torstai 4. syyskuuta 2025

363. Suomen Kuvalehti 1963 ja -65

Sain antikvaariselta kirjakauppiaalta 51 kpl vanhoja "Suomen Kuvalehtiä" 1960-luvulta. Luin ja selasin, toivoen löytäisinkö lehdistä jotakin lapsuudestani tuttua? Pitkäaikaiset sarjakuvat ainakin? Ensimmäiseksi vedin nipusta umpimähkään esiin numeron 33/1963, päiväykseltään 17.8.1963:

"Helmi ja Heikki" ("Blondie" USA:ssa tai myös "Touhulan perhe") pitkä sunnuntaisarjakuva, vanhaan aikaan peräti 6 rivillä rinnakkain 2 kuvaa, yhteensä 12 kuvaa kaavoihinsa kangistunutta kohellusta, eikä vain 4x2=8 kuvaa kuten nykyinen standardi. Kuvalehden viimeisellä sisäsivulla 47. Vieressä on yksi palsta "Jyviä ja akanoita", kummallisia ajatuskulkuja, suusta päässeitä sammakoita tai hassuja painovirheitä eri lehtien palstoilta.

Sarjakuvassa 17.8.65 Heikin timanttiset kalvosin-napit ovat kateissa. Heikki lupaa löytöpalkkion lapsilleen ja kotirouvalleen Helmille. Perhe myllää kotinsa, mutta Heikki löytääkin hakemansa työpaikaltaan pöytälaatikosta. Heikki joutuu silti maksamaan 10 markkaa perheelleen - ja järjestämään yksin kotinsa kuntoon, koska muu perhe lähtee tuhlaamaan palkkiorahan elokuviin ja ravintolaan.

Lehden taittajan Asmo Alhon (-ao-) piirtämä "Matti Melkonen" on pyöreähkö herrasmies, jolla on neliskulmainen nenä. Neljän kuvan sarja (kuten Tenavissa) täyttää puoli sivua, joko kahdella tai neljällä rivillä, riippuen viereisen puolensivun mainoksen muodosta. 17.8.65 Matti heittää kepin koiransa haettavaksi, mutta koira tuokin hänelle poliisin patukan - ja vihaisen poliisin.

*

NUMERON 33 (17,8.1963) kansikuvajuttu on "MACMILLAN KEKKOSEN VIERAANA". Valtiovierailu täyttää 7 sivua 48-sivuisesta lehdestä (1/7), Leena Ilmarin tekstiä riittää noin puolitoista sivua ja 13 mustavalkoista valokuvaa täyttävät viisi ja puoli sivua.

Kaikki Kuvalehden valokuvat ovat valaistukseltaan aivan liian tummia, hyvin synkkiä! "Englannin" pääministerin smokkitakki ja sohvan selkänoja ovat yhtä ja samaa mustaa aluetta. Suomen presidentin puvun ja pöydän mustan pinnan välillä ei näy mitään rajaa. Seinällä päiden yläpuolella on kultakehyksissä iso maalaus, jonka kuva-aiheesta ei saa mitään selvää!

Vertailun vuoksi selaan mustavalkoisesti kuvitettua amerikkalaista Grolier Encyclopediaa vuodelta 1965. Tietosanakirjan valokuvat ovat paljon vaaleampia ja selkeitä. Piileekö Suomen Kuvalehden lehtikuvien vika Otavan SYVÄPAINOSSA?

**

Jyvä tai Akana: "Eivätkä tamperelaiset olisi unohtaneet Jussin hentoa morsiantakaan Marja-Leena Koivulaa, joka harpun lähdettyä onkin kaupunginorkesterin ainoa tyttö." - Taideuutisia Etelä-Suomen Sanomissa 31.7.63.

Olen aistivinani 1960-luvun alun lehdissä naisten vähättelyä. Maailma on muuttunut 60 vuodessa.

