Booker-palkinto jäi Britanniassa kerran sääntömuutoksen vuoksi jakamatta, muistaakseni vuonna 1970. Nyt on virinnyt ajatus jakaa kunnia jälkikäteen jollekin puuttuvan vuoden edustavalle kirjalle. Ehdokkaiden kärkeen on noussut varhain kuollut trinidadilaissyntyinen kirjailija Shiva Naipaul (1945-1985), Nobel-palkitun ja myös Booker-voittajan V.S. Naipaulin (s. 1932) pikkuveli.
Voittaja olisi mieluinen. Omistan Shiva Naipaulin kelpo matkakirjan "North of South. An African Journey". Olen lukenut v. 1985 ainoan romaanisuomennoksen 'Kuuma maa'. Luin v. 1990 teoksen "An Unfinished Journey" sekä aivan äsken 'Beyond the Dragon's Mouth. Stories & Pieces' (1984) British Councilin kokoelmasta Helsingin Rikhardinkadun kirjaston ullakolta.
Nimikertomuksessa Naipaul kuvaa elämäkerrallisesti lapsuusvuosiaan Port of Spainissa. Perässä seuraavat varhaisimmat tarinat, joissa näkyy mainiosti, miten Naipaul poimi tosielämästä henkilön ja tapahtuman, sirpaleen, josta hän kehitti pienen kertomuksen. Matkakertomuksissaan Naipaul vieraili mm. Teheranin yläluokan parissa juuri ennen shaahin kukistumista. Hienostorouvat väittivät kuolevansa, jos eivät pääsisi silloin tällöin matkustamaan Pariisiin. Selviytyivätköhän he pakolaisiksi vai joutuivatko hunnutetuiksi?
Shiva Naipaulin tuotannoksi kertyi yksi kokoelma, 3 romaania, 2 non-fictionia ja yksi postuumi teos. (Olen lukenut 4/7.) Hän oli nopea lukija, hidas kirjoittaja. "Veljesi on kirjoittanut sinunkin kirjasi", epäiltiin, kuten Hietamiestä Hietamiehen kirjoista, toisen ja toisen. Veljesten isä oli toiminut sanomalehden toimittajana. Viimeisenä vuotenaan Oxfordissa Shiva aloitti lauseen... ja katsoi uteliaisuudesta miten pitkälle se etenisi. Kahdessa vuodessa valmistui kirja. Shiva putkahti yliopistosta ulos "equipped to do nothing!"
'Päättymättömästä matkasta' ulkomuistiini on tarttunut englanninkielisiä virkkeitä, joita en ole unohtanut, runollisina, tarpeeksi yksinkertaistettuina ilmaisuina taikka yleismaailmallisesti koskettavina epätoivon kuvauksina?
"I have made nothing of my life! The women have been the stronger ones. It is often like that in (Sri) Lanka. Is it like that in your island as well?" "Tissa says one day he will kill himself and I believe him. I do what little I can for him in the meantime."
Shiva Naipaul kuoli sydänkohtaukseen 40-vuotiaana 1985. Gummeruksen Tietojätiltä (2001) menivät veljekset sekaisin, sillä se merkitsi Vidiadhar Surajprasad Naipaulin elinvuosiksi 1932 - 1985, luonnehtien tätä: "Viime vuosien kansainvälisesti arvostetuimpia alallaan." V.S. elää ja sai ottaa vastaan kirjallisuuden Nobelin palkinnon vuonna 2001.
