Seppo Zetterbergin kirjoittamaa elämäkertaa "Eero Erkko" (1860-1927) olen kommentoinut aikaisemmin, toukokuussa 2009 (blogikirjoitus numero 3). Nyt Eeron pojasta Eljaksesta (1895-1965):
*
Ohto Manninen ja Raimo Salokangas:
"Eljas Erkko - vaikenematon valtiomahti"
(Wsoy 2009. 749 sivua.)
*
Muistelen kirjoja kilohintaan myyneitä kauppoja, Kilokirjoja. Tässäpä olisi ollut oivan painava myyntiartikkeli! Käsiä rasittava taakka. Sopiva astia Eljas Erkolle (1895-1965), yli sadan kilon keijukaiselle, Varttitonnariksikin kuvaillulle ministerille, lehtilordille ja Roope-Ankalle.
*
Jälleen kerran varoitan lukijoita pitkästymästä ensimmäisillä 30-50-100-sivulla... Minä hyppäsin nautinnokseni pitkän loikan eteenpäin, lukemaan Valittujen Palojen tulosta Suomeen. Viikkosanomien ja Me Naiset -lehtien menestyksestä. Helsingin Sanomien sarjakuvavalikoimasta. Luin kirjan loppuun ja palasin puoliväliin ja palasin alkuun.
*
Jos Kerho Ukkonen ei olisi sotien jälkeen ollut niin liukas kiipijä ja hyppijä, keissä muissa aikalaisissa olisi ollut riittävästi kaliiperia presidentin-virkaan? Joskus on mainittu vaikkapa demariksi 1960-luvulla ryhtynyt professori ja pääministerien sihteeri (1940-43) Lauri Adolf Puntila (1907-1988) ja voitaisiin mainita Edistyspuolueen Juho Eljas Erkko, JEE!
*
Suomen ensimmäisistä presidenteistä Edistyspuolueen edustajia olivat Ståhlberg ja Ryti, mutta myös Svinhufvud ja Kallio olivat alunperin Nuorsuomalaisia. Puolet ja puolet: Paasikivi oli Vanhasuomalainen, Reissander ja Kekkonen Maalaisliittolaisia, Gustaf Mannerheim luettaneen Ruotsalaisiin. Päivälehti eli Helsingin Sanomat perustettiin vuonna 1889 Nuorsuomalaisten - myöhemmin Edistyspuolueen (eli Liberaalien) äänenkannattajaksi.
*
Miten syntyvät ja kehittyvät darwinistiset tahtoihmiset? Juristiksi opiskellut Eljaskin oli kuin iso käenpoika pesässä. Isänsä Eeron kanssa ei ryhtynyt lehtiasioista kättä vääntämään, vaan lähti diplomaattiuralle. Mutta heti isänsä kuoltua esikoinen palasi lehtipesään, sysi veljensä agronomi, fil.maist. Paavon ja kemisti-insinööri Eero Olavin sekä vaikutushaluisen leski-äitinsä Maissin ja edistyspuoluelaiset muut osakkaat syrjään, otti lehden osake-enemmistön itselleen ja ryhtyi täysivaltaiseksi lehtilordiksi.
*
Paksukaisesta riitti moneksi, kuten Kari Suomalainen hänet piirsikin: Ulkoministeri-Erkko, Sanomalehti-Erkko, Talousmies-Erkko, Golf-Erkko, Purjehdus-Erkko, Kalastus-Erkko, Metsästys-Erkko. Kari unohti Bridge-Erkon, Suomen Bridge-seuran puheenjohtajan (korttipeli).
*
Lapsena Eljas Erkko oli venäläisten Suomesta karkottamien vanhempiensa kanssa maanpaossa Yhdysvalloissa 1903-05, ja harmitteli joskus, ettei ollut jäänyt ja ryhtynyt lehtikuninkaaksi sinne. (Helpommin sanottu kuin tehty!)
*
Eljaksen vaimo oli brittiläissukuinen Violet Sutcliffe, pari vuotta miestään nuorempi eronnut rouva. Esikoistytär Patricia Maria Katie, joka syntyi 1924 (myöhempiä sukunimiä Langenskiöld ja Seppälä, kaksi perillistään Robin L. ja Rafaela S.) johti aikuisena Lehtikuva-yhtiötä. Poika Juho Aatos Michel syntyi 1932, peri vallan lehtiyhtiössä 1965 ja kuoli lapsettomana 2012.
*
Eljaksella oli nopeasti raivostuva temperamentti. Hän oli saituri ja hänellä oli tapana aina tinkiä. Valittujen Palojen materiaalinkin hän tinki vuosikausiksi murto-osan alehintaan (lehden perustaja-avioparin veljeltä / langolta) vetoamalla Suomessa vallitseviin ahtaisiin oloihin rautaesiripun äärellä, johon kipeästi tarvittiin amerikkalaista valoa ja optimismia. Naisia kannatti Erkon mielestä palkata toimittajiksi, koska heille saattoi maksaa miehiä vähemmän.
*
Risto Rytin loistavia oivalluksia oli, ettei Suomi maksanut kerralla velkaansa Amerikalle, vaikka olisi parhaana vuonna pystynytkin, vaan aina säännöllisin erin, jolloin kerta toisensa jälkeen jokin amerikkalainen lehti innostui aina uudelleen ylistämään, miten "pieni Suomi" ainoana Euroopan maana maksaa velkansa Amerikalle, toisin kuin Ranska ja muut. Legenda "Maa joka maksaa velkansa!"
*
Muistan Markus Similän muistelmista ("Takki auki", Wsoy 1993) miten tämä nuorena toimittajana meni kertomaan Eljas Erkolle, että oli juhlinut ja tarjonnut kollegoille ravintoloissa ja tuhlannut etukäteen Sanomilta saamansa (opintomatkaan Englantiin tarkoitetun) stipendin ja tarvitsisi uuden... "Similä voi poistua kassan kautta!" sanoi Eljas Erkko. Niin nopeasti Helsingin Sanomista annettiin potkut, aivan kuin Roopen Ankka-Yhtymästä. Yleisradio palkkasi sitten heti Similän. Sarjakuvapiirtäjä "Joonas" eli Veikko Savolainen kapinoi turhaan palkkakuopastaan yksinkertaistamalla toviksi piirrostyyliään.
***
Eljas Erkko toimi Suomen ulkoministerinä 1938-39. Paasikivi nimitteli Talvisotaa Erkon sodaksi.
*
Jännityksellä luin tästäkin kirjasta Suomen ja Neuvostoliiton neuvotteluista syksyllä 1939, Neuvostoliiton vaatiessa Suomelta alueluovutuksia. Olisiko Suomi taipumalla välttänyt sodan? En muistanut, miten syvälle Suomi oli valmis taipumaan: luovutetaan Karjalaa, luovutetaan Neuvostoliitolle tukikohdiksi Suursaari, Seiskari, muut Suomenlahden saaret, jopa Hangon itäiset saaret Hermansö, Koö, Hästö-Busö ja Lappohjan ankkuripaikka. Takarajaksi Suomi asetti, ettei Hankoniemeä kaupunkeineen voida luovuttaa. Mutta imperialisti Stalin halusi pikkusormen, käden ja koko Suomen, kuten sai Viron, Latvian, Liettuan ja puolet Puolasta.
