Raymond Chandler (1888-1959) on ollut minulle rikoskirjailijoista vaikein. Tarinoissa on sekoittavia mutkia toisensa jälkeen, ja vielä loputonta venkoilevaa huulenheittoa joka rivinvälissä. Parhaimmillaan kuolemattomia lausahduksia: "Hän heitti minulle hymyn, jonka tunsin takataskussani asti." Kirjojen nimistä tuli mieleenjääviä käsitteitä: Pitkät jäähyväiset... Syvä uni... Nainen järvessä... Farewell, My Lovely... taikka "Helmistä on vain harmia".
Jossakin kirjoistaan Chandler jopa unohti loppuratkaisusta yhden ruumiin kohtalon (monista uhreista), vaikka yleensä dekkarit päättyvät sekaannusten jälkeen selkeään loppupisteeseen, jossa kaikki sekaantuneet asiat ovat taas järjestyksessä - ainakin hetkeksi.
Chandler neuvoi jännityksen kirjoittajia, että jos ei tiedä miten jatkaa, pitää kirjoittaa: "Ovesta tunkeutui sisään tuntematon raaka mies pyssy kädessään." On pakko reagoida ja keksiä jatkoa! Kuinkahan paljon Chandler itse suunnitteli etukäteen juonen myöhempiä tapahtumia? Tai miten paljon eteni sattumanvaraisesti yllätyksin ilman etukäteistä loppu-suunnitelmaa?
*
Lastenkirjailija Enid Blyton sanoi alkaneensa vain kirjoittaa lapsista koirineen, vakio-etsivästään Fredrik Algernon Trottevillestä ("FAT" eli "Pulla") tai Viisikosta George-Pauli-Pauloineen. Usein ensimmäisissä luvuissa lapset vain voihkivat, ettei löydy mitään seikkailua, syövät jäätelöä ja leikkivät koiransa kanssa, kunnes jotakin erikoista tapahtuukin? Ehkä Chandlerin neuvon tapaisesti outoja miehiä saapuu maalaiskylään? Blyton kirjoitti lyhyet kirjansa valmiiksi vain neljässä (4) päivässä, että ehti nauttia pitkistä viikonlopuista. Mauri Sariola kehuskeli kirjoittaneensa vain kuudessa päivässä kirjan, joka ranskaksi käännettynä palkittiin Ranskassa vuoden parhaana dekkarina.
Chandlerin vain seitsemästä pitkästä romaanista olen tainnut lukea vain yhden, ja varmaan senkin kanssa olin vähän eksyksissä. Muita kirjoja on saattanut jäädä kesken, mutta joitakin olen nähnyt yhtä useampinakin elokuvaversioina. Enkä varmaan koskaan muistaisi loppuratkaisua, jos alkaisin katsoa tai lukea uudelleen.
**
Nyt innostuin kuitenkin yrittämään lukea jonkin noin 50-80-sivuisen kertomuksen, kahdeksan tarinan valikoimasta "Tappaja sateessa". - Joissakin kirjoissa tietäväiset "Alkusanat / Esipuhe tai Jälkisanat" ovat kiinnostavinta luettavaa, niin tälläkin kertaa: Philip Durham kertoo, että kirjan 8 kertomusta ilmestyivät vain jännityslehdissä ("Black Mask" tai "Dime Detective Magzine" tai "Detective Story Magazine" vuosina 1935-1941, eikä niitä painettu koskaan kirjoiksi Chandlerin elinaikana!
Kertomuksia näet pidettiin "kannibalisoituina", koska Chandler oli käyttänyt niitä (2-3 kertomusta kerrallaan yhdistellen) aineistona myöhemmille pitkille romaaneilleen! (Myös Agatha Christie lavensi muutamia lyhyistä kertomuksistaan myöhemmin romaanien mittoihin.)
