkeä.
- Näin lienee ollut ainakin 1990-luvulla.... jos jotain ehkä hiljakseen muuttuukin?
***
Suomessa Mika Mannermaan: "Heikoista signaaleista vahva tulevaisuus" (2004) kertoo hämmästyttävän mielipidetuloksen. Väitteeseen "Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen" vastaa olevansa täysin tai jokseenkin samaa mieltä yli 50 % suomalaisista, vuodesta toiseen! Vuonna 2002: 65 %, vuonna 1992: 78 %. Ja me kun ihmettelimme naapurimaata ja edellisten sukupolvien kekkos-kulttia.
Toisaalta Heikki Majava listasi Helsingin Kannelmäen paikallislehteen "Tanotorveen" kaikkein Viisaimmat suomalaiset jotka tietävät kaiken: Jörn Donner, Gustav Hägglund, vankimielisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma, tähtitieteilijä Esko Valtaoja sekä Lenita Airisto. Lähelle samaa pääsivät kuulemma Ilkka Taipale, Ben Zyskowicz, Pentti Linkola, Erkki Tuomioja, Ilmari Susiluoto ja edesmennyt Veikko Huovinen. Oraakkeli Paavi Haavikkoa ei enää mainittu, kun hän oli ehtinyt kuolla, kuten myös filosofi G.H. von Wright.
Olisiko mielenkiintoista koota vastaavanlainen naislista? Ketähän Lenitan lisäksi? Anu Kantola, Anna Kortelainen, Anna Rotkirch, Jaana Venkula, Taina West, Kaarina Hazard, Leena Lehtolainen?
Hesarilla on runsaan sadan intellektuellin raatinsa, mutta siinä on mukana kaikenlaista "sekapuljaa". Entäpä jos Iltalehti perustaisi 10 viisaan raadin, jolta joka päivä kysyisivät mitä pitää ajatella? Sitten julkaistaisiin heistä sen mielipide, joka ehtisi tai haluaisi heti ottaa kantaa. Loput voisivat seuraavana päivänä väittää vastaan, jos haluaisivat. Joka päivä kuulisimme mitä mieltä pitää olla, kuten Baghdad Postin etusivulla esiintyi aikoinaan jok'ikinen päivä Saddam Hussein päivän edustavissa puuhissaan. Seurasin asiaa, kun sanomalehti tuli (varmaankin ilmaisena lahjana) korkeakoulun kirjastoon.
***
Mitä blogeja luen? Reijo Valta, aiheenaan sarjakuva. Häneltä on monia pieniä kirjojakin kirjastoissa, mm. Kapteeni Haddockin haukkumasanasto Tinteistä, "Brestin jyräyksestä bassibazuukkeihin"). "Aku Ankan kirjasto" kiinnostava. Akun hyllyssä on mm. "Valas talon salissa" sekä "Kansanedustaja Vesiperän kootut puheet 10 nahkakantisena osana", jotka ovelta-ovelle kauppias myi Akulle. Nämä on myös levytetty: "Kunnallispoliittisissakin neuvotteluissa on käsillä oleva asia havaittu vaikeaselkoiseksi ja näkisinkin, että kokonaisratkaisun hahmotus siirtyy..."
(Palasia muistiinpanojen arkistostani vuodelta 2009)
Olen lukenut jopa kohutun ja kiistellyn dosentti Bäckmannin kirjoja. 1990-luvulla ne olivat erilaisia kuin myöhemmin. Venäjään syventyminen on vuosien myötä kenties umpi-venäläistänyt häntä? Tuoreemmat kirjansa, kuten "Saatana saapuu Helsinkiin. Anna Politkovskajan murha ja Suomi" (2007) ovat läpeensä venäläisiä ilmiasultaan. Ne tuovat julki venäläisen puhe- ja kirjoitustyylin. Äärimmäisen, tunteenomaisen eläytymisen omaan yksipuoliseen mielipiteeseen ja paisuttelun vailla tasapuolisuuden jarruja. Venäläiset kirjoittavat suurella tunteella?
Minua kiinnostivat enemmän vanhemmat, tyyliltään 'länsimaisemmat' teokset:
J. Bäckman: Liikkeenjohto Venäjän murroksessa (1997) ja
The Inflation of Crime in Russia (1998)
Löysin teräviä huomioita.
"Venäjää ei voi järjellä ymmärtää" (Fjodor Tjuttshev)
Venäläinen yhteiskunta on henkilösuhdekulttuuri. Instituutioihin ei voi luottaa - luottamus haetaan henkilösuhdeverkosta. Suosittelijalla on vastuu. Suosittelijalle jää velkaa.