"Alkupalat"-palsta sivulla 4. Kuvassa vaaleaverikön meikatut silmät, kulmakarvat, hiuksia ja otsaa. Keskellä otsaa on postileima: Kulosaari 4.7.63 Helsinki. Otsikko: "KIRJE SINULLE JOKA EHKÄ VIELÄ MURHAAT NAISEN". Teksti: "Ammattini vuoksi minulle tulee iso määrä aikakauslehtiä. Useat niistä sijoittavat kauniin tytön etu- tai takakanteensa. Mitä teet nähdessäsi sen? Näen karvaisen kätesi, joka rystyset valkeina puristaa postitoimiston leimasinta ja iskee! Jokaisen kauniin tytön sinä leimaat kauhealla poltinmerkillä. Isku osuu silmään, huuliin tai silmien väliin. Olen kerännyt jo 26 todistuskappaletta. Ensin luulin että olet nainen, jonka aviomies on joskus lähtenyt pois vaalean, kylmän vampin kanssa. Katkeruudesta haluat rumentaa jokaisen paheellisen näköisen kansikuvatytön.

"Mutta nainen ei voi lyötä noin maskuliinisen kiihkeästi, täynnä intohimoista vihaa. Luulen että upea tyttö on kerran nauraen juossut pois luotasi. Pelkään puolestasi. Jonain päivänä, kun postitoimisto suljetaan, lähdet seuraamaan viimeistä asiakasta, kaunista tyttöä, pimeille kujille... Varoitan sinua: luen päivälehtien uutiset tarkkaan. Et tule selviämään. Säälin sinua. Varmaankin luulet, että kaikki naiset ovat samanlaisia kuin se, joka kerran haavoitti sinua. Naiset ovat jossain määrin erilaisia. Lähelläsi voi olla tyttö, joka haluaisi parsia sukkasi ja keittää aamupuurosi. Hän tulisi lääkitsemään haavasi ja minäkin voisin hengähtää helpotuksesta. Sittenkin ystäväsi M.H." (Olisiko Mikko Haljoki? Lehdessä ei ole toimittajien nimiluetteloa. Lyhensin alkutekstiä paljonkin.)

Ehkäpä postileiman sijainnille on kuitenkin luonnollinen syy? Leiman voi lyödä vain paperin vaaleaan kohtaan. Muut kuin kirjoittaja M.H. pitävät kansikuvaa vain taustakoristeena, eivät ihailtavana idolin kuvana?

***

Alkupalat-aukeamalla on 12 kuvallista pikkujuttua, kuten: "On tanssipaikkoja ja ravintoloita, joita kutsutaan ampumaradoiksi. Ja ammutaan niitä tyttöjä muualtakin. George Kaplan on päällystakissaan oivaltanut kaikkien nuorten miesten toiveet osua napakymppiin ja omalta osaltaan helpottanut toimenpidettä. (Mannekiinin muotitakin selkämyksen psykedeelinen kuvio on maalitaulun kaltainen!)

Lehden loppupään aukeamalla on sivun verran horoskooppeja: "Tri Korda ennustaa", sekä 10 piirrettyä pilakuvaa: Pienellä yhden palmun luodolla tyttö ja merikapteeni: "Ihanko totta hukutitte laivanne vain saadaksenne olla kahden minun kanssani?" Kipsijalkaisen miehen vieras sairaalassa kysyy: "Miten se tapahtui? Riitelitkö vaimosi kanssa, kaaduitko juovuksissa, ahdistelitko sihteeriäsi?"

****

Lehden avustaja Paavo Vennonen kertoo 3 + 1/4 sivua suomalaisesta löytöretkeilijästä Herman Dietrich Spöring'istä, joka syntyi 1730-luvulla Turussa ja päätyi James Cookin matkalle). Juttu jatkuu neljännessivun verran viimeiselle aukeamalle.

Konsuli, ekonomi Heikki Lappi-Seppälä on ollut vuoden Kaukomarkkinoiden edustajana Turkissa, sitä ennen 7 vuotta Indonisiassa. "Tiedetäänkö meistä jotakin Turkissa?" (Kyllä!)

"Nuoruus puhuu" sivun verran. Levoton nuoriso, häiritsevästi käyttäytyvät. Tyttö Päivi Mäkirinne ja poika (nimimerkki Nuorta tuskaa) ovat lähettäneet kumpikin kirjeen SK:lle.

*****

Katolisen ja luterilaisen kirkon suhteista on 2,5 sivua. P.W: "Poliittista pedikyyriä" puoli sivua, Elina Karjalainen: Vauhtia mahan täydeltä Kuopion lentonäytöksessä, 1 sivu. Suomi voitti Unkarin maaottelussa 107-105 (sivu). Heikki Brotherus jaarittelee paluustaan lehteen ja minimerkistään Henrikki Uitonniemi (sivu). Ylioppilasteatterin teatterikokeilu Helsingin Esplanadilla (2 sivua).

Ruotsin lehdistö kävi Tampereella (sivu). Esko Helminen ihmettelee Suomessa valmistettuja matkamuisto-esineitä (sivu). Aarre Haunia: Kiikassa kasvatetaan juoksijahevosia (2 sivua). Pekka Lounela muistelee käyntiään Jugoslavian Makedonian Skopljessa ennen äskeistä tuhoisaa maanjäristystä (1 sivu ja jatkuu vielä 1/4 sivun).

******

Kysymyksiä tietäville (1 sivu): Onko Helsingin öistä tullut Villi Länsi ryöstöineen, apulaispoliisimestari Edvard Urja? Urja neuvoo: "Ei pidä antautua minkäänlaisiin puheisiin vieraiden kanssa". Entä voisiko meillä sattua suuri junaryöstö, kuten juuri Lontoossa, pääjohtaja Erkki Aalto? (Tämä vastaa: Ei!) Paljonko rangaistaan metsästäjää, joka huolimattomuuttaan ampuu ihmisen luullen tätä sorsaksi? (Kuolemantuottamuksesta tulee syyte.)

Uutiskierros: 4 sivulla 15 kuvaa kuvatekstein. Marilyn Monroen kuoleman 1. vuosipäivä! Ike Eisenhower vieraili Normandiassa. Isorokko ohi Tukholmassa. Englannin suuri junaryöstö. Pilapiirtäjä TIM antaa ohjeet vakoilijoille 6 piirroksella (vajaa sivu). "Tähtitaivas": 10 filmitähteä 1 sivulla: Maurice Chevalier 75-v, Bing Crosby, Shirley MacLaine, Debbie Reynolds, Jane Russell, Taylor & Burton...

"Sivusta katsoen", 2 sivua, enimmälti tekstiä, koska ohessa pienet valokuvat. Päivänsankarien kasvokuvia 5x6 kpl yhdellä sivulla, 50-95-vuotiaita miehiä ja pari "rouvaa". Topiaksen huumoripakina "Kuuma linja". "Katajien rätinää": Annamaija Katajan ja Heikki Katajan vuoropuhelu. En jaksanut lukea kumpaakaan pakinaa montakaan sanaa.

*******

"Jukka H. Puntari Kilpakenttä": Tällä kertaa tavuristikko, 24 sanaa vaakasuoraan ja yhtä monta pystysuoraan. "Kirkonkylä rajan tuntumassa" on yksi vihje. Palkinto luvataan kolmelle: 30 markkaa, 20 mk ja 10 mk. Kirjeitä toimittajalle julkaistaan 2 kpl (puoli sivua). Kaskunurkka täyttää kuudesosan sivusta.

"MUISTILISTA" (puoli sivua): Jacques Demyn elokuva Enkelten lahti. Yehudi Menuhinin äänilevy. Huvielämää: Adlonin, Lidon ja Kalastajatorpan ulkomaiset esiintyjät, Tapiolan Keskustornin uuden Linnunrata-ravintolan maisemat. Uusi Teatterimuseo. Ylioppilasteatteri Seurasaaren Antintalon pihalla esittää "Vekkulit ja kekkulit". Makaronisalaatin resepti.

MAINOKSET täyttävät vain 3 sivua: Naistenlehti Viuhka alkaa ilmestyä 2 kertaa kuussa nelivärisenä. Högfors keskuslämmitys. Happovaivoihin Medisan (Medica). Kesäripuliin Tannopon (Orion). Maitonäkki on Vaasan leipää.

********

MUIDEN SUOMEN KUVALEHTIEN AINEISTOA:

KAKSOISNUMERO 51-52, Jouluna 1965 (64 sivua):

TAPANTUI MAAILMALLA (puoli sivua) 12 lyhyttä "tähdenväli-juttua". "New York Timesin äskettäinen numero painoi 3,5 kiloa, siinä oli 946 sivua ja lähes pari miljoonaa ilmoitusriviä (1'819'119). Painos kulutti 5967 tonnia paperia ja 190 tonnia painoväriä.

Neuvostoliitossa kerrotaan elävän 16'000 yli satavuotiasta naista, joista 359 on yli 120-vuotiaita... (Guinnessin ennätysten kirja on hyväksynyt yhden ranskalaisen yli 120-vuotiaan, jota yleensä pidetään huijauksena, jossa tytär on ottanut äitinsä henkilöllisyyden. Todistetusti maailman vanhimmat ovat kaikki kuolleet alle 120:n iässä. 1960-luvun lopulla Nauvostoliitossa uutisoitiin elävän yli 180-viotiaita ukkoja, joita toimittaja Pauli Myllymäki yritti etsiä kirjaansa varten. Maa, jossa "Kaikki on mahdollista, mutta mikään ei ole totta.")

Jouluksi: Satu Waltarin näytelmä (1 sivu). Kirvesmiehen joulu. Arnold Toynbeen haastattelu. Jaakko Okker on käynyt Norjan Tromsössä (Tromssa). FBI:n jo 70-vuotias johtaja J. Edgar Hoover (3 sivua). Suomen Pankin johtajan Klaus Wariksen haastattelu. Heikki Brotheruksen 5-sivuinen kuvareportaasi Angkor Watin temppelistä Kambodshassa.

Päivänsankareita on kaksoisnumerossa kaksi sivua. Minulle tuttu opettaja on professori K.A. Telaranta, 50-v. Talousneuvos Simo Patajoki, 60-v Jämsästä on tuttu lyhytfilmistä, jonka olen katsonut useasti Keski-Suomen Museossa (KEMU) Jyväskylässä (nykyisin Aalto2-museo). Filmin juontaja kehuu haastattelemansa talousneuvos Patajoen "tuntevan Jämsänjokilaakson kuin omat taskunsa".

Lehden toimittajat ovat käyneet tutustumassa Itsenäisyyspäivän juhlimiseen kukin eri kodissa. Maarit Niiniluoto tapasi Vuosaaressa opiskelijapariskunnan Soile ja Heikki Kaukoranta! Heistä tuli sarjakuvan asiantuntijoita ja Tintin kääntäjiä. Näin pariskunnan Sarjakuvaseuran animaatioesityksessä, 1979? Soile kaipasi 6.12.65 tupakkaa! Heikki on elänyt Soilea kauemmin ja hänestä on kirjoitettu 80-vuotis-juhlakirja "Pihkura!"

Juha Tanttu puolestaan tapasi Eirassa everstiluutnantti P--ilan, jolla oli viisi lasta. Pojista toinen rämpytti 6.12.65 kotona kitaraa, toisella oli liian pitkä tukka, joten isä käski parturiin! (Vanhimmasta pojasta tuli aikuisena kirjastonhoitaja ja yksi viimeisistä taistolais-fossiileista, russofiili tai -maani.  "AI-kiihko-prole".  Pojan veli (vainaa jo) menetti peruskoulun opettajan virkansa ja tuomittiin maksamaan korvauksia oppilailleen, joita hän oli koulukiusannut luokassaan, mm. roikottamalla jaloista pää alaspäin, röyhtäyttämällä kuten äidit vauvoja ja seisottamalla hiljaisia oppilaita "taikamatolla" toverien silmätikkuina).

