Perin vanhemmiltani tuhamsia kirjaa. Kun hankin uusia, joudun viemään vanhoja kierrätykseen, jotta vapautuisi hyllytilaa. Yritän kuitenkin ensin edes pikalukea sellaiset poistettavat kirjat, joita en ole ehtinyt koskaan lukea. Selailen kirjoja kuin aikakauslehtiä, löytyisikö joiltakin sivulta kohokohtia?
*
Eeva Kilpi: "Nainen kuvastimessa", vuodelta 1962. Silmäiltyäni nopeasti läpi sainkin halun lukea kokonaan! Olin löytänyt niin paljon viitteitä omaan kotiini Haagassa 1960-luvulla!
Kirjan päähenkilö, 30-vuotias Irma Koistinen (os. Roine) asuu selvästi Espoon Tapiolassa, kuten Eeva Kilpi itse (onaa sukuaan Salo, syntynyt 1928). Irmalla on aviomies Risto Koistinen ja kolme pientä poikaa (yhtä monta kuin Eevalla) ja Irma työskentelee kotonaan kääntäen kirjaa englannista suomeksi. Kääntäjän työhön viitataan vain lyhyesti, vaikka ammatin luulisi olevan tärkeä, ellei tärkein osa ihmisen identiteettiä? "Fleming knelt down, squeezing his hands under his armpits"... lukee Irma.
Löysin verkkohaulla Helmet-kirjastoista yhden ainoan Eeva Kilven SUOMENTAMAN kirjan: Lentäjä Charles Lindberghin vaimon Anne Morrow Lindberghin teoksen "Meren lahja" (painettu 1956). Vertailun vuoksi vaikkapa kirjailija Eila Pennasen käännöksiin viitataan 108 kertaa ja Kirsi Kunnaksen suomennoksiin kymmeniä kertoja! Kustantajatko eivät työllistä ja elätä Kaikkia kirjailijoitaan luomisen välikausina tarjoamalla käännöstöitä?
**
Irma, "Nainen kuvastimessa", on päätoimisesti kolmen pienen lapsen kotiäiti. Aamulla Riston lähdettyä töihin Irma on polttanut tupakan, sivellyt hajuvettä, käpertynyt sohvalle, vetänyt jalkansa aamutakkinsa sisään. Joutilaisuutta, kuin Wodehousen "kuhnuri" Bertie Woosterin kotona, jossa taloutta hoitaa hovimestari Jeeves.
Onko varakas koti on kuin hovi, jonka loistoa eriarvoiset henkilöt ylläpitävät kukin osaltaan? (Karussa työläiskodissa on raadettu raskaasti leivän eteen.) MIES haluaa TEHDÄ uusia asioita, muuttaa maailmaa, oppia, sivistyä, menestyä, päästä eteenpäin, saavuttaa tavoitteita. VAIMO jää hoitamaan lapsia ja kotia, hänen elämänsä on syklistä, päivät toistuvat. Kotiäiti pyörittää arkea, yrittäen tehdä päivistä juhlavampia. Nainen haluaa koristaa kotinsa LINNAN HOVIKSI, jossa hän itse saisi OLLA kuin kuningatar!
***
Kirjan toinen päähenkilö on kansanomainen kodinhoitaja rouva Stenman, joka vaikuttaa käyvän kääntäjän huushollissa joka arkipäivä? Stenman imuroi ja laittaa ruokaa kirjoituskonetta naputtavalle kääntäjälle. Vuodevaatteet tuuletetaan parvekkeella, mattoja tampataan ulkona tai pestään lumihangessa. Lattioita vahataan. Ikkunat avataan, tuolit ylösalaisin sohvalle, kukat nostetaan pesualtaaseen. Toistuvaa TOUHUA! Irma itse korjaa lautaset pöydältä, mutta kumoaa ne vain pesualtaaseen, rouva Stenmanin tiskattaviksi!
Lopuksi Irma keittää siivoojalleen kahvit ja he juttelevat. "Ai, horoskooppi jäi vielä lukematta!" muistaa siivooja. Hänellä on ollut kolme puolisoa vaivoinaan, kuollut, eronnut ja alkoholisti. "Heillä oli usein hyviä keskusteluja, oli hyvä kuulla välillä, miten kurjaa elämä voi olla, vielä paljon kurjempaa, ja rouva Stenman tiesi aina viimeiset kurjuudet."
"Miksi te sitten menitte hänen kanssaan naimisiin?" kysyi Irma.
"No kun se lupasi tappaa, mitäs minä muutakaan voin. Se tuli meille kotiin ja laski sormuksen apusenkin päälle. Minä annoin sen olla siinä viikon. - - Kyllä Taivaan Herra on pitänyt huolen, etteivät harmit lopu kesken ennen Tuomiopäivää!"
Rouva Stenman oli myös sanonut, että naisen kuukaudessa on 28 päivää, joskus vähemmänkin, mutta auta armias, jos on siitä yli.
****
Irma nojasi päänsä kirjoituskonetta vasten, mutta juuri kun hän aikoi itkeä, soi puhelin. Siellä oli Vuokko. He olivat tuttavia kouluajoilta, mutta eivät koskaan ystävällisiä toisilleen. "Mitä kuuluu, Irma?" Vuokosta ei selvinnyt koskaan kahta tuntia vähemmällä.
Sitten Risto soitti töistä: "Ikävä kyllä viivyn tänään kauemmin, minulla on neuvottelu, en viivy kauan, tulen niin pian kuin voin." Seitsemän aikaan Risto soitti uudelleen, oli pahoillaan kun viipyi, eikä voinut vieläkään tulla, mahdotonta lähteä, kun puhuttiin tärkeitä asioita ja eräs englantilainen edustajakin oli mukana.
Irma lähti ulos ja nousi bussiin. Kello oli 16 vaille 9. Irman oli välttämättä ehdittävä elokuviin. Bussin rahastaja oli liian nuori ja kevytmielinen, hän flirttaili kuljettajan kanssa päätepysäkillä. Kuljettaja ei ajanut varmaan edes neljääkymppiä, vaikka olisi saanut ajaa seitsemääkymppiä.
Bussi kulki kolmen sillan yli ja kolme kertaa näyttäytyi meri kummallakin puolella. Metsän yläpuolella loistivat radiomastojen punaiset valot, kaupungin raja oli sillan puolivälissä. Auto nousi ylös liukasta mäkeä. Nostokurjet riippuivat satamassa taittuneina. Sitten pitkälti leveää katua, aitoja, rautaverkkoja, piikkilankaa ja Pääsy kielletty. Aitaus täynnä kaapelirullia, kaapeli laskettiin meren pohjaan ja rannalla luki KAAPELI. Sitten oli sairaala, hautausmaat ja kreikkalaiskatolisen hautausmaan valkoiset puuristit. (Siis Marian sairaala ja Hietaniemi, olen ajanut bussilla samaa reittiä Espoosta Helsinkiin).
Heti päätepysäkiltä Irma lähti juoksemaan. Oli rumaa kun nainen juoksi. Hän piti hatusta kiinni ja juoksi ensimmäisen elokuvateatterin ohi. Hän ehtisi enää korkeintaan "Intohimon kuiluun". Mutta ovella luki: "Loppuunmyyty". Portaitten yläpäässä seisoi kullattu vahtimestari ja katsoi häntä alaspäin.
Irma käveli Esplanaadin poikki ja näki sotilaita istumassa penkeillä, vaikka oli kylmä. Joku tyttö voisi muitta mutkitta mennä heidän seuraansa istumaan. Irma tuli Rikhardinkadulle, hän voisi käydä kirjastossa katsomassa isosta sanakirjasta, mikä "pandybat" oli. Opintosali oli auki kymmeneen saakka. Kirjastossa istui ilmeisesti aina joku yksinäisen näköinen mies, ehkä kaikissa kirjastoissa kaikkialla maailmassa.
*****
Kotona Irma kirjoitti itselleen muistilapun: pankissa, postissa, hammaslääkäri, paperinenäliinoja, kirje kotiin, lattiavahaa. Soita: huoltomies. Osta: pöytäsuolaa, parsinlankaa, cleansing creamia. Lähetä: pojat parturiin. Mene: kampaajalle.
Irma kunnosti vuoteet aina itse. Niin hyvä ihminen kuin rouva Stenman olikin, hän ei osannut sijata vuoteita Irman mieliksi. Irma avasi sivuikkunan ja pudisteli lakanaa ja yöpaitansakin. Rouva Stenman lähestyi imurinletkuineen kuin lohikäärme, hän imuroi ikkunalaudan ja lampunkuvun ja konttasi sängyn alta ohuita lentäviä pölyhahtuvia.
"Minä olen monta kertaa meinannut rouvalta kysyä mitä tämä taulu oikein esittää?"
"Ei se esitä mitään, se on sommitelma, modernia abstraktista taidetta."
******
Irma: "Tänään kävi huoltomies ja kaksi mustalaista, en ole ehtinyt kääntää yhtään. Ja Joukolla on englannin kirjoitus, minulta on mennyt koko iltapäivä." - Irma tarkasti myös Jouko-pokansa laskut. Hän laski monta kertaa yhteen silloin kun olisi pitänyt vähentää. Ilkka-poika piirsi painokirjaimia kahden viivan väliin. Äidin piti katsoa, niin niistä tuli parempia.