Venäjän markkinoilla luottamuksella on aina jonkun ihmisen kasvot!
Suomalaisilla oli ihannoitu, propagandanmukainen kuva Venäjästä, mutta venäläisillä itsellään oli myös käytännön kokemukset.
Venäläinen tapa puhua on BIG TALK: paisuttelevaa, kauhistelevaa, räiskyvää, meikäläistä tunteenomaisempaa ja dramaattisempaa.
Venäjällä ei harrasteta amerikkalaista 'positiivista ajattelua'. Päinvastoin! Negatiivinen itseilmaisu. Kärsimysten ja onnettomuuksien korostus. Kapasiteettia kärsiä ennen, nyt, tulevaisuudessa ja aina paisutellaan. Fatalismi sekä passiivisuus yhdistyvät. Valtatyhjiön täyttää autoritaarisuus.
Venäläiset äärinationalistit (versus russofobit) sanovat:
"Länsi ei voi ymmärtää Venäjää,
"Venäjä poikkeaa muista maista,
"Venäläiset ovat luovia (eikun matkivat)
"Venäjä selviytyi kommunismista (eikun kommunismi tuhosi Venäjän)
"Läntiset ideat eivät sovi Venäjälle (eikun Venäjä ei opi demokratiaa eikä taloutta)
"Mikään ei tuhoa venäläistä sielua (eikun mikään ei muutu Venäjällä)"
Suunnitelmatalous oli kulissi, jonka puitteissa toimi Varjotalous.
Totalitarismi loi valtiokeskeisen, passiivisen ja atomisoituneen yhteiskunnan. Seuraus: Venäjällä vahvimmat organisaatiot ovat lähinnä rikollisorganisaatioita (kuten Etelä-Italiassa, USA:n sisäkaupungeissa, Afrikassa) (Francis Fukuyama)
Maata vaivaa paternalistinen johtamiskulttuuri, korruptio, häikäilemättömyys, kilpailun kovuus, yksityinen turvallisuusbisnes, viranomaisten mielivalta?
Epäviralliset suhteet: "Verkostojen saaristo", ihmisten vaihtokauppa.
Järjestelmän purkautuessa tehtaanjohtajien henkilökohtaiset suhteet nousivat keskeisiksi! He loivat yhteisvastuun verkostoja ja vastustivat uusia taloudellisia rakenteita.
Luottamus perustuu henkilöihin, jos henkilö lähtee, bisnes päättyy, asiakas lähtee. Henkilösuhteet ovat pääoma. Kenet tunnet? Suhteet tuovat statusta. "Jollei henkilökemia synkkaa, bisnestä ei synny."
Venäjän yrityshistoriat ovat lyhyitä. Juristi on keskeinen tekijä, sillä hän tietää paljon.
Venäläiseltä ei saa viedä kasvoja, sitä ei saa anteeksi. Aasialaisuus tässä. (Johtaja ei saa joutua noloon asemaan alaistensa edessä)
Kielitaito + venäläiset neuvottelijat, epäsuora viestintä, teitittely.
"Loistavasti venäjää puhuva on epäilyttävä, ehkä kätyri, on parempi puhua murtaen"
Johtamiskulttuuri autoritaarinen ja paternalistinen. On vain yksi johtaja, yksi päättäjä. Venäjällä on aina haettava suurinta johtajaa. Johtajalta johtajalle. Virallisen johtajan taustalla voi olla varjojohtaja, esim. rahoittaja.
Palkattaessa tärkeintä ei ole kokemus eikä koulutus vaan suhteet, suhdeverkko.
Pitäisi olla joku "oma ihminen", suojelija, tullissa, verovirastossa, pankissa.
Naistenpäivä on paras lahjontapäivä! "Aamusta alkaen tulossa jono kukkien, shampanjan ja suklaan tuojia!"
Gorbatshovin kieltolaki 1985 paisutti rikollisjärjestöt kuten Chicagossa 1920-luvulla. Suojeluraha on maksettava ensimmäiselle osoitteeseen löytävälle liigalle (tai turvallisuusliikkeelle). Mahtipontiset tiedustelijat käyvät kysymässä: "Kenelle maksat suojelusta?"