*********

NUMERO 29/1965, 17. heinäkuuta (48 sivua). Päätoimittaja Leo Tujunen. Toimituspäällikkö Heikki Brotherus. Toimitussihteeri Sakari Virkkunen. Toimittajat Juha Tanttu, Seppo Sauri, Kirsti Sarmanto, Väinö Länsiluoto, Irene Tiittanen, Pirkko Kolbe, Mikko Haljoki, Maarit Niiniluoto, Salme Parviainen. (Luetteloitu pääkirjoitussivulla juuri tässä järjestyksessä.)

Tapahtui maailmalla: Andorran sotilasbudjettia on supistettu 18 markasta 13:een. Menoerä varataan kunnialaukauksiin. Liechtensteinin armeijan vahvuutta on lisätty 29 mieheen. Pisan torni kallistuu millimetrin vuodessa, mutta pysyy pystyssä arviolta vielä 200 vuotta.

Algeriassa upseeri Boumediennen tekemä vallankaappaus Ben Bellalta. Vietnamin sota kestää "ainakin 5 vuotta"?

Turun Airiston Regatta. Iisalmen Herättäjäjuhlat. 27 maan lennokkiurheilijat kokoontuvat Kauhavalla.

Metsätyömies Matti Nisula, 19-v, elättää Vetelissä leskiäitinsä ja kahdeksan nuorempaa sisarustaan, harrastaa lukemista, Kalle Päätalo mielikirjailija, mutta Mukka, Salama, Meri, Haavikko, Sartre, Salinger, Sagan ja Uris tulevat toimittajan kanssa puheeksi myös.

Mikko Haljoki ja Kalervo Manninen viettivät viikon sisävesilaivoilla ja vertailevat 8 sivulla Hopealinjan, Tehin, Runoilijan tien Virrat-Tampere, höyrylaivat Lappeenranta - Savonlinna - Joensuu, hinnat, hytit, ruoat, autojen siirrot, tunnelmat.

Kaksi englanninkielistä rouvaa vertaili Helsingissä kahdeksan ravintolaa: Angleterre, Aseman Ravintola, König Bar, Marski, Motti, Palace Grill, Royal, Vanhan Kellari. Portierin englannin taito oli hyvä vain Königissä, välttävä Marskissa ja Palacessa, olematon muualla. Ensimmäisen tarjoilijan kielitaito hyvä: König ja Palace, muualla olematon. (Englannin puhuja löytyi kuitenkin tilalle tarjoilemaan 0-14 minuutissa, hitaimmin 14 min. Vanhan Kellarissa.) König oli kallein ja HITAIN ruoan saamisessa: 23 minuuttia! Laskun saaminen sen pyytämisen jälkeen kesti kauimmin (16 minuuttia) Vanhan Kellarissa. Kahvin tilaajalle ("Coffee!") tuotiin Vanhan Kellarissa Koffia. olutta!

*********

Vielä lyhyesti NUMERO 32/1963, elokuun 10. päivänä (48 sivua)

Mannekiini Carita Järvisen maalaishäät Ranskassa "Paris Match"-lehden reportteri-valokuvaajan kanssa (sivu). Matti Kurjensaari analysoi 1930-luvun älymystön äärihahmoja: Matti Kuusi ja Jarno Pennanen (4 sivua). "Luterilaisen maailman" veljeskokous Helsingissä (7 ja puoli sivua). Helsingin kaksi Bulevardia vertailussa - toinen on Aleksis Kiven katu Kalliossa (4 sivua). "Kiinan pommi voi räjähtää milloin tahansa" - Kiinan luokkataistelu Neuvostoliiton kanssa (yli 2 sivua).

.