*
Kirjassa katsotaan maailmaa ylhäältä, aatteelliselta ja kansakunnan tasolta. Rintamalla kuolevien, haavoittuvien, pelkäävien ja palelevien nuorten miesten yksilöllisten kärsimysten tasolla ei käydä, Helsingin pommituksissa sentään, joissa pikkupoika Aatos,7, pelästyy. Aikuiset ovat rohkeita.
*
"Kun Suomen vaihtoehtoina nyt ovat orjuus tai itsemurha, emme voi antaa neuvoa", sanoivat ruotsalaiset. Erityisesti Ruotsin koko Kansanpuolue, pääosa talonpoikaispuolueesta sekä puolet sosiaalidemokraateista ja näiden johtaja, "Kansankodin" (Folkhemmet) vuonna 1928 keksinyt pääministeri Per Albin Hansson (1885-1946) halusivat katsella Suomen kohtaloa sivusta, "kun Ruotsi sentään on jo yli sata vuotta välttynyt itse sodilta", onnekkuuttaan. Lähes koko Ruotsin oikeisto halusi tukea Suomea. (s.270).
*
Vankeus vai kuolema? Jos 10 saksalaista antautui Stalingradissa sotavangeiksi, heistä 1 pääsi milloinkaan palaamaan kotimaahansa ja 9 jäi pakkotöissä raadettuaan vainajina Venäjälle. Jos 10 venäläistä antautui sotavangeiksi, heistä 3 kuoli vankeudessa ja 7 saattoi palata kotimaahansa.
*
Suomi piestiin, mutta se nousi pystyyn. Neuvostoliitto sortui suohon, kunnes romahti lopullisesti. Helsinki, Lontoo ja Moskova olivat kuitenkin ne kolme sotaan joutuneiden Euroopan maiden pääkaupunkia, joita vieraan valloitusarmeijan sotajoukot eivät päässeet ryöstämään ja raiskaamaan.
*
Oikein valinneet ja väärin laskeneet? Joku voisi tehdä mielenkiintoisen kirjan jakamalla poliitikot ja kulttuurihenkilöt susiin ja lampaisiin, pahiksiin ja hyviksiin, sen mukaan, miten he aikoinaan suuntautuivat joko pimeiden totalitarioiden (Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton) tai valoisien demokratioiden (Britannian ja Yhdysvaltain) suuntaan.
*
Brittiläisessä TV-sarjassa eri maiden keskeisistä natsien myötäjuoksijoista nostettiin Suomea käsitelleessä jaksossa tikun nokkaan sukujuuriltaan osin saksalainen matematiikan lahjakkuus, yliopiston rehtori ja akateemikko Rolf Nevanlinna (1895-1980), erään tämän hetken tupakoivan mediajulkkis-filosofin isoisä.
*
Erkon haukkumiin pahiksiin kuuluu Erkon jälkeen ulkoministeriksi (vuosiksi 1940-43) tullut "Saksaan suuntautunut" Rolf Witting (1879-1944), Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja ja ministeri useissa hallituksissa 1920-30-luvuilla. Hän mm. ajoi Suomea Saksan Anti-komintern -sopimukseen 1942. Samalla usean alan voimamies oli hänkin! Geofyysikko, Suomen merentutkimuksen varsinainen aloittaja! Suomen Merentutkimuslaitoksen ensimmäinen johtaja 1919-1936. Ja Helsingin Osakepankin HOP:n pääjohtaja 1936-44. Olisiko hänetkin nimetty ns. "sotasyyllisten" joukkoon, jos hän olisi elänyt kauemmin?
*
Kirjan henkilöluettelon erikoisuuksia on: "Johansson, ruotsalainen häiriösoittelija". Noinkin voi joku päästä yhdelle riville historiaan, omalla nimellään tai luultavammin väärällä! (s.736, 280)
*
Kenraali Erik Heinrichs sanoi Erkolle (vuonna 1960) Mannerheimista kirjoittamista vaikeaksi, kun piti olla niin tahdikas. Kenraali luonnehti ylipäällikköään henkilöksi, jolla ei ollut isänmaata, uskontoa eikä perhettä. "Hänen Jumalansa oli vain hän itse! ... Oli täynnä itseään jopa siinä määrin, että jokaisen oli uhrattava itsensä hänen vuoksensa. Hän uskoi olevansa kuningas. Hän oli kostonhimoinen ja maksoi aina takaisin jos joku toinen oli ollut toista mieltä kuin hän itse."
*
Eljas Erkko,65, jatkoi vuonna 1960 päiväkirjaansa: "Mannerheim oli täysi ryssä, eikä hän koskaan siitä taudista parantunutkaan. Paasikivi oli huomattavasti pahempi, mutta silti suomalainen, vaikka politiikaltaan, mikäli sellaisesta hänen suhteensa voi puhua, oli saman linjan miehiä. Paasikiven johtolinja oli pelko, Marskin ryssä."
***
Helsingin Sanomain kehittämiseen, ulkomaankirjeenvaihtajiin tai vaikkapa lehden sarjakuvien ostamiseen USA:sta (vuodesta 1929) liittyvät osat kiinnostivat minua.
*
Ensimmäisiksi sarjakuviksi ostettiin Felix-kissa alkaen 19.3.1929, Mikki Hiiri 31.5.1931, Kissalan pojat 14.5.1933, Kippari-Kalle 1937, Kunnian kentällä, Aku Ankka 18.7.1938, Yksinäinen ratsastaja 3.1.1939.
*
Eljas Erkko olisi halunnut Bonzo-koiran, mutta yritti tapansa mukaan tinkiä hintaa, 6 dollaria viikossa, viiteen dollariin, niin kauan, että "eräs toinen lehti" eli 'Uusi Suomi' ehti saada ja aloittaa Bonzon jo 17.3.1929. Silloin toiseksi jäänyt Erkko otti kiireesti Felix-kissan. Bonzoa luki innokkaasti mm. Mika, Marjatta ja Satu Waltarin lapsiperhe. Tämä ilmenee Mika Waltarin satukirjasta "Kiinalainen kissa" (1932).
*
Isoisäni Aleksanteri (1882-1939) tilasi Jämsään Helsingin Sanomia, joten isäni (1924-1996) luki lehteä lapsena. Olisi ollut kiintoisaa kysyä, mitä isäni piti Mikki Hiirestä ja muista sarjakuvista 5-15-vuotiaana?
*
Itselleni Helsingin Sanomien sarjakuvat olivat tärkeitä 5- tai 6-vuotiaasta alkaen, Aku ja Mikki etunenässä, mutta muutkin Viljamit ja Roi Rohkeat. Keräsin 6-vuotiaana talteen jatkuvajuonista sarjaa, jossa Mikki sukeltaessaan helmiä merestä kohtasi Mustan Pekan. Eljaskin vielä eli silloin viimeistä vuottaan ja tiettävästi luki sarjakuvat lehdestään, ainakin luki aiempina vuosina.
*
Syksyllä 1947 Sanoma ja Bull's Presstjänst uusivat sopimuksen, joka koski päivittäissarjoja Kippari-Kalle, Aku Ankka, Mikki Hiiri, Felix-kissa, Rip Kirby ja Yksinäinen ratsastaja sekä laajoja viikonloppusarjoja Akusta, Mikistä, Kissalan pojista ja Thimble Theatresta.