Venäläisen selviytymisen taloussalkku, 5 sektoria:
1) palkkatyö, ei yksin riitä toimeentuloon
2) varjotalous: epäviralliset hommat, jälleenmyynti, valuuttakauppa
3) kotitarvetuotanto, maapalsta,
4) palvelusten vaihtoverkosto
5) lahjonta, korruptio
Neuvosto-kitsch (Jukka Gronow) luotiin, koska neuvostoideologit luulivat 1930-luvulla eurooppalaisen porvariston:
1) nauttivan shampanjaa kaviaarivoileipien kera
2) pukeutuvan hienoihin hattuihin
3) antavan naisille lahjaksi suklaakonvehteja, parfyymejä ja kristallimaljakoita.
Massoille luotiin vastaavat neuvostotavarat! Lisäksi oli korkeaan virka-asemaan liittyviä eliittihyödykkeitä erikoiskaupoista.
Tupakointi on Venäjällä yhä menestyksen symboli, 70-80 % liikkeenjohtajista polttaa. Maaseudulla naiset eivät polta - mutta kaikki miehet polttavat.
Venäläinen ei luota mainontaan, koska mainonta oli ennen propagandaa ja mainostetut tuotteet huonolaatuisia. Venäläisen tietolähteet ovat tuttavat, oma kokemus ja intuitio.
Venäläinen ei luota tuotteen jatkuvaan saatavuuteen eikä usko laadun olevan tasaista.
Venäläinen ei luota tuoteselosteeseen vaan henkilökohtaiseen neuvontaan.
Venäläinen kiertelee kaupoissa bongaamassa hintoja ja tietoja. Länsimainen pakkaus tärkeä.
- Näin lienee ollut ainakin 1990-luvulla.... jos jotain ehkä hiljakseen muuttuukin?
***
Suomessa Mika Mannermaan: "Heikoista signaaleista vahva tulevaisuus" (2004) kertoo hämmästyttävän mielipidetuloksen. Väitteeseen "Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen" vastaa olevansa täysin tai jokseenkin samaa mieltä yli 50 % suomalaisista, vuodesta toiseen! Vuonna 2002: 65 %, vuonna 1992: 78 %. Ja me kun ihmettelimme naapurimaata ja edellisten sukupolvien kekkos-kulttia.
Toisaalta Heikki Majava listasi Helsingin Kannelmäen paikallislehteen "Tanotorveen" kaikkein Viisaimmat suomalaiset jotka tietävät kaiken: Jörn Donner, Gustav Hägglund, vankimielisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma, tähtitieteilijä Esko Valtaoja sekä Lenita Airisto. Lähelle samaa pääsivät kuulemma Ilkka Taipale, Ben Zyskowicz, Pentti Linkola, Erkki Tuomioja, Ilmari Susiluoto ja edesmennyt Veikko Huovinen. Oraakkeli Paavi Haavikkoa ei enää mainittu, kun hän oli ehtinyt kuolla, kuten myös filosofi G.H. von Wright.
Olisiko mielenkiintoista koota vastaavanlainen naislista? Ketähän Lenitan lisäksi? Anu Kantola, Anna Kortelainen, Anna Rotkirch, Jaana Venkula, Taina West, Kaarina Hazard, Leena Lehtolainen?
Hesarilla on runsaan sadan intellektuellin raatinsa, mutta siinä on mukana kaikenlaista "sekapuljaa". Entäpä jos Iltalehti perustaisi 10 viisaan raadin, jolta joka päivä kysyisivät mitä pitää ajatella? Sitten julkaistaisiin heistä sen mielipide, joka ehtisi tai haluaisi heti ottaa kantaa. Loput voisivat seuraavana päivänä väittää vastaan, jos haluaisivat. Joka päivä kuulisimme mitä mieltä pitää olla, kuten Baghdad Postin etusivulla esiintyi aikoinaan jok'ikinen päivä Saddam Hussein päivän edustavissa puuhissaan. Seurasin asiaa, kun sanomalehti tuli (varmaankin ilmaisena lahjana) korkeakoulun kirjastoon.
***
Mitä blogeja luen? Reijo Valta, aiheenaan sarjakuva. Häneltä on monia pieniä kirjojakin kirjastoissa, mm. Kapteeni Haddockin haukkumasanasto Tinteistä, "Brestin jyräyksestä bassibazuukkeihin"). "Aku Ankan kirjasto" kiinnostava. Akun hyllyssä on mm. "Valas talon salissa" sekä "Kansanedustaja Vesiperän kootut puheet 10 nahkakantisena osana", jotka ovelta-ovelle kauppias myi Akulle. Nämä on myös levytetty: "Kunnallispoliittisissakin neuvotteluissa on käsillä oleva asia havaittu vaikeaselkoiseksi ja näkisinkin, että kokonaisratkaisun hahmotus siirtyy..."
(Palasia muistiinpanojen arkistostani vuodelta 2009)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)