Nautittavin V.S. Naipaulin romaani oli 'Täysinoppinut hieroja' (1957). Omistan kertomuskokoelman 'Miguel-kadun väkeä' (1959). Varhaistuotanto oli humoristisen elämäniloista ja pisteliään ironista kuvausta Karibian meren saarelta, myöhempien kirjojen sävyt synkkenivät. V.S. Naipaul on lähestyessään kahdeksaakymppiä ilmoittanut lopettaneensa kirjoittamisen. Jotakin hän kirjoitti vielä Nobelin saatuaankin. Olen lukenut hänet teoksistaan seuraavat 17:
Vapaassa maassa (luin -74)
Gerillat (-80)
The Middle Passage (-80)
Täysinoppinut hieroja (-80)
Miguel-kadun väkeä (-80)
Vallan hinta (-81)
Joki tekee mutkan (-82)
Overcrowded Barracoon (-83)
Matka islamin maailmaan (-83)
Talo Mr. Biswasille (-85)
Finding the Centre (-90)
Saapumisen arvoitus (-92)
A Way in the World (-98)
Elämän kuva (-02)
Islamin äärillä (-03)
Lumotut siemenet (-07)
Reading & Writing (-09)
Vieläköhän löytäisin muutamia?
tiistai 27. heinäkuuta 2010
55. Kulttuurikristityn sinapinsiemen
Richard Dawkins: Jumalharha - The God Delusion (2006) on Huikean Hyvä Kirja. Sen on vuonna 2007 suomentanut Kimmo Pietiläinen. Spektri on skeptri ja muitakin kirjoitusvirheitä 'Terra Cognitan' kiireisissä kirjoissa vilisee, mutta pääasiana on tehokkaan runsas tiedekirjojen suomentaminen.
Olen lukenut Richard Dawkinsia ennenkin: "Sokea kelloseppä", ystäväänsä Christopher Hitchensia: 'Jumala Ei ole suuri', kristillistä kriitikkoaan Alister McGrathia: "Ateismin lyhyt historia" ja "Dawkinsin jumala" sekä vielä toista kristillistä kriitikkoaan David Robertsonia: "Kirjeitä tohtori Dawkinsille". Ainakin nämä. Kritiikit eivät olleet lainkaan vakuuttavia vaan jäivät heikoiksi vänkäyksiksi. Parhammillaan ainoastaan joku amerikkalainen 'vapaa-ajattelijoiden' johtajatar osoitettiin turmeltuneeksi rikolliseksi.
Jumalharha oli vetävimmin kirjoitettu. Oli pakko lukea yhdeltä istumalta sata ensimmäistä sivua! Alkoi kiskoa kuin höyryjuna. Sitten jo vähän herpaannuin.
USA on ehkä maailman uskonnollisin maa. 95 % amerikkalaisista väittää uskovansa, että kuoleman jälkeen astutaan taivaaseen jne. Amerikassa mikään TV-yhtiö ei suostu näyttämään Dawkinsin dokumenttifilmiä, koska jenkki-yleisö kaiketi raivostuisi kuin muslimit Teheranin torilla!
Brittiläisessä lautapelissä 'Cluedo' on epäiltynä hahmona monien maiden erikielisissä versioissa "Pastori Vihreä", mutta USA:ssa hän on vain "Mr. Green", etteivät TV-papit pillastuisi, nämä jotka saarnaavat TV:ssä: "Rukoilkaamme & Lähettäkää Paljon Rahaa Mulle Tänne Heti!"
Ambrose Bierce määritteli Devil's Dictionaryssaan loistavasti: "Rukous on toive että Jumala kumoaisi maailmankaikkeutta koskevat luonnonlait jonkun yksittäisen hepun hyväksi, kun tämä on juuri myöntänyt olevansa viheliäinen roisto." Noin ulkomuististani.
Tarkistan kirjasta: "Rukoilla = Sen pyytämistä, että maailmankaikkeuden lait mitätöidään yhden anojan hyväksi, vaikka tämä on tunnustanut kelvottomuutensa!" Ambrose Bierce. (s. 76 Dawkins)
Itse taidan olla kulttuurikristitty. Voltairen ajatuksen mukaan: Jos Jumalaa ei ole, hänet täytyisi keksiä. Ihminen luo Jumalan omaksi kuvakseen. Fiksuilla on fiksu jumala ja mänteillä on mäntti jumala. Kristityillä on esikuvanaan jumalallisen hyvä Jeesus.