*
Suomen Pankki kirjoitti Erkolle kesällä 1949: "Koska olemme kiinnittäneet huomiotamme siihen, että Te julkaisette lehdessänne verrattain paljon sarjakuvia, kehoitamme teitä toimenpiteisiin valuutan käyttönne vähentämiseksi tähän tarkoitukseen sekä supistamaan k.o. kuvasarjojen julkaisemista". Pankki uhkasi elokuun alusta myöntää Sanomille valuuttaa enintään 7:ää sarjakuvaa varten.
*
Bulls'in Bjarne Steinsvik huomautti Suomen Pankin Sakari Tuomiojalle (1911-1964), joka oli Helsingin Sanomien entisen päätoimittajan W. W. Tuomiojan poika ja Erkki Tuomiojan (s.1946) isä, Hearstin lehtikonsernin mittavista paperiostoista Suomesta, joten Hearstin pitäisi saada jotakin myydäkin Suomeen. Hearst omisti sarjakuvia levittävän King Features Syndicaten.
*
Kirjassa oli mielenkiintoista uutta tietoa sarjakuva-vastaisuudesta 1950-luvulla (s.554-557).
*
"Kansainvälinen naisten liitto rauhan ja vapauden puolesta" yhdessä eri maiden kommunistipuolueiden kanssa johti ylikansallista propagandakampanjaa ja hyökkäystä amerikkalaisia sarjakuvia vastaan. Suomessa Kansandemokraattien ja kommunistien "Parasta Lapsille" -järjestö oli aktiivinen sarjakuvan vastaisessa kampanjassa vastustaen sarjojen epämoraalisuutta, raakuutta ja niiden tarjoamaa amerikkalaista maailmankuvaa.
*
Kaikkein vaarallisin sarjakuvista oli Touhulan perhe, Helmi ja Heikki! Heidän hyvinvarustettu keittiönsä vieroitti ihmisiä kommunismin hartaudesta kuin K-kaupan Väiskin lihatiski myöhemmin virolaisia.
*
Kommunistit soluttivat erityisesti kaikkia naisjärjestöjä, porvarillisiakin, kaakattamaan sarjakuvien vaarallisuudesta kuin hemulit Muumilaaksossa. Piti perustaa valtion komitea tutkimaan miten sarjakuvat saataisiin kiellettyä Suomesta. Komiteatyö (1956-1962) oli kuitenkin niin hidasta, että ennen kuin se valmistui, sarjakuvahysteria ehti hiipua, kun uudeksi suurimmaksi vaaraksi punaiselle ankeutukselle oli jo muodostunut amerikkalaisia unelmia pursuava Televisio kaikenlaisine TV-sarjoineen.
***
Eljas Erkon setä oli Jyväskylän seminaarista valmistunut opettaja Juhana Henrik Erkko eli runoilija J.H. Erkko, jonka säkeistä muistetaan erityisesti joululaulu:
"No onkos tullut kesä,
nyt talven keskelle?
Ja laitetaankos pesä,
myös pikkulinnuille?"
Taikka: "Suloisessa Suomessamme, oisko maata armaampaa..."
*
Eero Erkosta kirjoituksessa toukokuussa 2009 (blogikirjoitus n:o 3).
lauantai 17. elokuuta 2013
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
115. Rautatie - Tuurilla Istanbuliin
Miten toimisi käytännön matkaopaskirjana "kertomus matkasta", romaani? Avaan teoksen
Antti Tuuri: Bospor Express. Otava 2013 (202 sivua).
"Lentämisen lopettanut" kirjailija (s.1944) täyttää juuri 67 vuotta tehdessään syksyllä 2011 Interrail-junamatkan reitillä:
Tukholma - (Kööpenhamina - Hampuri) - Wien - Budapest - (Belgrad) - Istanbul / Istanbul - (Belgrad) - Budapest - Berliini - Rostock (josta Finnmaid-laivalla Gdynian kautta Helsinkiin)
Ikääntyvä romaanikirjailija hakee syvyyttä matkusteluun pohtimalla mitä maailman eri uskonnot opettavat kuoleman jälkeen tapahtuvan. Horteessako vainajat odottaisivat vuosituhansia maailmanloppua ja kiirastulta? Matkalukemisena on Primo Levin junamatka Auschwitzin keskitysleiriin.
Antti Tuuri muistelee viime vuosina kuolleet kollegansa, jotka tuttuja ja ystäviä: Tuomas Anhava, Bo Carpelan, Paavo Haavikko, Kaarina Helakisa, Veikko Huovinen, Eeva Joenpelto, Jorma Kurvinen, Jarkko Laine, Arto Melleri, Erno Paasilinna, Maila Pylkkänen, Esko Raento, Paavo Rintala, Pentti Ruonaniemi, Alpo Ruuth, Debora Vaarandi.
(Vilkaisinpa "Eilisistä, eilispäivän uutisiskronikastani", ketkä kirjailija-vainajat 2007-2011 puuttuivat Tuurin listalta: Matti Pulkkinen, Leo Kalervo, Jorma Ojaharju, Tommy Tabermann, Jouni Lompolo, Jussi Talvi, Pekka Piirto. Syksymmällä 2011 kuolivat vielä Pekka Suhonen ja Matti Yrjänä Joensuu.)
Kuolema on kovin juttu mistä voi kirjoittaa. Kuolema dekkarissa tai Shakespearen näytelmässä tai mikseipä matkakirjassakin. Rovasti Toivo Rapeli sisällytti matkakirjoihinsa rukoushetket.
***
Matkaan: juna saapuu Hampuriin 8 minuuttia myöhässä. Kirjailija on varannut mielestäni yllättävän vähän aikaa junanvaihdoille, vaikka on matkustanut ennenkin ("Matkoilla Euroopassa", Otava 2012, sekä matkakirjat Islannista ja Saksasta).
Antti Tuuri reilaa ykkösluokassa. Yöjunassa Wieniin, makuuhytissä on suihku ja pikkula. I lk:n vaunu on yllättävän vanha! Ylellinen junamatkustaminen ei olekaan uutta vaan vanhaa!
Juna seisoo pitkään yöllä Göttingenissä (Niedersachsen, Leinejoki. Perustettu v. 953 nimellä Gutingi, sai kaupunginoikeudet 1210, raatihuone ja kirkko 1300-luvulta, jolloin tärkeä Hansa-kaupunki. Welfiläisen ruhtinaskunnan pääkaupunki 1286-1463. Yliopisto perustettu 1737, opiskelijoita Heinrich Heine ja Grimmin veljekset. Hienomekaanista ja optista teollisuutta. 138'000 asukasta (2001).
Wienissä yö hotellissa (nimeä ei mainita, taksilla asemalta muutama sata metriä). Iltapäivällä juna Budapestiin, jossa ilta ja yöpyminen Hotel Hungariassa, 200 metriä Keletin asemalta, 2. kerroksen huoneessa, josta ikkuna äänekkäälle Rakoczi-kadulle. Käyntikohteina kirjailija Petöfin museo ja samalla kadulla jonkin uskonnon jokin kirkko, ei selviä.