Riston ystävän Jorman vaimo Kaija kertoi hurjista juhlista joihin oli kerran vahingossa joutunut: "Se oli aivan kauheaa, ne seisoivat pöydillä ja heittivät laseja seinään ja kaiken yllä pauhasi jumalaton musiikki!" - "Voi kunpa minä olisin ollut siellä", Irma sanoi haikeasti.
Irma istui Riston kanssa bussissa ja Risto tuskitteli pakettien takia. "Minä tyhlasin kaikki rahani", Irma sanoi nöyrästi. Risto oli hiljaa ja kärsivän näköinen.
Ennen kirjan loppua rouva Stenman hautaa kolmannenkin miehensä, alkoholisti Jannen. Sitten hän muuttaa Lopelle ja lopettaa työnsä Koistisilla.
********
Lukiessani kirjaa mieleeni palasi jokin Tapiolan puutarhakaupungissa kuvattu 1960-luvun mustavalkoinen elokuva. Se oli Jaakko Pakkasvirran ensimmäinen ohjaustyö: VIHREÄ LESKI" (1968). Pääosaa esittää valokuvamalli Eija Pokkinen, nuorena kotirouvana lähiössä, kolmen lapsen äitinä. Hänen miehensä (Risto Ahonen) on myyntiedustaja, joka käy kotona vain viikonloppuisin! Naisen osana on lastenhoito, ruoanlaitto, kaupoissa käynti. Nuoren rouvan henkireikiä ovat Tapiolan uimahalli ja kampaamo, sekä häntä tutkimukseen haastattelemaan tuleva nuori sosiologi Sam Tietäväinen, jota esittää pulska nuori mies Matti Siitonen (tunnettu myös iskelmälaulajana: FREDI), - Elokuvassa esiteltiin tyhjänpäiväistä tylsää elämää tyylikkäissä kulisseissa?
*********
VERTAAN Kilven kirjaa minun omaan lapsuuteeni 1960-luvulla Helsingin Etelä-Haagassa. Äitini oli jäänyt kotiäidiksi, kun isä oli sanonut, ettei vaimon pienestä palkasta jäisi mitään käteen YHTEISVEROTUKSEN jälkeen. Puolisoiden yhteisverotus oli Suomessa käytössä vuoteen 1975 asti.
TOISAALTA olisihan vaimon palkka tullut vaimon itsensä tilille, eikä olisi tarvinnut pyytää rahaa mieheltä, joka kyllä rahaa antoi tarkoitusten mukaisesti. Toki kahden ihmisen yhteisharkinta rahan käytöstä. Äiti piti omana rahanaan lapsilisiä, kun isä maksoi kaikki lapsen tarvitsemat asiat. (Tuttavillamme lapsilisät talletettiin lapsen säästötilille tai tämän omaan osakesalkkuun, jolloin perheen kotirouvalle ei tullut siitäkään omaa rahaa.)
Illanvirkku ja aamu-uninen äiti oli tyytyväinen, kun hänen ei tarvinnut ennen kymmentä tai yhtätoista lähteä ulos pakkaseen ja sateisiin. Hän tosin kiitteli sitä LAPSEN puolesta, ettei lapsen tarvitse lähteä aamuvarhain lastentarhaan tai hoitopaikkaan. Kotona oli parasta!
Kuusivuotiaana pääsin talveksi seurakunnan leikkikouluun tai päiväkerhoon sosiaalistumaan vuotta ennen kansakoulun alkamista. Leikkikoulu toimi klo 12-16 Pohjois-Haagan Hakavuoren kirkon sivusiiven alakerrassa. Äitini saatteli minut vajaan kilometrin matkan Paatsamatietä. Sitten hän sai omaa aikaa itselleen käydä yksin kaupoissa, kampaajalla, ym.
Viihdyin leikkikoulussa! En muista, että olisi harmittanut lähteä sinne. Joitakin sairauspäiviä olin poissa, vesirokko. Leikkikoulussa oli kiva opettaja, joka keksi lapsille hauskaa askartelua (runsaammilla materiaaleilla kuin koskaan kotona!) ja hän luki satuja! Paljon vähemmän äidillä oli kotona aikaa lapselle, kun hänellä oli aina muutakin tekemistä. Isä luki iltasadun.
**********
Eeva Kilven kirjan perheessä lapsia autetaan koulutehtävissä! En ole koskaan ymmärtänyt tuollaista! Koulutunneillahan opetettiin asiat, kotona tehtiin itse tehtävät tai kerrattiin itse lukien. Äitini olisi tuskin osannut laskujani ja englannin läksyjäni minua paremmin! (Kerran hän opetti minulle saksaa: lukusanat yhdestä kymmeneen, olipa iso oppiannos.) - Sivistyneet perheet etuilevat opettaessaan kotona paksupäisempiä lapsiaan, mihin kouluttamattomat vanhemmat eivät kykene.