Suomalainen nyrkkeilijä kääntyi muslimiksi, koska heidän jumalansa osoittaa VOIMAA vaatimalla ihmiset ryömimään maassa 5 kertaa päivässä! No sepä kuvasi hyvin nyrkkeilijän kuten ehkäpä arabipaimentolaistenkin ajatusmaailmaa!
Dawkins vertaa Jumalaa lapsilla esiintyviin "mielikuvitusystäviin". Hyvä vertaus! Aikuisillakin voi olla sellainen! Joskus sellaista saattaa kaivata, jollei usein. Muutamat ihmiset enemmän. Yksinäisen ainoa ystävä ja juttukaveri voi olla mielikuvituksen Jeesus. "Mitä Jeesus tekisi?" on joillakuilla tapana pohtia neuvokseen ongelmatilanteissa. Kosminen yksinäisyys kylmäisi joskus ilman kuvitelman hattaraa?
Jos maalaiskunnissa ei olisi pystyssä vanhoja puukirkkoja ja keskiaikaisia harmaakivikirkkoja, mitä arvokasta niissä olisi? Lainajyvästö kotiseutumuseona?
Pidän tyhjistä kirkoista, katselen niitä mielelläni, istunkin hetken, jos ehdin. Kirkkorakennus henkii historiaa, neutraalisti, ei hyvää tai pahaa, vaan elämän kulkua. Kirkot palavat tulessa tai sortuvat maanjäristyksissä.
En harrasta enkä arvosta rituaaleja, mutta pari sellaista voi olla mielekkäitä (kolmantena ja kyseenalaisimpana kirkkohäät). Lapsen kaste on ensimmäinen virallinen arvostuksenosoitus uudelle ihmisen taimelle! Hänet nimetään julkisesti ihmisyhteisön jäseneksi. Nolottaa hieman nykyaikana yleisten pakanalasten puolesta.
Kuollut siunataan arvokkaasti, historiallisen tavan mukaan, eikä vain tuhkata ja kuopata. Oli surkeaa katsoa Porkkalassa rauhan aikana varuskunnassaan runsaasti kuolleiden neuvostosotilaiden tylyjä punatähtiä hautakivessä, vaikka makuasiahan se toki. Joku "vapaa-ajattelijoiden" puhujako lausuisi muutaman sanan kuolleen toverin muistoksi?
Rippikouluikäisenä ostin tasku-Kalevalan protestiksi taskuraamatuille. Jumala-käsite voisi olla yhtä hyvin muinaissuomalaisten Ukko kuin muinaisten juutalaisten Jahve. Kristityille tärkeintä on lähinnä Jeesus, ehkäpä täydennettynä Pyhän Franciscuksen, Tolstoin, Dostojevskin, Gandhin ja Martin Luther Kingin kaltaisten näkijöiden ajatuksilla. Mikseipä myös Buddhan, Kungfutsen, Laotsen ja intiaanipäällikkö Seattlen valituilla ajatuksilla.
Kalevala tai raamattu eivät ole välttämättä yhtä viihdyttäviä kuin "Vapaa-ajattelijoiden" tilalle jakamat pornolehdet, mutta kulttuurisesti arvokkaita, pitkäikäisiä historiallisia fiktioita.
Päätin äsken kokeeksi lukea sattumanvaraisen osion raamatusta. Sormi osui profeetta Hesekieliin. Luin kymmenkunta sivua ja totean pikatuomiona, että vanha testamentti sietäisi poistaa kokonaan raamatusta. Sen voisi korvata myöhemmillä filosofeilla.
Dawkins jakaa uskovaisuuden, agnostisuuden ja ateismin asteikolla seitsemään luokkaan:
1) Uskoo 100 % Jumalan olemassaoloon. Mikään todiste ei voi horjuttaa.
2) uskoo esim. 85 %
3) uskoo yli 50 %
4) täydellisen puolueeton agnostikko: 50-50,
5) epäilee yli 50 %
6) epäilee esim. 85 %
7) sataprosenttinen ateisti.
