304. Päätalosta Päätaloon

Taas tartuin Kalle Päätalon elämäkertaan, kun uuden osan näin (Pitäjänmäellä). Olisin kuvitellut, että joka kirjastossa on hyllymetri tai pari Iijoki-sarjaa (26 osaa), Koillismaata (5 osaa) ja muita (13 kpl) Päätalon 600-700-sivuisia tiiliskiviromaaneja, vaan ei olekaan. Pitäisi etsiä osa kerrallaan ympäri kaupunkia.
.
Minulle Kallen kirjat merkitsevät mainiota turistimatkaa lähihistoriaan, omien vanhempieni nuoruusvuosille. Päätalo poimii yksityiskohtia siitä miltä ennen on näyttänyt kaduilla ja teillä pyöräillessä, kävellessä, junan tai auton ikkunasta. Vaikkapa Kallen Tampereesta (tai Oulusta) lukiessani osaan - karttaan katsomatta - seurata mielessäni Kallen kertomia kulkureittejä.
.
Koillismaan murre luo tunnelmaa ja Kallen kiroileva ärhäkkyys, riitely, ryyppääminen, joskus jopa tappelu ja alituinen mielensä-pahoittaminen draamaa. Kunnon kertomuksessa sankarilla pitää olla vastustajia! Tarinaan kuuluu valtavan paljon ystäviä ja vihollisia, henkilögalleriaa riittää kuin Honore Balzacilla.
.
'Muuttunut selkonen (kirjoitettu 1991) kertoo (40 vuoden jälkeen) vuodesta 1951, jolloin noin 31-vuotias rakennusmestari Kaarlo Alvar Päätalo Laina-vaimoineen (todellisuudessa Helvi) muuttaa Tampereelta takaisin Taivalkoskelle töihin kunnan rakennusmestariksi. Tärkeimpänä motiivina on näyttää taivalkoskelaisille, miten 1930-luvun sosiaaliavulla "kunnan jauhoilla" elätetty Kallioniemen Riitun ja Herkon poika menestyy aikuisena, opiskeltuaan teknillisessä opistossa Tampereen Pyynikinrinteessä.
.
Taivalkosken kunnan palveluksessa 1951 näyttää olevan kunnansihteeri (mies) sekä kirjanpitäjä ja sosiaalisihteeri (naisia). Kunnan rakennusmestari tarvitaan tarkastamaan yhdeksän kansakoulun ja Pesiönvaaran vammaisten vanhusten kunnalliskodin korjauksia sekä hyväksymään asukkaiden omia rakennussuunnittelemia. Tiemestari on toinen tärkeä tekniikan mies. Kouluissa on usein vain opettajapariskunta ja vanhainkodissa jokunen hoitaja.
.
Rakennuslautakunta kokoontuu työhuoneessa Päätalojen työsuhde-kaksiossa (aluksi syrjäkoululla 5 km kirkolta, myöhemmin keskuskoululla) sunnuntaisin, ettei työaikaa mene keltään hukkaan. Asiakkaat tulevat Kallen kotitoimistoon iltaisin ja sunnuntaisin, sopivimmalla ajalla, ja jäävät helposti juttelemaan tuntikausiksi. Vaimo keittää kahvit vieraille ja kertoo, mikäli Kalle ei olekaan paikalla, vaan ajelemassa polkupyörällä jopa 50 km:n päivämatkoja etäisiä kouluja tarkastamaan. Jolloin kauempaa tullut paikkakuntalainen kotiutuu taloon odottamaan iltaan asti, kun maalla ei ole kiireitä.
.
Kunnanvaltuustossa kommunistien edustaja, Kallen etäinen sukulainen, oli vastustanut Päätalon valintaa virkaan, kun Kallen on väitetty toimineen jatkosodan aikana vankileirin vartijana, vaikkakin oikeasti talous-aliupseerina. Päätalo on jälleen saanut aihetta kiroiluun ja mielensä pahoittamiseen, kunnes pääsee keskustelemaan asiasta sukulaisensa kanssa.
.
"Muuttuneessa selkosessa" käsitellään jonkin verran puurakentamisen yksityiskohtia, kuten sahajauhojen kuivuutta tai kosteutta, sekä urakoiden rahoittamista. Päätaloilla on Tampereella rintamamiestalon rakennustyö kesken (osoitteessa Kirvestie 22, Messukylän Viiala) ja liian pian tulleet laskut putki- ja sähkötöistä aiheuttavat taloudellisia huolia, jotka kuitenkin saadaan ratkaistua.
.
Korean-sodan huippusuhdanteen johdosta työvoimasta on pulaa Taivalkoskella ja miehiä ei saada töihin kunnan tarjoamilla palkoilla, mutta pojat ja naiset tekevät työtä halvalla, naiset jopa kehuvat saamiaan kunnan palkkoja. Naisten taidot koulun lattian maalaamiseen ovat olleet huonot, kun maalattua on tullut myös seinän alin hirsikerros, jollaista rumuutta kunnasta kuntaan kiertävä koulujen tarkastaja paheksuu.
.
Kallen lapsuudenkoti on Taivalkoskella asuttaessa yllättäen esillä vähemmän kuin aikoinaan Kallen matkustellessa kotiin lomillaan. Isä-Herkko on aina yhtä tunteeton tai välinpitämätön esikoistaan kohtaan, ellei sitten kateellinen höpökirjoja lukeneen pojan menestyksestä. Herkko ei kertaakaan vieraile Kallen luona sen paremmin Taivalkoskella kuin Tampereella, toisin kuin äiti ja siskot.
.
**
.
Kallen muiden kirjojen dramaattisia vaiheita on Kallen haavoittuminen sodassa sen ensimmäisen ja ainoan kerran, kun hän joutui osallistumaan hyökkäykseen. (Hyökkääminen on niin paljon puolustautumista vaarallisempaa, ettei pitäisi ollenkaan hyökätä!) Haavoittumisen jälkeen seuraavat Kallen kokemukset sotasairaaloissa ja toipumislomilla ja BII-luokan miehenä eturintaman takana.
.
Yhdessä kirjassa naissankari Kalle sairastuu kuppaan. Ensimmäisellä kerralla sairastuminen vaikuttaa lukijan tunteisiin tragediana, mutta toisella kerralla jo vähän komedianakin: Kalle ei ole ottanut opikseen epämääräisistä sukupuolisuhteista tai edes varmuusvälineistä, vaan seuraavassa kirjassa hän sairastuu tippuriin!
.
***
.
Kaikkein kiinnostavinta oli lukea rinnakkain Kallen esikoisteosta 'Ihmisiä telineillä' (1958) ja Iijoki-sarjan 25. osaa 'Hyvästi, Iijoki (1995), jossa Kalle kertoo aikakaudesta (1955-58), jolloin hän kirjoitti esikoisensa! Mika Waltarin 'Haluatko kirjailijaksi' oli kehottanut rajoittamaan esikoiskirjan 250-300 sivuun, mutta Kallelta tekstiä syntyi heti kaksi kertaa enemmän, yli 500 sivua.
.
Suurimmat kustantajat Wsoy, Otava ja Tammi palauttivat kukin vuorollaan (pitkän viipymisen jälkeen) käsikirjoituksen Päätalolle. Palautuskirjeiden allekirjoittajat olivat 1) Anna Kerttu Wiik (jonka muistan myöhemmin Katso-lehden toimittajana) 2) Jyri Schreck (runoilija) ja 3) Kalevi Sorsa (myöhempi pääministeri). Kaikki pitivät käsikirjoitusta hiomattomana möhkäleenä, josta ei ollut julkaistavaksi. Jäljellä oli enää kaksi nimekästä kustantajaa Jyväskylän Gummerus ja Hämeenlinnan Arvi A. Karisto.
.
Gummeruksen nuori kustannustoimittaja Ville Repo innostui käsikirjoituksesta, vaikkakin katsoi sen vaativan vielä paljon muutoksia ja uudelleen kirjoittamista. Kalle kirjoitti uudelleen ja uudelleen, ja Repo uhrasi hänkin omaa kesälomaansa käsikirjoituksen kappaleiden uuteen järjestelyyn ynnä muuhun muotoiluun.
.
Lukiessani 'Ihmisiä telineillä' alkupuoli vaikutti minusta viimeistellymmältä kuin loppupuoli. Tuntuipa kuin Ville Repo olisi monien patistelujen jälkeen luovuttanut Kallen kirjoituttamisessa (yhä uudelleen ja uudelleen) koska esikoiskirjailijalta ei sentään voinut vaatia liikaa, ja Repo oli lopulta hyväksynyt julkaistavaksi hiomattoman möhkäleen...
.
****
.
Parasta Päätalon kirjoissa on ahkera työn ja  tekemisen meininki! Erilaisten työvaiheiden riittävän tarkka kuvaus, metsätöistä ja tukinuitoista remontointiin ja talonrakentamiseen.
.
Kirjasarjaan jää koukkuun kuin televisiosarjaan. Olen lukenut kirjoja epäjärjestyksessä saatavuuden mukaan, ja kuvitellut, etten aivan kaikkia koskaan lukisikaan, vain muutaman jännittävimmän, aluksi sota-ajalta. Mutta uudemmissa osissa on paljon viittauksia menneiden vuosien sensaatiomaisimpiin kohokohtiin. Missähän kirjassa Kalle joutuu mielisairaalaan, yrittää itsemurhaa, sitä en ole vielä lukenutkaan. Milloinkas Kallen isä passitettiin pakkotyöhön Pelsonsuota kuokkimaan tai suljettiin nelikymppisenä vanhainkoti-vaivaistaloon, ettei ainakaan siittäisi lisää lapsia, joita ei sairastuneena jaksanut elättää. Jne.
.
Pitkästyttävintä kirjoissa on pariskunnan keskinäinen riitely ja mustasukkaisuuden purkaukset. Kallen sortumiset ryyppäämiseen on kerrottu liian moneen kertaan uudelleen ja uudelleen, samoin metsäläismiesten ainaiset kaksimieliset vitsailut ja loputtomat rahvaanomaiset sananparret kyllästyttävät. Mutta sitten seuraa taas asiallista tekemistä tai Kalle katselee uteliaana ympäröivää maailmaa, Taivalkoskea, merimaita, Oulua, Tamperetta, ympäryskuntia.
.
Mieleeni on jäänyt pari hyvää televisio-sarjaa: "Näkemiin vaan muru" (Auf Wiedersehen, Pet), jossa brittiduunarit, seitsemän miestä, lähtivät 1980-luvun alussa siirtotyöläisiksi rakennustöihin Länsi-Saksaan. Paljon reipasta työnkuvausta, vähemmän puhetta ihmissuhteista. Tai uudempi "Mäd Men", työstä mainostoimistossa 1960-luvun alussa, oikeiden mainoskampanjoiden kimpussa. (Siinä harmillisesti pakkopullana välissä perhe-elämääkin). Myös Ilkka Heilän sarjakuvan "B. Virtanen konttorissa ja kotona" ainoa vika on, että B. Virtanen ei ole aina töissä, vaan joutuu liian usein kotiinsa. Keskittyisi työhön!
.
Yhä uudelleen Kallen ja Lainan riidoissa havainnollistuu myös miehen ja naisen erilainen tapa ajatella ja toimia. Mies keskittyy täysin voimin yhteen asiaan kerrallaan. Naisella pyörii mielessään monta rinnakkaista kanavaa yhtä aikaa, hän ottaa yhtä aikaa huomioon monia erilaisia asioita (kutoo, kuuntelee radiota, keskustelee, seuraa ruoan kypsymistä uunissa ja kuulostelee useankin pienen lapsen puuhailuja, ettei satu onnettomuuksia, jne.)
.
Kun Kallella on ylimääräisiä vastuksia puunkaadossa tai töissä, hän jää metsään tai muihin töihinsä vaikka keskiyöhön asti, kunnes päivän tavoite on täyttynyt! Sillä aikaa tilanteesta tietämätön vaimo on kotona tunti tunnilta yhä enemmän huolissaan, ettei mies vain ole lyönyt metsässä kirveellä jalkaansa? Pitäisikö koota retkikunta etsimään kadonnutta? Ymmärrettävää. Mutta mistä yhteisymmärrys?
.