Äitini oli käynyt keskikoulun ja Talouskoulun, josta hän oli oppinut hyväksi kokiksi ja kotitalouden hoitajaksi! Perhetuttavien luona vieraillessani olin hieman pettynyt muiden äitien tarjoamiin päivällisiin.
Kotona äiti laittoi ruoan ja hoiti keittiön, isä vain silloin, kun äiti oli poissa, matkoilla tai sairaana. Kunhan kasvoin, ainakin imurointi, ikkunanpesut, osa tiskaamisesta sekä astianpesukoneen täyttäminen siirtyivät minulle, kuten oman huoneen siivous ja petaaminen.
***********
Mutta 1960-luvun siivous-innostus! Korkkimaton peittämiä lattioita vahattiin! Mattoja tampattiin ulkona mattotelineillä ja talvella vietiin ulos lumihankeen. Märkää pyykkiä kannetiin pihalle pyykkitelineiden naruille kuivumaan. Huonekaluja täytyi siirrellä syrjään siivouksen tieltä. Niinpä palkattiin siivooja töihin äidin avuksi, suursiivouksiin tai kuukausittain. - Siihen aikaan kärsittiin pienemmästä työttömyydestä.
Rouvat kyselivät tuttavilta suosituksia hyvistä siivoojista, jos tarvitsivat uuden. Rouva Kauppi Ohjaajantieltä välitti meille rouva Veijalaisen, joka palautui elävästi mieleeni Eeva Kilven rouva Stenmanin kuvauksesta.
5-vuotiaalle oli juuri tilattu Aku Ankka ja näytin Veijalaisen tädille ensimmäistä omaa lehteäni. Hän ihmetteli, että pienelle lapselleko muka lehti! Hänen lapselleen oli näytetty herätyskellon sisältö avaamalla hetkeksi takakansi. Minä olin saanut purkaa kokonaan rikkinäisen vanhan kellon. Ettäkö pienen lapsen käsiin annettu kello!
1960-luvulla valloitettiin raketeilla ja satelliiteilla avaruutta. Rouva Veijalaisen mielestä ihmisen ei pidä lentää Taivaalle häiritsemään Jumalan valtakuntaa Taivaissa!
Kilven kirjassa siivooja ja työnantaja riitaantuivat, mutta sopivat myöhemmin. Todellisille rouva Veijalaiselle ja rouva Kaupille syttyi riita lapsen kasvatuksesta, jolloin siivooja lopetti kokonaan työskentelyn Kaupeilla, Siellä ikäiseni Mikko-poika oli jotakin pahaa tehnyt, jolloin Veijalainen vaati, että Mikko on piiskattava! Mutta Kaupeilla ei lapsia piiskattu.
Kerran minun kotonani äiti ja rouva Veijalainen naulasivat ison peilin vaatehuoneen oveen. Vaatehuone oli kahden makuuhuoneen välissä, oma ovi kummastakin. Tietenkin juoksin usein vaatehuoneen läpi ovia paukutellen. Tein niin taas, jolloin peili putosi ja hajosi sirpaleiksi vain 10 minuuttia ripustamisensa jälkeen! Vahinkoja sattuu. Uutta peiliä ei hankittu.
Tuttavaperheidemme päivällisvierailuilla rouvasväki keskusteli usein juuri Eeva Kilven ja Eeva Joenpellon uusimmista kirjoista, tai rouvat antoivat niitä joululahjoiksi toisilleen. "Terveisin, Eeva Kilpi" oli eräänkin lahjakirjan nimi.
***********
8531 -26 Kilpi, Eeva: Nainen kuvastimessa. Irma,30-v Tapiola, 3 poikaa, Risto ja Jorma. /to 1.1.2026 () Wsoy 1962 Nid 233 sivua oma lk.K
************
Porvariskodista rouvan HOVINA tulee vielä mieleen Waltarien taiteilijaperhe. Mika Waltari oli tavattoman tuottelias 1930-luvulla. Kirjojen lisäksi hän ahkeroi samaan aikaan Suomen Kuvalehden toimitussihteerinä. - Hän joutui elättämään tuloillaan KAHDEKSAA ihmistä! Kolmea miestä: Mika ja hänen kaksi sairasta veljeään. Viittä naista: Mikan leskiäiti, Mikan kotirouva, heidän pieni tyttärensä, kotiapulainen, sekä vielä lapsenhoitaja!
.
