Nykyaika ja nykyelämä on täynnä erilaisia kertomuksia! Jokainen ihminen on tarinan arvoinen... Yksilöllinen, yhä yksilöllisempi.
Arkinen esimerkki: 1960-luvun Suomen televisio, 1-2 kanavaa, miljoona ihmistä katsoi yhtä aikaa samaa ohjelmaa kaikille. Nyt kymmenien kanavien tarjonta valita erilaisia "elämäntyylejä", joita oma pieni kannattajaryhmä seuraa.
Menneisyydessä ihmiset oli helpompi niputtaa johonkin luokkaan: maanviljelijä eli viljelijän elämän, tehdastyöläinen työläisen, jne. Ulkomuseon torppa näyttää nykyihmisestä melko samanlaiselta eri puolilla Suomea, samoin työläisasunto niin Turussa kuin Tampereella, samat perusasiat, ei hirveästi yksilöllisiä variaatioita. Muinaisuudessa, kivikaudella yksilöllisyyttä oli vielä vähemmän.
Amerikansuomalaisen Jean Untinen-Auelin kirjasarja kivikauden luolamiehistä ja -naisista nousi suosioon 30-40 vuotta sitten. Luin pari osaa kuudesta alettuani miettiä, paljonko tiesin Neandertalin- tai Cro Magnonin ihmisistä? Retu Kivisen ja Tahvo Sorasen?
Lukion historiankirja (Sarva-Niemi 1964/1973) oli hyvin lyhytsanainen: Arvellaan, että vanhimmat ihmistä muistuttavat olennot ilmaantuivat noin 2 miljoonaa vuotta sitten. Kehitysvaiheet olivat: Apinaihminen, Heidelbergin-, Neandertalin- ja Cro Magnonin ihminen... Ihmisryhmiä erotti rotu ja kieli, kielet erilaistuivat tai sulautuivat yhteen.
Auelin sankari on eräänlainen "Ruma ankanpoikanen" (eli joutsen), Cro-Magnon-orpotyttö, jonka apinamaisemmat Neandertalit löytävät ja kasvattavat. Heimossa on parikymmentä jäsentä, joista erottuu muutama kansantarinoiden arkkityyppi, kuten johtaja, tietäjä, vastustaja, auttaja...
Luolaihmisten elämä toistuu muuttumattoman samanlaisena metsästyksenä ja keräilynä, joten kirjoissa siirrytään hyvin nopeaa vauhtia vuodenajasta ja vuodesta toiseen. Auel oli itse opiskellut selviytymistaitoja luonnossa, joten hänellä riitti paljon kerrottavaa luonnonkasvien käytöstä. Omintakeisinta oli käyttää varhaista feministiä kirjan päähenkilönä.
Lapsena olin lukenut yhden kivikauteen sijoittuvan nuortenkirjan ja luin sen uudelleen: Charles G.D. Roberts: Tulen löytäjät (In the Morning of Time), Wsoy 1974, lapsille lyhennelmänä vain 152 sivua! - Lyhennelmä oli tehokas, vauhdikas ja dramaattinen, ainakin alkupuoli kirjasta. Heimojen sota. Tuntui että Robertsin kirjasta sai jo sadalta sivulta irti saman kuin Untiselta tuhannesta sivusta. Kukaties amerikkalaisen Robertsin sadan vuoden takainen kirja on ollut Untiselle tuttukin ja idealähde, jonka mausteeksi hän on lisännyt kasvioppia ja naisasiaa.
(Historialliset romaanit tekee kiehtoviksi sama palapelimäisyys, joka vallitsee perinteisissä dekkareissa. Historian aikajana antaa tiukat raamit kerronnalle, kuten lukittu huone tai suljettu tila dekkarissa. Historiallisten tosiasioiden täytyy toteutua ja mitä tahansa ei saa tapahtua. Kirjailija voi liikutella vain pientä palikkamäärää, koska menneisyys on aineellisesti yksinkertaista aikaa ja tiedämme siitä rajallisesti. Käytettävissä olevat palikat on pinottava taitavasti.)
Nykyaikana on entisajan yksinkertaisten puitteiden sijasta valtavan paljon KERROTTAVAA monella tavoin. RUNSAUS! (Kulutuskulttuuri tuntuu liialliseltakin kaikenlaisin muotimerkein, mutta eihän vaihtoehtoinen niukkuuskaan tunnu hyvältä, jos se ei ole vapaaehtoista!)
Olen melko liberaali: olisi kai hyvä jos ihmiset saisivat tulla onnellisiksi kukin omalla tavallaan, itse haluamallaan tavalla? Sikäli kuin toisten elämäntapa ei haittaa toisten elämäntapaa?
Toisaalta maailmassa on käynnissä takaisku olemisen vapaudelle: osaa ihmisistä kammottaa vapauden mahdollistama anarkia. Kaivataan takaisin turvalliseksi kuviteltua menneisyyttä. Tarkoitan: Trump, Brexit, Perussuomalaiset, uskonnollisen puolueen valtaannousu Turkissa, Kiinan paluu Maon kaltaiseen yksinvaltaiseen johtajaan, Venäjällä yleinen kaipuu Stalinin kaltaiseen yksinvaltaiseen johtajaan, Unkarin ja Puolan hallitukset, ym.
Olisivatko politiikan ääripäät venyneet liikaa? Toiset haluavat nopeaa muutosta ja toiset jarruttavat äärimmilleen? Tulevaisuusshokki vastaan pysähtyneisyys?
Uskonnolliset kysymykset eivät paljon askarruta minua luonnontieteisiin luottavaa kulttuurikristittyä. MITEN maailma toimii on kiinnostavampaa kuin MIKSI maailma on olemassa?