Itsensä Dawkins laskee välille 6-7, mikä sopisi varmasti monelle, minullekin. Luonnontiede ei tarvitse Jumalaa, mutta ihmisellä voi olla tarvetta ajatella prosentinkin todennäköisyyttä, vastaavasti kuten jotkut lottoavat toivoen, ei prosentin, vaan vain 1/15'000'000 todennäköisyydellä (0,00000006 %) päävoittoa? Tai enpä ole ikinä lotonnut enkä veikannut.
Väite että "Jumalaa ei ole" on tieteellisesti todistamaton, mutta väitettä "Jumalaa ei todennäköisesti ole" voidaan perustella tieteellisesti.
Mainiosti Dawkins huomauttaa, miten kristinuskonto on monijumalaistunut, vaikka hokeekin "yksijumalaisuutta". Katolisilla varsinkin Neitsyt Maria on neljäntenä, jopa tärkeimpänä, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ohessa. Lisäksi tulevat tuhannet pyhimykset, joita Karol Wojtyla - paavi Johannes Paavali II - nimitti lisää enemmän kuin kukaan koskaan. Yksi vai lauma jumalia, mikä siinä tärkeää?
Kaunis kristinuskon ajatus on: "Jos sinulla olisi uskoa sinapinsiemenen verran..." Sellainenpa on hyvä uskon määrä, eikä eniten vouhottaminen. George Bush Senior kehui, että hän hokee Jumalan nimeä puheissaan kaksi kertaa useammin kuin vastaehdokkaansa Michael Dukakis, joten hän on parempi kristitty! No päinvastoin! Mielestäni 98-99 %:n ateisti voisi pitää itseään kelpo kristittynä.
Kristinusko on ihmisen toive hyvyydestä ja ylevyydestä, vastoin todennäköisyyksiä. Kristinuskon ydin on paradokseissa. Kristinusko ei ole luonnontieteiden maailmasta vaan kristinusko on näennäisesti järjetön väite. Pyhä Paradoksi!
Jeesus esitti n. 150 paradoksia. Vaivauduin eräänä pääsiäisenä laskemaan ne, minkä johdosta jouduin lukemaan kaikki evankeliumit. Näennäisesti "järjettömät" kehotukset kiehtovat: Älä kosta pahaa pahalla vaan vastaa pahaan hyvällä! Se on ihmiselle usein saavuttamaton tavoite, mutta sitä kauniimpi! Joskus siitä näkee esimerkkejä. Sinapinsiemenen verran.
Dawkinsin kirjan voisi palkita vuoden kristillisenä kirjana. Seurakuntavaalien alla ehdokkaiden sopisi kertoa monenko prosentin kulttuurikristittyjä he ovat, jolloin äänestäjät pystyisivät tekemään päätelmiään.
Olen lukenut Richard Dawkinsia ennenkin: "Sokea kelloseppä", ystäväänsä Christopher Hitchensia: 'Jumala Ei ole suuri', kristillistä kriitikkoaan Alister McGrathia: "Ateismin lyhyt historia" ja "Dawkinsin jumala" sekä vielä toista kristillistä kriitikkoaan David Robertsonia: "Kirjeitä tohtori Dawkinsille". Ainakin nämä. Kritiikit eivät olleet lainkaan vakuuttavia vaan jäivät heikoiksi vänkäyksiksi. Parhammillaan ainoastaan joku amerikkalainen 'vapaa-ajattelijoiden' johtajatar osoitettiin turmeltuneeksi rikolliseksi.
Jumalharha oli vetävimmin kirjoitettu. Oli pakko lukea yhdeltä istumalta sata ensimmäistä sivua! Alkoi kiskoa kuin höyryjuna. Sitten jo vähän herpaannuin.
USA on ehkä maailman uskonnollisin maa. 95 % amerikkalaisista väittää uskovansa, että kuoleman jälkeen astutaan taivaaseen jne. Amerikassa mikään TV-yhtiö ei suostu näyttämään Dawkinsin dokumenttifilmiä, koska jenkki-yleisö kaiketi raivostuisi kuin muslimit Teheranin torilla!
Brittiläisessä lautapelissä 'Cluedo' on epäiltynä hahmona monien maiden erikielisissä versioissa "Pastori Vihreä", mutta USA:ssa hän on vain "Mr. Green", etteivät TV-papit pillastuisi, nämä jotka saarnaavat TV:ssä: "Rukoilkaamme & Lähettäkää Paljon Rahaa Mulle Tänne Heti!"
Ambrose Bierce määritteli Devil's Dictionaryssaan loistavasti: "Rukous on toive että Jumala kumoaisi maailmankaikkeutta koskevat luonnonlait jonkun yksittäisen hepun hyväksi, kun tämä on juuri myöntänyt olevansa viheliäinen roisto." Noin ulkomuististani.
Tarkistan kirjasta: "Rukoilla = Sen pyytämistä, että maailmankaikkeuden lait mitätöidään yhden anojan hyväksi, vaikka tämä on tunnustanut kelvottomuutensa!" Ambrose Bierce. (s. 76 Dawkins)
Itse taidan olla kulttuurikristitty. Voltairen ajatuksen mukaan: Jos Jumalaa ei ole, hänet täytyisi keksiä. Ihminen luo Jumalan omaksi kuvakseen. Fiksuilla on fiksu jumala ja mänteillä on mäntti jumala. Kristityillä on esikuvanaan jumalallisen hyvä Jeesus.
Suomalainen nyrkkeilijä kääntyi muslimiksi, koska heidän jumalansa osoittaa VOIMAA vaatimalla ihmiset ryömimään maassa 5 kertaa päivässä! No sepä kuvasi hyvin nyrkkeilijän kuten ehkäpä arabipaimentolaistenkin ajatusmaailmaa!
Dawkins vertaa Jumalaa lapsilla esiintyviin "mielikuvitusystäviin". Hyvä vertaus! Aikuisillakin voi olla sellainen! Joskus sellaista saattaa kaivata, jollei usein. Muutamat ihmiset enemmän. Yksinäisen ainoa ystävä ja juttukaveri voi olla mielikuvituksen Jeesus. "Mitä Jeesus tekisi?" on joillakuilla tapana pohtia neuvokseen ongelmatilanteissa. Kosminen yksinäisyys kylmäisi joskus ilman kuvitelman hattaraa?
Jos maalaiskunnissa ei olisi pystyssä vanhoja puukirkkoja ja keskiaikaisia harmaakivikirkkoja, mitä arvokasta niissä olisi? Lainajyvästö kotiseutumuseona?
Pidän tyhjistä kirkoista, katselen niitä mielelläni, istunkin hetken, jos ehdin. Kirkkorakennus henkii historiaa, neutraalisti, ei hyvää tai pahaa, vaan elämän kulkua. Kirkot palavat tulessa tai sortuvat maanjäristyksissä.
En harrasta enkä arvosta rituaaleja, mutta pari sellaista voi olla mielekkäitä (kolmantena ja kyseenalaisimpana kirkkohäät). Lapsen kaste on ensimmäinen virallinen arvostuksenosoitus uudelle ihmisen taimelle! Hänet nimetään julkisesti ihmisyhteisön jäseneksi. Nolottaa hieman nykyaikana yleisten pakanalasten puolesta.
Kuollut siunataan arvokkaasti, historiallisen tavan mukaan, eikä vain tuhkata ja kuopata. Oli surkeaa katsoa Porkkalassa rauhan aikana varuskunnassaan runsaasti kuolleiden neuvostosotilaiden tylyjä punatähtiä hautakivessä, vaikka makuasiahan se toki. Joku "vapaa-ajattelijoiden" puhujako lausuisi muutaman sanan kuolleen toverin muistoksi?
Rippikouluikäisenä ostin tasku-Kalevalan protestiksi taskuraamatuille. Jumala-käsite voisi olla yhtä hyvin muinaissuomalaisten Ukko kuin muinaisten juutalaisten Jahve. Kristityille tärkeintä on lähinnä Jeesus, ehkäpä täydennettynä Pyhän Franciscuksen, Tolstoin, Dostojevskin, Gandhin ja Martin Luther Kingin kaltaisten näkijöiden ajatuksilla. Mikseipä myös Buddhan, Kungfutsen, Laotsen ja intiaanipäällikkö Seattlen valituilla ajatuksilla.