Budapestin Keletin asemalla raide 6 vaihtuu raiteeksi 11, klo 23:25:n yöjuna Belgradiin on myöhässä puoli tuntia. Konduktöörin neuvosta Antti Tuuri kävelee tokavikasta vaunusta veturille asti, pelkkiä päivävaunuja, sillä hänen makuuvaununsa onkin viimeisenä! Paluukävely, matkalaukkuja, pahvilaatikoita ja muovikasseja on tukkeena junan käytävällä.
***
Kerron väliin vertailun vuoksi blogistin kokemukseni lähdöstäni päiväjunalla Budapestista Bratistlavaan, vuotta Tuuria myöhemmin. Minullakin lähtölaituri vaihtui viime hetkellä 5:stä 7:ään! Kävelin laiturilla veturia kohti pitkälle itään. Ohitin I luokan ja ravintolavaunun, sitten hyttivaunuja, kunnes kohtasin Suomessa tavallisen keskikäytävävaunun, jossa kummallakin puolella oli 2+2 paikkaa vastakkain. Ikkunaväleissä oli pienet läpinäkyvät muovilokerot, joihin junailija oli sijoittanut R-paperiliuskan, jos istuin oli varattu, sekä tiedon mille välille, esim. "Dresden-Berlin"... Useimmat penkit olivat vapaita koko matkan ja melkein kaikki vapaita alkumatkan Unkarin ja Slovakian alueella, istuinpa paikkaliputtomana mihin vain.
Minunkin junani lähtö myöhästyi - 20 minuuttia 9:25:stä 9:45:een! Junani kiersi Budapestin laitoja, sitten seuraili Tonavan pohjoisrantaa. Konduktöörit vaihtuivat valtakuntien rajalla. Unkarin tarkastaja kirjoitti asemalta lähtiessäni ostamaani lippuun nimensä, Slovakian kollega leimasi tai rei'itti. Slovakian puolelta tuli eniten matkustajia, opiskelijoita nenät oppikirjoissa ja tehtäviä vihkoihinsa ratkoen.
***
Tuurin matkaseuraksi Istanbuliin asti osoittautuvat viulutyttö ja nuori pariskunta Sveitsistä. Junassa on myös olutta juovia nuoria miehiä sekä huivipäitä hameniekkoja harmaine villatakkeineen, suomalaiselle kuin mennyt maailma.
Tuurin makuuhytti on lukossa, kunnes vaununhoitaja avaa ja ottaa kirjailijan matkalipun haltuunsa yöksi. Ravintolavaunua ei ole, kupin kahvia saisi vaununhoitajalta. "Geschenk" (lahja) tämä sanoo tuodessaanTuurille teetä.
Herätys passintarkastukseen tapahtuu kaksi kertaa, Unkarissa klo 2:45 ja Serbiassa klo 3:15.
Aamulla noin klo 7 vaununhoitaja tuo lipun, voileivän ja kahvia, sanoen taas: "Geschenk".
Ulkona kanat kävelevät kylien kujilla. Ruohottuneita katuja, heinää halkeamissa.
Väliasemalla seisotaan kovin pitkään, mutta kuulemma: "Istanbulin juna kyllä odottaa Belgradissa, sillä 2 vaunua tästä junasta pitää liittää siihen Bospor Expressiin",
Tuuri osti jo Helsingin asemalta paikkalipun päivän ainoaan junayhteyteen Belgrad - Istanbul, joka on "Bosfor Ekspresi" turkiksi. Paluumatkalle hän pyysi turkkilaisia vastaanottajiaan (kääntäjäänsä tai kustantajaansa) ostamaan paikkalipun, kun Helsingistä ei voinut. Bosporin pikajunassa ei olekaan makuuvaunuja vaan lepovaunun 6 hengen hyttejä.
Ulkona maissin korjuuta lakeudella, joka ulottuu laajuudeltaan kuin Helsingistä Hämeenlinnaan.
Serbian Belgradissa on päätyasema, kuten Helsingissä. Myöhässä tullaan! "Istanbulin juna lähti jo tunti sitten!" Taksinkuljettajat hoputtavat autoihinsa: otetaan juna taksilla kiinni? Neljä matkustajaa, Tuuri ja sveitsiläinen viulistityttö sekä sveitsiläinen nuoripari jaetaan kahteen autoon eikä sullota yhteen.
"Euron kurssi on 100 dinaaria", sanoo taksikuski. Soittaa jonnekin (kollegalleen jälkimmäiseen, nuorenparin autoon) ja korjaa, "eikun 90 dinaaria!". Pankin eurokurssi on 103 dinaaria.
Serbian moottoritietä kiidetään 100-150 km:n tuntinopeudella. Metsäinen vuorimaa, sitten kumpuilevia lakeuksia taas, maissia korjataan koneilla.
"Velika Plana" on tavoiteltava asemakaupunki tunnin matkan päässä kaakossa, kyrilliset kirjaimet kylteissä. Pieni asemarakennus. Taksamittarista 90:llä jakaen maksu olisi 140 euroa, pankin kurssilla 125 euroa, ja niinpä kirjailija antaa tytön kanssa 150 euroa kuskille, joka ei ymmärrä millään kielellä pyyntöä kuitista.
Kuski kysäisee ja kertoo: "Juna tulee 10 minuutin kuluttua!" Puoli tuntia odoteltuaan sveitsiläiset pessimistit haluaisivat palata Belgradiin, etteivät joutuisi jäämään yöksi korpeen.
Aseman päädyn kanttiinista voi ostaa ruokaa, viinaa ja vettä. Odotushuoneen penkeillä istuu huivipäitä tummissa hameissa, mennyt maailma.
Lopulta serbit siirtyvät laumana kiskojen yli ulommille raiteille, turistit lähtevät perässä. Juna saapuu. Kaksi lepovaunua viimeisinä. Serbit menevät päivävaunuihin.
Kirjailijan hytin numero vaihtuu matkalippuun merkitystä, sillä turisteille riittää lepohyteistä omansa kullekin, koska muita turisteja ei ehtinyt Belgradista mukaan.
Vaununhoitaja: tuo teetä ja kahvia. Hänen nimensä on ehkä Galip? tai olisiko se "No Problem". Matkapuhelimen saa laittaa lataukseen siivouskomeroon. Yhteys poikki, "kenttää ei löydy".
Vaunun viimeinen hytti on vaununhoitajan. Hänellä on varasto pussikeittoja, leipää, voita, juustoa, salamia. Kirjailijan saaman aamiaispakkauksen sisältö: jogurtti, vesipullo, tuorekurkku, mustia ja vihreitä oliiveja, tomaatteja, hunajaa, marmelaadia, pähkinä-suklaatahnaa, juustoa, makkaraa, sekä vielä erikseen iso vaalea ranskanleipä.
Juna nousee 50 km:n matkan vuoristoon kävelyvauhtia, autot ja skootterit ajavat ohitse. Kapea sola, ylätasanko, kulotuksia, roskat näköjään tuodaan radanvarteen ja poltetaan! Pieniä maissipeltoja, joilta sadonkorjuu käsin. Maalaiset kuin Suomessa 60 vuotta sitten, puserot, lippalakit, huivit, hameet, koirat.
Vaununhoitaja tarjoaa omassa hytissään vierailleen kahvia, teetä, kaasuliekin, keksejä ja rinkilöitä maksutta, "No problem", mutta jos tuo turistin hyttiin, silloin maksu. Lisäksi hänen hytissään saa tupakoida: "No problem" , mutta tupakointi muualla on jyrkästi "Problem!"
Nis on kaupunki jossa seisotaan pitkään, irrotetaan vaunuja. Ajetaan jo alasuuntaan vuorilta, sitten seuraa monia pikkuasemia.
Pirot: Serbian rajapoliisi tarkastaa passit ja sanoo: "Syomi!"
Serbian Dimitrovgradissa, Bulgarian rajalla, klo 16 passintarkastus. Tullimiehet käyvät vilkaisemassa hyttiin. Juna seisoo pitkään, ei mitään kuulutuksia. (Bulgariassa on muuten toinen Dimitrovgrad, eri puolella maata, Kreikan lähellä).
Bulgariassa näyttää olevan Serbiaa siistimpää, ratavarsi ei olekaan kaatopaikkana? Suomen 1950-luku palautuu kirjailijalle toistuvasti mieleen. Juna seisoo pitkää Dragoman asemalla, jossa notkuu nuorisoa katsomassa junia tai odottamassa jotakin.
Sofian päärautatieasemalla on jo pimeää. Matkapuhelin löytää kentän. Brittituristi autetaan junasta, mutta matkaa jatkavia kehotetaan pysymään junassa, kun veturia siirretään toiseen päähän ja vaunuja irrotetaan. Sofia on kuulemma vaarallinen asema pimeällä!
Vaununhoitaja "No Problem" tuo pyynnöstä hyttiin iltapalaa, leipää, juustoa, paprikaa, teetä. Hän tuo myös kaksi lakanaa, tyynyn ja sen päällisen, sekä näyttää miten avataan vuode: irrotetaan penkin selkänoja seinästä ja käännetään alas.
Junan käymälässä ei ole mitään paperia, mutta epäilyttävää vettä tulee. Päästöt reiästä radalle. (Paluujunan käymälässä on pöntötön reikä lattiassa ja sen tuntumassa jalansijat.)
Aluksi junassa on lämmintä, mutta yöllä tulee kylmä, kun käytävän ikkunat ovat auki, ennen kuin kirjailija käy sulkemassa ne, muiden nukkuessa omissa hyteissään.
Bulgarian rajamiehet kysyvät passia. Pian sen jälkeen vaununhoitaja käy herättämässä. Turkin rajatarkastus tapahtuu ulkona jonottaen klo 3:30 alkaen ja kestää viiteen, 1,5 tuntia!
Rajalla on viinamyymälä. Kirjailija pyytää vain mineraalivettä? Myyjä käy hakemassa litran pullon eikä huoli mitään maksua! Syy ei selviä kielimuurin takia.
Paleleva kirjailija pyytää vaununhoitajalta paksun huovan hyttiinsä. Kello 7 hän herää kuumuuteen, sillä vaunun lämmitys on alkanut toimia! Hän on herännyt yöllä monta kertaa.
Kirjailija pyytää vaununhoitajaa tuomaan aamiaispakkauksen ja teetä. Ulkona on kumpuilevia peltomaita, niittyjä, pensaikkoja, paimen lampaineen. Vaununhoitaja kerää vuodevaatteet pois.
Ulkona järven rantaa, lähiöitä rakenteilla, esikaupungit. Roskat kertyvät taas ratavarteen, muovipullot ja kassit, mutta täällä niitä ei ole poltettu.
Kello 10:30 saavutaan Sirkecin pääteasemalle Istanbuliin, 3,5 tuntia myöhässä aikataulun seitsemästä. Kirjailija kättelee vaununhoitajan ja 20 euroa siirtyy Galip "No Problemin" käteen.
Peran puolella sijaitsee kirjailijan hotelli Pera Tulip, samalla kadulla kuin Agatha Christien suosima kallis Pera Palace.
Kirjojen postitus Istanbulista kotiin Suomeen onnistuu yllättävän helposti postissa, vaikkakin sama osoite lähettäjällä ja vastaanottajalla hämmästyttää ensin virkailijan.
***
Paluumatkalle lähdettäessä kirjailijan kääntäjä kertoo turkiksi vaununhoitajalle, että matkustaja on tärkeä eurooppalainen kirjailija, joka tarvitsee omaa rauhaa ja palvelua. Kirjailija maksaa siitä etukäteen 50 liiraa eli 20 euroa. Niinpä vaununhoitaja torjuu käytävässä kaikki kirjailijan 6 hengen lepohyttiin pyrkivät ja sijoittaa paikanvaraajat muualle.
Juna Bosfor Ekspresi lähtee aikataulussaan klo 22. Lakanat ja huopa ovat jo hytissä.
Passintarkastus tapahtuu klo 3 ulkona tullin talossa ja sen odotusta kestää puoli tuntia. Junassa kaksi kertaa passintarkastus sekä sitten vielä Bulgarian puolen lipuntarkastus.
Kirjailija herää klo 7:30 ja käy pyytämässä kahvia. Hänellä on eväitä omasta takaa.
Veturi vaihdetaan välillä takapäähän. Bulgarian perukoilla on köyhän ja rappeutuvan näköistä.
Joka asemalla pysähdytään, keskellä tyhjyyttäkin, aukeita lakeuksia. Vaununhoitaja "Auf Wiedersehen" tuo teetä muovisessa mukissa.
Sofiaan saavutaan aikataulun mukaan! "Sofian mafia" kauppaa ikkunasta kahvin ja voileivän 10 euron hintaan (ostavat ne itse 2 eurolla aseman tiskeiltä). Rahalla Tuuri saa kaksi suurta halkaistua sämpylää, joiden välissä on juustoa ja erittäin rasvaista meetvurstia. "Rautateiden pääjohtajan tyttäreksi" esittäytyvä nainen sättii mafialta ostavaa kirjailijaa, jolle 10 euroa oli pikkuraha.
Dimitrovgrad: Serbian rajalla seisotaan pitkään. Serbian raja-, tulli- ja junamiehet käyvät vuorollaan tarkastamassa passit, tavarat ja tiketit.
Junanvaihtoon Belgradissa klo 21:25 pitäisi jäädä parikin tuntia aikaa, mutta juna on taas (aina?) myöhässä. Kello 18:15 ollaan vasta Velika Planan asemalla (jonne tulomatkalla kesti siis taksilla tunnin ja junalla 2 tuntia).
"Belgradissa on lukittava kunnolla makuuhytin ovi - siellä on mafia", varoittaa "Auf Wiedersehen".
"Budapestin junaa on Belgradissa mahdotonta saada kiinni autolla, sillä seuraavalle asemalle on vain 40 km ja 40 minuuttia, eikä kulje moottoritietä", kertoo konduktööri.
Juna ajaa leveän joen yli. Veturi irrotetaam esikaupunkiasemalla klo 21:35. Kirjailijan toivo ehtimisestä on mennyt!
Konduktööri tulee ja käskee kirjailijan sekä hollantilaisturistin heti ulos: "Out! Out!" Hän astuu itsekin laiturille ja kertoo soittaneensa, jotta Budapestin juna pysähtyisi tälle asemalle!
Samassa uusi juna tulee, ovi aukeaa, kohdalla on vieläpä se vaunu, jossa varattu hytti. Uusi vaununhoitaja ottaa matkalaukun. Hollantilainenkin nousee junaan kirjailijan perässä.
Vaununhoitaja avaa kirjailijan hytin oven (hollantilaiselle viereisen hytin) ja näyttää miten ovi on lukittava. Hän ottaa matkalipun, ettei sitä tarvitsisi herätä näyttämään Unkarin rajalla. Hän tuo jo illalla aamupalan: leipää, jogurttia ja omenan.
Yöllä Serbian rajamiehet tulevat katsomaan passia, mutta junasta ei tarvitse poistua. Vaununhoitaja herättää jo klo 4:40, tuoden matkalipun ja kupin kahvia, sillä Budapestin asemalle saavutaan jo klo 5. Keletin asema on hiljainen, yksi taksi tolpalla. Kirjailija ajaa hotelli Koronaan.
***
Pitäisikö tehdä junamatka itse vai tyytyä kertomukseen? Haluaisinpa varata enemmän aikaa vaihtoihin asemilla. Junia saattaa kulkea niin harvoin, että se edellyttäisi yöpymistä, ainakin Belgradissa. Varustautuisinpa paremmin kartoilla ja eväillä. Enpä käyttäisi takseja kirjailijan tavoin: tämä joutui jo Tukholmassa maksamaan matkasta hotelliin 2300 kruunua (230 euroa), neljä kertaa enemmän kuin 600 kruunulla (60 eurolla) selvinnyt kollegansa - huima varoitus Tukholman vapaasta taksihinnoittelusta!
Juhani Ahon "Rautatiessä" (1884) ihmeteltiin Iisalmen kautta kulkevaa junarataa. Tiukassa aikataulussaan tuntuu kirjailija Tuuri luottavan onneensa, mutta ongelmista hän selviää rahalla, jonka kulutus ei näytä tekevän tiukkaa.
Antti Tuuri: Bospor Express. Otava 2013 (202 sivua).
"Lentämisen lopettanut" kirjailija (s.1944) täyttää juuri 67 vuotta tehdessään syksyllä 2011 Interrail-junamatkan reitillä:
Tukholma - (Kööpenhamina - Hampuri) - Wien - Budapest - (Belgrad) - Istanbul / Istanbul - (Belgrad) - Budapest - Berliini - Rostock (josta Finnmaid-laivalla Gdynian kautta Helsinkiin)
Ikääntyvä romaanikirjailija hakee syvyyttä matkusteluun pohtimalla mitä maailman eri uskonnot opettavat kuoleman jälkeen tapahtuvan. Horteessako vainajat odottaisivat vuosituhansia maailmanloppua ja kiirastulta? Matkalukemisena on Primo Levin junamatka Auschwitzin keskitysleiriin.
Antti Tuuri muistelee viime vuosina kuolleet kollegansa, jotka tuttuja ja ystäviä: Tuomas Anhava, Bo Carpelan, Paavo Haavikko, Kaarina Helakisa, Veikko Huovinen, Eeva Joenpelto, Jorma Kurvinen, Jarkko Laine, Arto Melleri, Erno Paasilinna, Maila Pylkkänen, Esko Raento, Paavo Rintala, Pentti Ruonaniemi, Alpo Ruuth, Debora Vaarandi.
(Vilkaisinpa "Eilisistä, eilispäivän uutisiskronikastani", ketkä kirjailija-vainajat 2007-2011 puuttuivat Tuurin listalta: Matti Pulkkinen, Leo Kalervo, Jorma Ojaharju, Tommy Tabermann, Jouni Lompolo, Jussi Talvi, Pekka Piirto. Syksymmällä 2011 kuolivat vielä Pekka Suhonen ja Matti Yrjänä Joensuu.)
Kuolema on kovin juttu mistä voi kirjoittaa. Kuolema dekkarissa tai Shakespearen näytelmässä tai mikseipä matkakirjassakin. Rovasti Toivo Rapeli sisällytti matkakirjoihinsa rukoushetket.
***
Matkaan: juna saapuu Hampuriin 8 minuuttia myöhässä. Kirjailija on varannut mielestäni yllättävän vähän aikaa junanvaihdoille, vaikka on matkustanut ennenkin ("Matkoilla Euroopassa", Otava 2012, sekä matkakirjat Islannista ja Saksasta).
Antti Tuuri reilaa ykkösluokassa. Yöjunassa Wieniin, makuuhytissä on suihku ja pikkula. I lk:n vaunu on yllättävän vanha! Ylellinen junamatkustaminen ei olekaan uutta vaan vanhaa!
Juna seisoo pitkään yöllä Göttingenissä (Niedersachsen, Leinejoki. Perustettu v. 953 nimellä Gutingi, sai kaupunginoikeudet 1210, raatihuone ja kirkko 1300-luvulta, jolloin tärkeä Hansa-kaupunki. Welfiläisen ruhtinaskunnan pääkaupunki 1286-1463. Yliopisto perustettu 1737, opiskelijoita Heinrich Heine ja Grimmin veljekset. Hienomekaanista ja optista teollisuutta. 138'000 asukasta (2001).
Wienissä yö hotellissa (nimeä ei mainita, taksilla asemalta muutama sata metriä). Iltapäivällä juna Budapestiin, jossa ilta ja yöpyminen Hotel Hungariassa, 200 metriä Keletin asemalta, 2. kerroksen huoneessa, josta ikkuna äänekkäälle Rakoczi-kadulle. Käyntikohteina kirjailija Petöfin museo ja samalla kadulla jonkin uskonnon jokin kirkko, ei selviä.
Budapestin Keletin asemalla raide 6 vaihtuu raiteeksi 11, klo 23:25:n yöjuna Belgradiin on myöhässä puoli tuntia. Konduktöörin neuvosta Antti Tuuri kävelee tokavikasta vaunusta veturille asti, pelkkiä päivävaunuja, sillä hänen makuuvaununsa onkin viimeisenä! Paluukävely, matkalaukkuja, pahvilaatikoita ja muovikasseja on tukkeena junan käytävällä.
***
Kerron väliin vertailun vuoksi blogistin kokemukseni lähdöstäni päiväjunalla Budapestista Bratistlavaan, vuotta Tuuria myöhemmin. Minullakin lähtölaituri vaihtui viime hetkellä 5:stä 7:ään! Kävelin laiturilla veturia kohti pitkälle itään. Ohitin I luokan ja ravintolavaunun, sitten hyttivaunuja, kunnes kohtasin Suomessa tavallisen keskikäytävävaunun, jossa kummallakin puolella oli 2+2 paikkaa vastakkain. Ikkunaväleissä oli pienet läpinäkyvät muovilokerot, joihin junailija oli sijoittanut R-paperiliuskan, jos istuin oli varattu, sekä tiedon mille välille, esim. "Dresden-Berlin"... Useimmat penkit olivat vapaita koko matkan ja melkein kaikki vapaita alkumatkan Unkarin ja Slovakian alueella, istuinpa paikkaliputtomana mihin vain.
Minunkin junani lähtö myöhästyi - 20 minuuttia 9:25:stä 9:45:een! Junani kiersi Budapestin laitoja, sitten seuraili Tonavan pohjoisrantaa. Konduktöörit vaihtuivat valtakuntien rajalla. Unkarin tarkastaja kirjoitti asemalta lähtiessäni ostamaani lippuun nimensä, Slovakian kollega leimasi tai rei'itti. Slovakian puolelta tuli eniten matkustajia, opiskelijoita nenät oppikirjoissa ja tehtäviä vihkoihinsa ratkoen.
***
Tuurin matkaseuraksi Istanbuliin asti osoittautuvat viulutyttö ja nuori pariskunta Sveitsistä. Junassa on myös olutta juovia nuoria miehiä sekä huivipäitä hameniekkoja harmaine villatakkeineen, suomalaiselle kuin mennyt maailma.
Tuurin makuuhytti on lukossa, kunnes vaununhoitaja avaa ja ottaa kirjailijan matkalipun haltuunsa yöksi. Ravintolavaunua ei ole, kupin kahvia saisi vaununhoitajalta. "Geschenk" (lahja) tämä sanoo tuodessaanTuurille teetä.
Herätys passintarkastukseen tapahtuu kaksi kertaa, Unkarissa klo 2:45 ja Serbiassa klo 3:15.
Aamulla noin klo 7 vaununhoitaja tuo lipun, voileivän ja kahvia, sanoen taas: "Geschenk".
Ulkona kanat kävelevät kylien kujilla. Ruohottuneita katuja, heinää halkeamissa.
Väliasemalla seisotaan kovin pitkään, mutta kuulemma: "Istanbulin juna kyllä odottaa Belgradissa, sillä 2 vaunua tästä junasta pitää liittää siihen Bospor Expressiin",
Tuuri osti jo Helsingin asemalta paikkalipun päivän ainoaan junayhteyteen Belgrad - Istanbul, joka on "Bosfor Ekspresi" turkiksi. Paluumatkalle hän pyysi turkkilaisia vastaanottajiaan (kääntäjäänsä tai kustantajaansa) ostamaan paikkalipun, kun Helsingistä ei voinut. Bosporin pikajunassa ei olekaan makuuvaunuja vaan lepovaunun 6 hengen hyttejä.
Ulkona maissin korjuuta lakeudella, joka ulottuu laajuudeltaan kuin Helsingistä Hämeenlinnaan.
Serbian Belgradissa on päätyasema, kuten Helsingissä. Myöhässä tullaan! "Istanbulin juna lähti jo tunti sitten!" Taksinkuljettajat hoputtavat autoihinsa: otetaan juna taksilla kiinni? Neljä matkustajaa, Tuuri ja sveitsiläinen viulistityttö sekä sveitsiläinen nuoripari jaetaan kahteen autoon eikä sullota yhteen.
"Euron kurssi on 100 dinaaria", sanoo taksikuski. Soittaa jonnekin (kollegalleen jälkimmäiseen, nuorenparin autoon) ja korjaa, "eikun 90 dinaaria!". Pankin eurokurssi on 103 dinaaria.
Serbian moottoritietä kiidetään 100-150 km:n tuntinopeudella. Metsäinen vuorimaa, sitten kumpuilevia lakeuksia taas, maissia korjataan koneilla.
"Velika Plana" on tavoiteltava asemakaupunki tunnin matkan päässä kaakossa, kyrilliset kirjaimet kylteissä. Pieni asemarakennus. Taksamittarista 90:llä jakaen maksu olisi 140 euroa, pankin kurssilla 125 euroa, ja niinpä kirjailija antaa tytön kanssa 150 euroa kuskille, joka ei ymmärrä millään kielellä pyyntöä kuitista.
Kuski kysäisee ja kertoo: "Juna tulee 10 minuutin kuluttua!" Puoli tuntia odoteltuaan sveitsiläiset pessimistit haluaisivat palata Belgradiin, etteivät joutuisi jäämään yöksi korpeen.
Aseman päädyn kanttiinista voi ostaa ruokaa, viinaa ja vettä. Odotushuoneen penkeillä istuu huivipäitä tummissa hameissa, mennyt maailma.
Lopulta serbit siirtyvät laumana kiskojen yli ulommille raiteille, turistit lähtevät perässä. Juna saapuu. Kaksi lepovaunua viimeisinä. Serbit menevät päivävaunuihin.
Kirjailijan hytin numero vaihtuu matkalippuun merkitystä, sillä turisteille riittää lepohyteistä omansa kullekin, koska muita turisteja ei ehtinyt Belgradista mukaan.
Vaununhoitaja: tuo teetä ja kahvia. Hänen nimensä on ehkä Galip? tai olisiko se "No Problem". Matkapuhelimen saa laittaa lataukseen siivouskomeroon. Yhteys poikki, "kenttää ei löydy".
Vaunun viimeinen hytti on vaununhoitajan. Hänellä on varasto pussikeittoja, leipää, voita, juustoa, salamia. Kirjailijan saaman aamiaispakkauksen sisältö: jogurtti, vesipullo, tuorekurkku, mustia ja vihreitä oliiveja, tomaatteja, hunajaa, marmelaadia, pähkinä-suklaatahnaa, juustoa, makkaraa, sekä vielä erikseen iso vaalea ranskanleipä.
Juna nousee 50 km:n matkan vuoristoon kävelyvauhtia, autot ja skootterit ajavat ohitse. Kapea sola, ylätasanko, kulotuksia, roskat näköjään tuodaan radanvarteen ja poltetaan! Pieniä maissipeltoja, joilta sadonkorjuu käsin. Maalaiset kuin Suomessa 60 vuotta sitten, puserot, lippalakit, huivit, hameet, koirat.
Vaununhoitaja tarjoaa omassa hytissään vierailleen kahvia, teetä, kaasuliekin, keksejä ja rinkilöitä maksutta, "No problem", mutta jos tuo turistin hyttiin, silloin maksu. Lisäksi hänen hytissään saa tupakoida: "No problem" , mutta tupakointi muualla on jyrkästi "Problem!"
Nis on kaupunki jossa seisotaan pitkään, irrotetaan vaunuja. Ajetaan jo alasuuntaan vuorilta, sitten seuraa monia pikkuasemia.
Pirot: Serbian rajapoliisi tarkastaa passit ja sanoo: "Syomi!"
Serbian Dimitrovgradissa, Bulgarian rajalla, klo 16 passintarkastus. Tullimiehet käyvät vilkaisemassa hyttiin. Juna seisoo pitkään, ei mitään kuulutuksia. (Bulgariassa on muuten toinen Dimitrovgrad, eri puolella maata, Kreikan lähellä).
Bulgariassa näyttää olevan Serbiaa siistimpää, ratavarsi ei olekaan kaatopaikkana? Suomen 1950-luku palautuu kirjailijalle toistuvasti mieleen. Juna seisoo pitkää Dragoman asemalla, jossa notkuu nuorisoa katsomassa junia tai odottamassa jotakin.
Sofian päärautatieasemalla on jo pimeää. Matkapuhelin löytää kentän. Brittituristi autetaan junasta, mutta matkaa jatkavia kehotetaan pysymään junassa, kun veturia siirretään toiseen päähän ja vaunuja irrotetaan. Sofia on kuulemma vaarallinen asema pimeällä!
Vaununhoitaja "No Problem" tuo pyynnöstä hyttiin iltapalaa, leipää, juustoa, paprikaa, teetä. Hän tuo myös kaksi lakanaa, tyynyn ja sen päällisen, sekä näyttää miten avataan vuode: irrotetaan penkin selkänoja seinästä ja käännetään alas.