Uskonnon merkitys on yhteisöllisyydessä: ihmiset ovat kuulleet ja lukeneet samoista asioista ja jakavat osittain samoja perusarvoja, samanlaisia käsityksiä hyvyydestä ja pahuudesta. Olemassaolon takana on mysteeri, jota en osaa itse ratkaista, ja toisten keksimät selitykset eivät myöskään tunnu hyviltä. Mysteeri pysyy mysteerinä.
Menneisyydessä kuvataiteilijalta vaadittiin parempia kädentaitoja kuin nykyään, jolloin mikä tahansa yksilöllinen suoritus vaikuttaa kelpaavan. ARS-jossakin nykytaiteilija oli tehnyt "Vihoviimeisen lehmätaulun" ivatakseen suuren yleisön kaipuuta maisemiin), mutta epäonnistui, koska oli niin taitamaton saamaan aikaan näköisyyttä. Espoon Tapiolan tilavassa WeeGeessä olen kyllä viihtynyt.
Viimeksi lukemaani: Graham Greene: Mutta suurin kaikista... (1940-luvulta Afrikasta, britti-siirtomaavirkailijoiden pariskuntien elämästä). Olin lukenut tuon jo 40 vuotta aikaisemminkin, mutta en muistanut paljon ja teksti alkoi heti vetää! Greeneä on ilo lukea englanniksikin, sillä hän kirjoittaa hyvin iskevästi ja helppolukuisen selkeästi. Greenellä tässäkin katolisuus esillä jonkinlaisena toivontona hyvyydestä, enemmän kuin uskontona normaalin epäuskoisesti. Ja Afrikan eksotiikka.
Harriet Beecher-Stowen 'Setä Tuomon tupa' on historiallisesti merkittävä menestysteos, joka vaikutti USA:n sisällissotaan. Niilo Liakan suomennos on tavattoman kömpelö, kieliasultaan vanhentunut, voi olla 1800-luvulta? Loppusanat paljastavat, miksi kirja tuntui painavan vaikuttavalta kaikessa kömpelyydessään: kaikki kirjan tapahtumat olivat totta! Myös se missä orjanainen onnistui pakenemaan pikkulapsi sylissään Ohio-joen yli jäälautalta toiselle hyppien - takaa-ajajat eivät uskaltaneet riskeerata omia henkiään. Beecher julkaisi romaaninsa jälkeen faktakirjassa kaikki dokumentit, joihin nojasi.
Martin Andersen Nexön 'Ditte ihmislapsi' kertoi tanskalaisen piikatytön elämän yli 800-sivulla, ihan kuolemaan asti 25-vuotiaana. Jotenkin epätasainen kokonaisuus, välillä hyvän onnen ja pahan kohtalon vaihtelu tuntui epäuskottavalta, tekaistulta. Ja välillä koskettavan todelta 1900-luvun alulta. Nexö pakeni natsiaikaa Neuvostoliittoon ja vietti vanhuutensa 1950-luvulla DDR:ssä, liekö vakaumuksesta vai pakosta.
Tähtitoimittaja Lauri Nurmen 'Halla-aho' kertoo Bergrothin kulttuurisuvun jälkeläisestä, joka oli nuorena tuntemattomaksi jääneen bändin laulaja-kitaristi, jonka sanoituksissa pieksetään toisrotuisia. Teini-iästäkö lähtisi röyhkeän narsistinen esiintymishalu ja -uho, jollaista ensin on vaikea yhdistää johonkin valjuun kirkkoslaavin tutkijaan, jolle ei ole kai löytynyt venäjänkielen professorin virkaa mistään yliopistosta. Halla nosti kaksi vuotta apurahaa ukraina-suomi-sanakirjan tekemistä varten, mutta kirjoittikin pelkkää blogiaan. Ukrainalainen suomi-ukraina-sanakirjan tekijä sai oman työnsä valmistuttua tehdäkseen myös Hallankin osuuden, kertoo Nurmi.
Teatteriohjaaja Juha Hurmeen (s.1959) kirjat 'Niemi' ja 'Suomi' kertovat Kalevalasta, Lönnrotista, kansan sivistymisestä ja aatteista yhdistelemällä mitä ihmeellisimpiä pieniä tietohippusia, joita hän on löytänyt tai etsii mistä milloinkin. A.J. Melan merkitys Darwinin kehitysopin levittäjänä Suomeen (Topelius ei kehitysoppia koskaan edes maininnut).
Jokainen lapsikin tietää että satu alkaa: "Olipa kerran..." ja loppuu: "Sen pituinen se." Mutta JONKUN on täytynyt ensimmäisenä keksiä aloittaa/lopettaa noin, ja hän oli Erik Rudbeck eli Eero Salmelainen, suomalaisten kansansatujen kerääjä. (Toisaalta: Once upon a time there was...? eikö englanniksi melkein samoin? "That's all, folks!" loppuivat piirrosfilmit.)
Joskus lukemani mukaan Eero Salmelainen introverttinä ihmisenä rasittui henkisesti siitä, että joutui kohtaamaan yhä uusia ihmisiä päivästä toiseen kiertäessään maalla keräämässä kansansatuja, ja sen takia kuoli nuorena. Hurme kertoo toisin: Rudbeckin väitöskirja paljastui osittain plagiaatiksi, ja sen jälkeen hänen gradunsakin samoin! Hänet karkotettiin Helsingin yliopistomaailmasta, kelpasi enää tyttökoulun opettajaksi Kuopioon, jossa alkoholisoitui. - Monenlaista Hurme kertoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti