243. Kvalitatiiviset kenttätyömenetelmät

Sosiaalialan ammattikorkeakoulun aikuisopiskelija Tiina pyysi minua vuonna 2014 tutustumaan Martti Grönforsin kirjaan ja luonnostelemaan sen avulla hänen puolestaan "blogikirjoituksen", joka liittyisi Tiinan tutkimaan teemaan "Asiakkaan kanssa tehtävä työ ja viranomaisten välinen asiakasyhteistyö".
.
Luin kirjan. Martti Grönfors on tunnettu varsinkin romaniväestön tutkijana, eikä hän kirjoita sosiaalityöstä, mutta kertoo kuitenkin mielenkiintoisesti miten on itse soveltanut menetelmiä. Soveltaminen on olennaista!
.
Huomautinkin tilaajalle "kansakoululainen Tiina K:n, 10-v." kotitehtävästä: Opettaja ei suinkaan tarvitse Tiinan isän kokoamia tietoja, vaikkapa aiheesta "Miten metsän eläimet valmistautuvat talveen" (minkä tietokirjoista voi löytää), vaan hän haluaa tietää, miten Tiina itse ymmärtää ja käsittelee aihetta?
.
Opettaja odottaa Tiinan itsensä miettivän vaikkapa metsän eläinten talvimuuttoja, talviunia, talviturkkeja tai talvivarastoja?
.
Haettuani siis ensin syitä kieltäytyä kirjoitin kuitenkin Tiinalle seuraavan tekstin, joka on minusta kiinnostava tiivistelmä laadullisesta kenttätutkimuksesta:
.
.
"Inkkarien ja narkkarienkin tutkimisesta"
.
Intiaaneja tai eskimoita tutkimaan lähtevä sosiologi tai antropologi huomannee pian, miten yleinen ongelma alkoholismi tai päihteiden käyttö on näiden kansojen keskuudessa. Toisaalta aivan samanlaisia tutkimusmenetelmiä kuin eksoottisissa Kanadan oloissa voidaan hyvin käyttää Suomessakin tutkittaessa vaikkapa "kuntoutuksen asiakasyhteistyötä".
.
Menetelmäksi saatetaan valita (varsinkin aluksi): Havainnointi ilman osallistumista: Tutkija pitää silmänsä ja korvansa auki, katselee sivullisena, kyselemättä mitään. Tutkija pyrkii tutustumaan pikku hiljaa ihmisiin. Vasta myöhemmin tulee vuoroon: Osallistuva (tai Osallistava) havainnointi. Ja lopulta: Kohdistettu havainnointi, kun tutkija tietää jo tarkasti, mitä tietoa hän vielä aivan erityisesti tarvitsee lisää.
.
"Osallistava" tutkimus eli toimintatutkimus (action research) eroaa "osallistuvasta" siten, että tutkija pyrkii yhdessä kohdeyhteisön jäsenten kanssa Ratkaisemaan esiin tulleita ongelmia ja saavuttamaan jäsenille hyödyllisiä tavoitteita ja päämääriä.
.
Avoimessa haastattelussa (eli teema-haastattelussa) ihmisten annetaan puhua mahdollisimman vapaasti, ilman tiukkoja kysymyksiä, mutta tutkija yrittää silti piilevästi johdatella keskustelun kulkua sen verran, että tutkijan kaipaamat asiat tulisivat kuitenkin ajan kuluessa käsiteltyä jossakin satunnaisessa järjestyksessä.
.
Haastattelutilanne voi olla rennompi, jos vaikkapa joukolta työkavereita tms. kysellään yhtä aikaa. Kollegat tosin, paitsi että virkistävät toistensa muistia, myös kontrolloivat ja tukahduttavat toisiaan! - Henkilökohtaisista asioista on siis haastateltava yksitellen.
.
Verryttelykysymyksillä koetetaan ensin rentouttaa haastateltavaa. Yritetään aluksi arvata jokin henkilölle mahdollisimman mukava ja mieluisa aihe.
.
Tutkija voi myös esittää hieman kokematonta noviisia tai asiasta vielä kovin tietämätöntä, jolloin haastateltava voi intoutua holhoavaksi, opettavaiseksi asiantuntijaksi ja ryhtyä kertomaan vuolaasti myös tärkeitä lisätietoja!
.
Haastateltavan puheenvuoroa ei pitäisi koskaan keskeyttää, ettei vahingossa menetetä jotakin hyödyllistä tiedonsirua!
..
"Avaintiedottajana" voidaan käyttää henkilöä, jolla on hyvä ilmaisukyky, keskeinen rooli yhteisössään ja hyvät tiedot ryhmästään, halukkuutta kertoa ja objektiivisuutta arvioinneissaan.
.
Tällöin on syytä tarkkailla kertojan puheen johdonmukaisuutta, saadun tiedon määrää eli miten paljon tiedottaja tuntuu tietävän asiasta, sekä tiedon luotettavuutta, jolloin asioita pitäisi yrittää tarkistaa myös muuta kautta, mikäli vain mahdollista.
.
Myös eri viranomaisten, kuten vaikkapa kansaneläkelaitoksen, työ- ja elinkeinotoimiston, opetustoimen, sosiaalitoimen ja terveystoimen tuottamia asiakirjoja voidaan käyttää tutkimuksen pohjana.
.
Piilohavainnointi on vaihtoehto, joka tosin voi olla eettisesti arveluttavakin. Esimerkiksi: voisiko tutkija esiintyä "muina miehinä" vaikkapa siivoojana tai talonmiehenä, joka pyytää anteeksi häiritseviä puuhailujaan huoneessa, korjailu- tai järjestelyhommaansa? Jolloin varsinaiset läsnäolijat suhtautuvat "huoltomieheen" kuin tämä olisi pelkkää ilmaa, eli käyttäytyvät kuin ulkopuolista henkilöä ei paikalla olisikaan?
.
Tietojen tarkistaminen on piilohavainnoinnissa kuitenkin vaikeaa, kun ei voida suoraan (eikä kierrellenkään) kysyä mitään epäselväksi jäävää asiaa.
.
Eettisesti tärkeää on, että tutkittavien ihmisten arvostusta ja mainetta ei saa mitenkään vahingoittaa!
.
Tutkimuksen eettisiä ongelmia voidaan jaotella seuraavasti:
1) Mistä raportoidaan?
2) Miten raportoidaan?
3) Missä muodossa tulokset julkaistaan?
.
Erityisesti "kuntoutuksen asiakasyhteistyötä" tutkittaessa "asiakkaalle" voi olla hyvin kiusallista ajatella, että hänen eri viranomaisia varten antamiaan yksittäisiä, luottamuksellisia tietoja voitaisiin yhdistää "kokonaiskuvaksi" hänestä? Jolloin hänet kuvaannollisesti ikään kuin riisuttaisiin liian alasti, kovin monen mahdollisen viranomaisen (ihmisen) katsottavaksi? Ratkaisuksi voisi hakea eri osatekijöiden yhdistämistä ainoastaan kokonaisina ryhminä tai jollakin keinolla anonyymille tasolle muokattuina palasina?
.
Lähteenä:
6091. Grönfors, Martti: Kvalitatiiviset kenttätyömenetelmät.
20.2.2014 (1982) Wsoy kurssikirjat 1982 N 233 s. E01 lk.30.1
.