Kalevala tai raamattu eivät ole välttämättä yhtä viihdyttäviä kuin "Vapaa-ajattelijoiden" tilalle jakamat pornolehdet, mutta kulttuurisesti arvokkaita, pitkäikäisiä historiallisia fiktioita.
Päätin äsken kokeeksi lukea sattumanvaraisen osion raamatusta. Sormi osui profeetta Hesekieliin. Luin kymmenkunta sivua ja totean pikatuomiona, että vanha testamentti sietäisi poistaa kokonaan raamatusta. Sen voisi korvata myöhemmillä filosofeilla.
Dawkins jakaa uskovaisuuden, agnostisuuden ja ateismin asteikolla seitsemään luokkaan:
1) Uskoo 100 % Jumalan olemassaoloon. Mikään todiste ei voi horjuttaa.
2) uskoo esim. 85 %
3) uskoo yli 50 %
4) täydellisen puolueeton agnostikko: 50-50,
5) epäilee yli 50 %
6) epäilee esim. 85 %
7) sataprosenttinen ateisti.
Itsensä Dawkins laskee välille 6-7, mikä sopisi varmasti monelle, minullekin. Luonnontiede ei tarvitse Jumalaa, mutta ihmisellä voi olla tarvetta ajatella prosentinkin todennäköisyyttä, vastaavasti kuten jotkut lottoavat toivoen, ei prosentin, vaan vain 1/15'000'000 todennäköisyydellä (0,00000006 %) päävoittoa? Tai enpä ole ikinä lotonnut enkä veikannut.
Väite että "Jumalaa ei ole" on tieteellisesti todistamaton, mutta väitettä "Jumalaa ei todennäköisesti ole" voidaan perustella tieteellisesti.
Mainiosti Dawkins huomauttaa, miten kristinuskonto on monijumalaistunut, vaikka hokeekin "yksijumalaisuutta". Katolisilla varsinkin Neitsyt Maria on neljäntenä, jopa tärkeimpänä, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ohessa. Lisäksi tulevat tuhannet pyhimykset, joita Karol Wojtyla - paavi Johannes Paavali II - nimitti lisää enemmän kuin kukaan koskaan. Yksi vai lauma jumalia, mikä siinä tärkeää?
Kaunis kristinuskon ajatus on: "Jos sinulla olisi uskoa sinapinsiemenen verran..." Sellainenpa on hyvä uskon määrä, eikä eniten vouhottaminen. George Bush Senior kehui, että hän hokee Jumalan nimeä puheissaan kaksi kertaa useammin kuin vastaehdokkaansa Michael Dukakis, joten hän on parempi kristitty! No päinvastoin! Mielestäni 98-99 %:n ateisti voisi pitää itseään kelpo kristittynä.
Kristinusko on ihmisen toive hyvyydestä ja ylevyydestä, vastoin todennäköisyyksiä. Kristinuskon ydin on paradokseissa. Kristinusko ei ole luonnontieteiden maailmasta vaan kristinusko on näennäisesti järjetön väite. Pyhä Paradoksi!
Jeesus esitti n. 150 paradoksia. Vaivauduin eräänä pääsiäisenä laskemaan ne, minkä johdosta jouduin lukemaan kaikki evankeliumit. Näennäisesti "järjettömät" kehotukset kiehtovat: Älä kosta pahaa pahalla vaan vastaa pahaan hyvällä! Se on ihmiselle usein saavuttamaton tavoite, mutta sitä kauniimpi! Joskus siitä näkee esimerkkejä. Sinapinsiemenen verran.
Dawkinsin kirjan voisi palkita vuoden kristillisenä kirjana. Seurakuntavaalien alla ehdokkaiden sopisi kertoa monenko prosentin kulttuurikristittyjä he ovat, jolloin äänestäjät pystyisivät tekemään päätelmiään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)