Luin ensimmäiseksi kertomuksen "Etsikää tyttö". Siinä romuluinen nyrkkeilijä on vapautunut monivuotisesta lusimisesta vankilassa ja haluaa nyt ensimmäiseksi löytää jonnekin kadonneen entisen heilansa, joka voi olla missä päin vain, millä tahansa uudella nimellä? MUISTAN elokuvista tai romaanista nyrkkeilijä-goljatin Moosen (=amerikanhirvi), joka haikaili omaa "Velmaamsa", rakasta "VELMAA!" (kuin Retu Kivinen Vilmaa), mutta en muista miten kävi. Mitä tahansa saattoi tapahtua?
Kaikenlaiset tarinoiden variaatiot on jo käyty läpi eri dekkareissa ja unohtuvat pian ja helposti, koskapa mikä tahansa on oikeastaan mahdollista... Vanha (Hesarin ym.) toimittaja Maija Dahlgren pakinoi viime vuosisadalla, miten kesämökille jääneet dekkarit voi hyvin lukea muutamien vuosien välein uudelleen, kun ei niiden tapahtumia kuitenkaan muista!! Minäkin olen jo huomannut, että niin käy joidenkin kirjojen kohdalla. Olisivatko kuitenkin parhaita sellaiset kirjat, joiden koko juoni ja loppuratkaisu jäävät mieleen kerralla loppuiäksi?
Chandlerin kertomukset voisi kohta lukea uudelleen ymmärtääkseen paremmin monikerroksisuutta ja mutkia matkassa... Olisipa vielä "Easy Readers"-versioita selkokielellä...
***
Olen aiemmminkin kirjoittanut MIELI-KIRJASTANI salapoliisiomaanien saralla, joka on Anthony Berkeleyn "Myrkytetyn suklaarasian arvoitus". Kesäkuussa 2025 luin mielestäni TOISEKSI parhaan Anthony Berkeleyn kirjan: "Not to Be Taken". (Nimi vitsailee lääkereseptille, jossa neuvotaan oikea annostus. Mutta kun kyseessä onkin MYRKKY, tietenkään sitä EI PIDÄ OTTAA OLLENKAAN!)
"Not to Be Taken" -kirjaa EI ole suomennettu ("Ei nautittavaksi"!?). Tarina ilmestyi Englannissa viikkolehden jatkokertomuksena 5 kuukauden aikana marraskuusta 1937 maaliskuuhun 1938. Ennen loppuratkaisun julkaisemista lehti järjesti kilpailun, jossa lukijoiden piti a) keksiä syyllinen? b) perustella eli todistaa miten rikos oli toteutettu? Kukaan ei osannut kertoa täydellistä vastausta, mutta palkinnot jaettiin muutamille lähimmäksi päässeille, joihin kuului miehiä ja naisia lähes saman verran.
8410 -25 Berkeley, Anthony: Not to Be Taken. A Puzzle in Poison. (John o'London's Weekly.) (Anthony Berkeley Cox elinvuodet 1893-1971) Kirjan esipuhe: Martin Edwards. Crime Classic. Dorset /21.6.25 (11/1937-3/1938) British Library 2025 Nid 254 sivua oma lk.KD
****
RAYMOND CHANDLERIN tarinoissa on mielestäni parasta tai pikemminkin JÄRISYTTÄVÄÄ, JÄRKYTTÄVINTÄ se, millaisena amerikkalainen yhteiskunta näyttäytyy! Tapahtumapaikka on Kalifornia, Los Angeles ympäristöineen ja ajankohta 1930-luku, ennen toista maailmansotaa.
Amerikkahan ei aluksi itsekkyyttään halunnut puuttua Euroopan sotiin, Natsi-Saksan ja Kommunisti-Venäjän vallatessa Molotov-Ribbentrop-liittolaisina Euroopan maat ja kansat orjuuteen. Vasta Japanin hyökättyä Pearl Harboriin, pakottaen Yhdysvallat sotaan, amerikkalaiset sitten lopulta pelastivat suurimman osan Eurooppaa kansallissosialismilta (vaikka eivät kommunismilta ennen kuin vasta 1980-luvulla presidentti Ronald Reaganin Tähtien sota -varustelukilpailulla, jonka edessä mädäntynyt kommunismi romahti.)
Eurooppalaisilla on syytä muistaa iki-kiitollisuudella Yhdysvaltojen uhrautumista ja anteliaisuutta toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeenkin, mm. Marshall-apua (jota Suomi ei saanut, kun Neuvostoliitto kielsi sen Suomelta). Amerikkalaiset olivat valtavan reiluja ja hyviä ihmisiä, jotka maksoivat suurimman osuuden Yhdistyneiden Kansakuntien toiminnasta ja avustuksista köyhille maille.
*****
Millaiselta Yhdysvallat näyttäytyy Raymond Chandlerin kirjoissa 1930-luvulta? Tarinoissa ei ole vain jotakuta yhtä yksittäistä rikollista, vaan eri tasoisia rikollisia rikollisten perään! ORGANISOITUA RIKOLLISUUTTA. Mädännäisyys on levinnyt kaikkialle. Poliisit ja poliitikot ovat lahjottavissa. Kehenkään ei voi luottaa, vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan. Oma taskuase on jokaisen ihmisen paras turva.
Chandlerin maailmassa rahalla voi ostaa kenet tahansa! (Hämmästyttää, jos AINOA hyvä ihminen, yksityisetsivä, joskus kieltäytyykin ottamasta rahaa ja ryhtymästä palkolliseksi johonkin rikokseen). Jos jollakulla ei ole paljon rahaa, hån voi käyttää tuliaseita, joilla voi ryöstää ja tappaa tai puolustautua ja kostaa.
Chandler kuvaa aina kymmeniä ihmisiä, joiden kaikkien päämäärä on vain saada yhä enemmän ja enemmän rahaa. Tai kostaa. Iso rahamassi on varmin turva, jolla voi ostaa henkivartijan tai yksityisetsivän palveluksia. Rahalla saa YLELLISYYKSIÄ, joilla saa arvostusta muilta ihmisiltä. Rahalla saa seksiä. Naiset ja miehet ovat ostettavissa.
Raymondin ihmiset himoitsevat kirjoissa nautintoja: Koko ajan TUPAKOIDAAN! JATKUVASTI otetaan lisää RYYPPYJÄ ja päihdytään! Nautitaan huumeita. Mitä hienompia alkoholi-juomien merkkejä ja mitä enemmän, sen parempi! Muutenkin ryvetään ylellisyyksissä ja seksi-orgioissa. Osoitetaan valtaa, lyödään ja alistetaan toisia ihnisiä. Vahvimmat hallitsevat "kättä pidemmällä" ellei ruumiinvoimin. Tyhmyys ja itsekkyys kaikkialla. Korkeakulttuuria ei harrasteta ollenkaan, ellei ostettuina ylellisyyden symboleina, kuten palatseina. Vaatteet on aatteet, tärkeintä on NÄYTTÄÄ joltakin.
Kirjoissa esiintyy sellainen "yhteiskunta", miltä mafian kummisetää muistuttavan Donald Trumpin perheen valtakunta, Caligulan tai Neron keisarikunta, näyttää nykyisin. Kaikki yrittävät kahmia eniten, minä, mulle ja itselle, rikkautta, ylellisyyttä ja nautintoa. Yhdet maailmanmitassa, toiset pienemmissä paikallissarjoissa,
Mutta ehkä Chandlerin ALAMAAILMA onkin vain puolet ihmisistä? Parempi puoli on antanut periksi pahemmalle. Onko parannus milloinkaan enää mahdollinen? Saattaako Utopia voittaa Brutopian ennen lopullista tuhoa?
******
8510 -25 Chandler, Raymond: Tappaja sateessa (Killer in the Rain) suom. Rauno Ekholm. 8 rikoskertomusta: Mies joka piti koirista. Esirippu. Etsikää tyttö. Mandariinin jade. Bay City Blues. Nainen järvessä. Ei rikoksia vuorilla /30.11.25 (1935-41) Wsoy 1988 Sid 528 sivua Oma lk.KD
.