Junan käymälässä ei ole mitään paperia, mutta epäilyttävää vettä tulee. Päästöt reiästä radalle. (Paluujunan käymälässä on pöntötön reikä lattiassa ja sen tuntumassa jalansijat.)
Aluksi junassa on lämmintä, mutta yöllä tulee kylmä, kun käytävän ikkunat ovat auki, ennen kuin kirjailija käy sulkemassa ne, muiden nukkuessa omissa hyteissään.
Bulgarian rajamiehet kysyvät passia. Pian sen jälkeen vaununhoitaja käy herättämässä. Turkin rajatarkastus tapahtuu ulkona jonottaen klo 3:30 alkaen ja kestää viiteen, 1,5 tuntia!
Rajalla on viinamyymälä. Kirjailija pyytää vain mineraalivettä? Myyjä käy hakemassa litran pullon eikä huoli mitään maksua! Syy ei selviä kielimuurin takia.
Paleleva kirjailija pyytää vaununhoitajalta paksun huovan hyttiinsä. Kello 7 hän herää kuumuuteen, sillä vaunun lämmitys on alkanut toimia! Hän on herännyt yöllä monta kertaa.
Kirjailija pyytää vaununhoitajaa tuomaan aamiaispakkauksen ja teetä. Ulkona on kumpuilevia peltomaita, niittyjä, pensaikkoja, paimen lampaineen. Vaununhoitaja kerää vuodevaatteet pois.
Ulkona järven rantaa, lähiöitä rakenteilla, esikaupungit. Roskat kertyvät taas ratavarteen, muovipullot ja kassit, mutta täällä niitä ei ole poltettu.
Kello 10:30 saavutaan Sirkecin pääteasemalle Istanbuliin, 3,5 tuntia myöhässä aikataulun seitsemästä. Kirjailija kättelee vaununhoitajan ja 20 euroa siirtyy Galip "No Problemin" käteen.
Peran puolella sijaitsee kirjailijan hotelli Pera Tulip, samalla kadulla kuin Agatha Christien suosima kallis Pera Palace.
Kirjojen postitus Istanbulista kotiin Suomeen onnistuu yllättävän helposti postissa, vaikkakin sama osoite lähettäjällä ja vastaanottajalla hämmästyttää ensin virkailijan.
***
Paluumatkalle lähdettäessä kirjailijan kääntäjä kertoo turkiksi vaununhoitajalle, että matkustaja on tärkeä eurooppalainen kirjailija, joka tarvitsee omaa rauhaa ja palvelua. Kirjailija maksaa siitä etukäteen 50 liiraa eli 20 euroa. Niinpä vaununhoitaja torjuu käytävässä kaikki kirjailijan 6 hengen lepohyttiin pyrkivät ja sijoittaa paikanvaraajat muualle.
Juna Bosfor Ekspresi lähtee aikataulussaan klo 22. Lakanat ja huopa ovat jo hytissä.
Passintarkastus tapahtuu klo 3 ulkona tullin talossa ja sen odotusta kestää puoli tuntia. Junassa kaksi kertaa passintarkastus sekä sitten vielä Bulgarian puolen lipuntarkastus.
Kirjailija herää klo 7:30 ja käy pyytämässä kahvia. Hänellä on eväitä omasta takaa.
Veturi vaihdetaan välillä takapäähän. Bulgarian perukoilla on köyhän ja rappeutuvan näköistä.
Joka asemalla pysähdytään, keskellä tyhjyyttäkin, aukeita lakeuksia. Vaununhoitaja "Auf Wiedersehen" tuo teetä muovisessa mukissa.
Sofiaan saavutaan aikataulun mukaan! "Sofian mafia" kauppaa ikkunasta kahvin ja voileivän 10 euron hintaan (ostavat ne itse 2 eurolla aseman tiskeiltä). Rahalla Tuuri saa kaksi suurta halkaistua sämpylää, joiden välissä on juustoa ja erittäin rasvaista meetvurstia. "Rautateiden pääjohtajan tyttäreksi" esittäytyvä nainen sättii mafialta ostavaa kirjailijaa, jolle 10 euroa oli pikkuraha.
Dimitrovgrad: Serbian rajalla seisotaan pitkään. Serbian raja-, tulli- ja junamiehet käyvät vuorollaan tarkastamassa passit, tavarat ja tiketit.
Junanvaihtoon Belgradissa klo 21:25 pitäisi jäädä parikin tuntia aikaa, mutta juna on taas (aina?) myöhässä. Kello 18:15 ollaan vasta Velika Planan asemalla (jonne tulomatkalla kesti siis taksilla tunnin ja junalla 2 tuntia).
"Belgradissa on lukittava kunnolla makuuhytin ovi - siellä on mafia", varoittaa "Auf Wiedersehen".
"Budapestin junaa on Belgradissa mahdotonta saada kiinni autolla, sillä seuraavalle asemalle on vain 40 km ja 40 minuuttia, eikä kulje moottoritietä", kertoo konduktööri.
Juna ajaa leveän joen yli. Veturi irrotetaam esikaupunkiasemalla klo 21:35. Kirjailijan toivo ehtimisestä on mennyt!
Konduktööri tulee ja käskee kirjailijan sekä hollantilaisturistin heti ulos: "Out! Out!" Hän astuu itsekin laiturille ja kertoo soittaneensa, jotta Budapestin juna pysähtyisi tälle asemalle!
Samassa uusi juna tulee, ovi aukeaa, kohdalla on vieläpä se vaunu, jossa varattu hytti. Uusi vaununhoitaja ottaa matkalaukun. Hollantilainenkin nousee junaan kirjailijan perässä.
Vaununhoitaja avaa kirjailijan hytin oven (hollantilaiselle viereisen hytin) ja näyttää miten ovi on lukittava. Hän ottaa matkalipun, ettei sitä tarvitsisi herätä näyttämään Unkarin rajalla. Hän tuo jo illalla aamupalan: leipää, jogurttia ja omenan.
Yöllä Serbian rajamiehet tulevat katsomaan passia, mutta junasta ei tarvitse poistua. Vaununhoitaja herättää jo klo 4:40, tuoden matkalipun ja kupin kahvia, sillä Budapestin asemalle saavutaan jo klo 5. Keletin asema on hiljainen, yksi taksi tolpalla. Kirjailija ajaa hotelli Koronaan.
***
Pitäisikö tehdä junamatka itse vai tyytyä kertomukseen? Haluaisinpa varata enemmän aikaa vaihtoihin asemilla. Junia saattaa kulkea niin harvoin, että se edellyttäisi yöpymistä, ainakin Belgradissa. Varustautuisinpa paremmin kartoilla ja eväillä. Enpä käyttäisi takseja kirjailijan tavoin: tämä joutui jo Tukholmassa maksamaan matkasta hotelliin 2300 kruunua (230 euroa), neljä kertaa enemmän kuin 600 kruunulla (60 eurolla) selvinnyt kollegansa - huima varoitus Tukholman vapaasta taksihinnoittelusta!
Juhani Ahon "Rautatiessä" (1884) ihmeteltiin Iisalmen kautta kulkevaa junarataa. Tiukassa aikataulussaan tuntuu kirjailija Tuuri luottavan onneensa, mutta ongelmista hän selviää rahalla, jonka kulutus ei näytä tekevän tiukkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)