Tartuin Stieg Trenterin viimeiseen dekkariin 'Rosenkavaljeren', joka tapahtuu lapsuuteni rakkaana kesänä 1967. Tukholma valmistautuu tietöillä oikeanpuoleiseen liikenteeseen, joka syksyllä lopettaa raitiovaunuliikenteen. Ja tempauduinkin kyytiin lähes yhtä mainiosti kuin runsaat parikymmentä vuotta sitten Sjöwall-Wahlöön esikoisen "Roseannan" (1964) kanavalaivoille.
Valokuvaaja Friberg kutsutaan katsomaan vanhaa filmiaarretta, mutta hän löytää diplomaatin ruumiin... Kirjassa liikutaan tarkasti todellisella Tukholman kartalla. Ensimmäiseksi laskeudutaan hissillä Kungsgatanin Pohjoisesta Kuninkaantornista Malmskillnadille, siirrytään Johanneksen kirkkotarhan kautta Tegnergatanille ja Tulegatanille: "5:an var hörnhuset i kvarteret Hälsan". Seinien ulkonäköä kuvataan pitemmin kuin jaksaisin alkaa siteerata.
Lyhyillä automatkoilla, kävellen sekä taksien ja asuntojen ikkunoista luodaan katseita milloin Immanuelin kirkkoon, milloin Döbelnin muistomerkille. "Det finns på PUB", huomataan välillä tavaratalon ulkomainos. Jo Adolf Fredrikin ja muista kirkoista kertyisi lista, vielä pitempi ohitetuista toreista ja kaduista. Vaikka kelpaisi minulle vieläkin enemmän nimienpudottelua.
Erään diplomaatin kotona Gamla Stanissa saadaan kuvaus, miten 1600-luvun taloon on remontoitu tilava asunto moneen kerrokseen. "Huset ligger 'in vico sutorum', vid Skomakargatan altså, en av stans äldsta namngivna."
Työkaveri Hampe varoittaa Fribergiä suomalaisista Slussenin sisseistä:: "Håll dej undan från Slussen sena kvällar, för där slåss finnarna så stickor och strån ryker. Och det är inte renhåriga slagsmål som förr i världen, när en annan var grabb, nä, nu räcker det inte med att motståndaren ligger på marken, nu slår dom tills det inte rör sej längre." (s. 81)
Dekkarin toinen murha tapahtuu Söderissä Mariatorgetin kulmilla. Välillä käydään lentäen Roomassa Espanjalaisilla portailla, kunnes loppuselvittely tiivistyy Kuninkaallisen Oopperan kulissien takana. Vasta 53-vuotias kirjailija kuoli kesken kaiken, vaimo Ulla Trenter kirjoitti romaanin valmiiksi.
"Stieg Trenterin Tukholman-kuvauksia pidetään erinomaisina - jopa eräänlaisina opaskirjoina." Kirjat antavat mielikuvan 1950- ja 60-luvun näkymistä Tukholmassa. (Heidi Liekola: Päivä Tukholmassa, Avain 2007, s. 137.)
"Stieg Trenter (1914-1967) oli tavattoman kansansuosion saavuttanut - - ruotsalaisen salapoliisiromaanin varsinainen luoja. - - Taitavasti rakennetut juonet, uskottavat sattumukset ja herkästi tavattu pääkaupungin ilmapiiri tekevät teoksista sekä erinomaisia reportaaseja että salapoliisiromaaneja." (MMM - Maailman kirjailijat, Otava 1972, s. 495.)
Voisiko dekkarijuonia ja opaskirjan matkaesittelyjä yhdistää useammin ja enemmänkin, jään mielessäni miettimään...
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
perjantai 11. marraskuuta 2011
75. Eero Paloheimon Sanoin
Utrion ja Linnilän kustannusliike Amanita näkyi julkaisseen 30 cm:n viivoittimen korkuisen, mutta pehmeisiin kansiin nidotun, 567-sivuisen tuhdin tiiliskiven Eero Paloheimon kootuista kirjoituksista vuodesta 1963 alkaen. Kannessa poseeraa jo valkotukkaisena 75-vuotiaana Vihreiden 1980-luvun villapaitaisiin karvaturri-koiraisiin lukeutunut tupla-tekniikantohtori (s. 1936).
Huolestuin tämän Zeus-hahmon kolkuttelevan jo kuoleman porteilla, jos kerran pelastaa kellastuneimmatkin raapustukset vanhojen mappien pohjilta, etteivät leski ja perilliset dumppaa niitä kompostiin. Luin taannoin George Orwellin muistikirjoista tehdyn kopion, jossa oli huolellisesti listattu jopa Eric Blairin maaseutuasumuksen muutaman kanan munantuotannon kirjanpito, päivä päivältä: "Today 1 egg". (Blair ei voinut syödä kokonaista tiuta munia päivässä kuten Tony Halme.)
Mutta Paloheimopa kuului olevan nykyisin Kiinassa rakentamassa tulevaisuuden Ekokaupunkia. Hänen edellinen kirjansa oli käännetty kiinan-kielelle, "Sanoin"-kirjaa ehkä kuitenkaan ei. Minä olin viimeksi lukenut vasta hänen erinomaisen tutkimusmatkansa "Tämä on Afrikka" (2007).
"Maailma, alustava luonnos" (1978), "Suomi - mahdollinen maa", "Maa", "Maan tie", "Välit selviksi ja joka suuntaan", "Megaevoluutio" sekä "Struktuuri" olivat Eero Paloheimon aiempia lukemiani teoksia. (Insinööritoimisto Paloheimo & Ollilan töistä kuuluisin oli kai purettuTurun Myllysilta.)
Aluksi tuntui raskassoutuiselta, että samaan Sanoin-kirjaan oli koottu sekaisin "Paikalle valettujen rakenteiden erityispiirteitä, kommentti Betoniteollisuuden keskusjärjestölle", Tuusulan kunnan Anttilan osa-alueen kaavoitussuunnitelmat paikallislehti Keski-Uusimaasta sekä lyhyitä, kätevästi 30 cm:n sivun korkuisia kolumneja niin Taloussanomista, Elonkehästä kuin Vihreästä Langastakin. Mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin:
Pelkät populistiset kolumnit olisivat kirjaksi koottuina enää osin jopa hattaran kevyitä heittoja. Betonin rakennustekninen lujuus painavoittaa kirjaa, vaikkei itsessään uppoaisi kuin muutamaan lukijaan. Yhdessä molemmista kovettuu massiivinen tiiliskivi, kahvipöytäkirja, jota voi käyttää kotitaloudessa tarvittaessa myös painona ja pönkkänä tietosanakirjojen osien tavoin. Mukavat lyhyet kolumnit voi lukeakin, yhden kerrallaankin. Kirja näyttää komealta hyllyssä tai lahjaksi annettuna. Selkämyksen kirjaimet tosin saisivat olla isompia, mahdollisimman suuria: EERO PALOHEIMO. SANOIN.
Kirjan päätöslukuna on Paloheimon ilmoitus erota Vihreät rp:stä lokakuussa 2010, seuraavista syistä:
Ylimitoitettu muuttoliike vahingoittaa maailmaa kolmella tavalla (ks. sivu 564):
1) Muuttoliike tuhoaa luontoa, kun taakse jätetty maa jää hunningolle ja väki siirtyy kuormittamaan uutta mantua.
2) Kulttuurit latistuvat. "Monikulttuurisuus" levittää kaikkialle samanlaisen monokulttuurin. (Sama kebab joka maassa.)
3) Yritteliäimmät ihmiset jättävät kehitysmaat ja ryhtyvät raatamaan hanttihommissa kehittyneiden maiden veltoimpien puolesta.
En lainaa suoraan Paloheimon omia sanoja, vaan tiivistän ja kärjistän tulkitsemani ajatuksen. Olen lyhytsanaisempi. Harmittelen, etten voi äänestää Paloheimoa presidentiksi tai uudelleen kansanedustajaksi, jollei hän asetu enää ehdolle. Mitä voisi äänestää, ellei Vihreitä?
Muutaman kerran Paloheimo ajautui tukkanuottasille puoluetoverinsa Osmo Soininvaaran kanssa, joka oli tämäkin hyvin arvostettu liberaali perusvihreä (ja eri vaalipiiristä). Soininvaara oli ehkä kuitenkin liiaksi omaa puoluejohtajuuttaan ja ministerinuraansa ajanut ammattipoliitikko, joka tavallisimpien poliitikkojen tavoin myötäili kansan lyhytnäköisiä, mukavuudenhaluisia mielihaluja. Kuten perustuloa eli kansalaispalkkaa, ettei meidän keskinkertaisten laiskanpulskeiden viihteen kuluttajien tarvitsisi nähdä vaivaa.
Carl Barksin piirtämä keksijä Pelle Peloton sanoi kerran renki Hansu Hanhelle inhoavansa eniten laiskuutta. He olivat löytäneet Hansun unelmaplaneetan, jossa kenenkään ei tarvinnut eväänsä heiluttaa saadakseen ruokaa, puista putoilevia hedelmiä.
***
Yhteinen syy ilmastokatastrofille sekä taloudellisille ja sosiaalisille ongelmille on räjähdysmäinen väestönkasvu. Mahdollisia toimenpiteitä olisi (ks. s. 562):
1) energiantuotannon, liikenteen ja maatalouden uudistaminen kestävälle pohjalle,
2) luonnon uudistaminen, mm. Saharan metsittäminen;
perhesuunnittelu, yhden lapsen politiikka.
3) tuotannon rajoittaminen menneisyyden mittakaavaan. (Tuleeko Pentti Linkola mieleen?)
***
Miksi Suomeen pitää rohkaista muuttamaan pysyvästi lisää ihmisiä? (ks. s. 273). Miksei rohkaista ulkomailla asuvia suomalaisia muuttamaan takaisin Suomeen? Onko ulkomaille muuttanut suomalainen huonompi kuin Suomeen muuttanut ulkomaalainen? Miksei kaikkien muuttoa muihin maihin tule rohkaista ja helpottaa?
***
Jos kolmannes maailman ennakoidusta lisäväestä muuttaisi teolliseen maailmaan tasaisesti olisi Suomen osuus 150'000 siirtolaista vuodessa (ks. s. 302).
Kolme vaihtoehtoa (vuonna 1990):
1) "Disperin". Otetaan 15'000 siirtolaista vuodessa ja maksetaan tästä 1,5 miljardia markkaa vuodessa (100'000 mk/hlö). Unohdetaan, että tulokkaat ovat lukeneinta väkeä, jota kaikkein eniten tarvitaan heidän kotimaissaan ja että oikeasti pitäisi ottaa 150´000 ja maksaa 15 miljardia, mutta ollaan iloisia kun Helsingin katukuva piristyy!
2) "Amalgaami". Suunnataan raha kehitysmaihin. Samalla summalla, jolla Suomessa autetaan yhtä siirtolaista voidaan lähtömaassa auttaa 400:ää. Mutta unohdetaan tämänkin ratkaisun väliaikaisuus. Väkiluvun kasvaessa avun tarve ja ongelmat pahenevat kertautuvasti.
3) "Ksylitol". Kohdistetaan kehitysapu perhesuunnitteluun. Yhden siirtolaisen hinnalla voidaan tosin ruokkia 400 ihmistä, mutta voitaisiin myös ehkäistä vapaaehtoisuuden pohjalta noin 40'000 hedelmöitymistä vuodessa. Tämä on inhimillisin, pitkäjänteisin ja kestävin vaihtoehto. Pannaan Helsingin katukuvaan piristystä kaipaavat sirkuskoulun pelleluokalle.
***
En referoi isompaa palaa kokoelmasta, jossa on myös tragikoomisen hauskoja matkakuvauksia, mm. Intian rautateiden lippuluukkujen byrokratiasta. Ammentakaamme enemmän suoraan alkulähteestä!
Lainasin teoksen Töölön kirjastosta, Helsingin Topeliuksenkadulta. Muidenkin Helmet-kirjastojen muutamat kappaleet vaikuttivat kaikki lojuvan joutilaina hyllyillä? Tätä teosta ei jonoteta tällä hetkellä kuten Jussi Halla-ahon painettuja blogikirjoituksia. Onko Paloheimo unohdettu Tuusulan Rantatien varteen?
Huolestuin tämän Zeus-hahmon kolkuttelevan jo kuoleman porteilla, jos kerran pelastaa kellastuneimmatkin raapustukset vanhojen mappien pohjilta, etteivät leski ja perilliset dumppaa niitä kompostiin. Luin taannoin George Orwellin muistikirjoista tehdyn kopion, jossa oli huolellisesti listattu jopa Eric Blairin maaseutuasumuksen muutaman kanan munantuotannon kirjanpito, päivä päivältä: "Today 1 egg". (Blair ei voinut syödä kokonaista tiuta munia päivässä kuten Tony Halme.)
Mutta Paloheimopa kuului olevan nykyisin Kiinassa rakentamassa tulevaisuuden Ekokaupunkia. Hänen edellinen kirjansa oli käännetty kiinan-kielelle, "Sanoin"-kirjaa ehkä kuitenkaan ei. Minä olin viimeksi lukenut vasta hänen erinomaisen tutkimusmatkansa "Tämä on Afrikka" (2007).
"Maailma, alustava luonnos" (1978), "Suomi - mahdollinen maa", "Maa", "Maan tie", "Välit selviksi ja joka suuntaan", "Megaevoluutio" sekä "Struktuuri" olivat Eero Paloheimon aiempia lukemiani teoksia. (Insinööritoimisto Paloheimo & Ollilan töistä kuuluisin oli kai purettuTurun Myllysilta.)
Aluksi tuntui raskassoutuiselta, että samaan Sanoin-kirjaan oli koottu sekaisin "Paikalle valettujen rakenteiden erityispiirteitä, kommentti Betoniteollisuuden keskusjärjestölle", Tuusulan kunnan Anttilan osa-alueen kaavoitussuunnitelmat paikallislehti Keski-Uusimaasta sekä lyhyitä, kätevästi 30 cm:n sivun korkuisia kolumneja niin Taloussanomista, Elonkehästä kuin Vihreästä Langastakin. Mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin:
Pelkät populistiset kolumnit olisivat kirjaksi koottuina enää osin jopa hattaran kevyitä heittoja. Betonin rakennustekninen lujuus painavoittaa kirjaa, vaikkei itsessään uppoaisi kuin muutamaan lukijaan. Yhdessä molemmista kovettuu massiivinen tiiliskivi, kahvipöytäkirja, jota voi käyttää kotitaloudessa tarvittaessa myös painona ja pönkkänä tietosanakirjojen osien tavoin. Mukavat lyhyet kolumnit voi lukeakin, yhden kerrallaankin. Kirja näyttää komealta hyllyssä tai lahjaksi annettuna. Selkämyksen kirjaimet tosin saisivat olla isompia, mahdollisimman suuria: EERO PALOHEIMO. SANOIN.
Kirjan päätöslukuna on Paloheimon ilmoitus erota Vihreät rp:stä lokakuussa 2010, seuraavista syistä:
Ylimitoitettu muuttoliike vahingoittaa maailmaa kolmella tavalla (ks. sivu 564):
1) Muuttoliike tuhoaa luontoa, kun taakse jätetty maa jää hunningolle ja väki siirtyy kuormittamaan uutta mantua.
2) Kulttuurit latistuvat. "Monikulttuurisuus" levittää kaikkialle samanlaisen monokulttuurin. (Sama kebab joka maassa.)
3) Yritteliäimmät ihmiset jättävät kehitysmaat ja ryhtyvät raatamaan hanttihommissa kehittyneiden maiden veltoimpien puolesta.
En lainaa suoraan Paloheimon omia sanoja, vaan tiivistän ja kärjistän tulkitsemani ajatuksen. Olen lyhytsanaisempi. Harmittelen, etten voi äänestää Paloheimoa presidentiksi tai uudelleen kansanedustajaksi, jollei hän asetu enää ehdolle. Mitä voisi äänestää, ellei Vihreitä?
Muutaman kerran Paloheimo ajautui tukkanuottasille puoluetoverinsa Osmo Soininvaaran kanssa, joka oli tämäkin hyvin arvostettu liberaali perusvihreä (ja eri vaalipiiristä). Soininvaara oli ehkä kuitenkin liiaksi omaa puoluejohtajuuttaan ja ministerinuraansa ajanut ammattipoliitikko, joka tavallisimpien poliitikkojen tavoin myötäili kansan lyhytnäköisiä, mukavuudenhaluisia mielihaluja. Kuten perustuloa eli kansalaispalkkaa, ettei meidän keskinkertaisten laiskanpulskeiden viihteen kuluttajien tarvitsisi nähdä vaivaa.
Carl Barksin piirtämä keksijä Pelle Peloton sanoi kerran renki Hansu Hanhelle inhoavansa eniten laiskuutta. He olivat löytäneet Hansun unelmaplaneetan, jossa kenenkään ei tarvinnut eväänsä heiluttaa saadakseen ruokaa, puista putoilevia hedelmiä.
***
Yhteinen syy ilmastokatastrofille sekä taloudellisille ja sosiaalisille ongelmille on räjähdysmäinen väestönkasvu. Mahdollisia toimenpiteitä olisi (ks. s. 562):
1) energiantuotannon, liikenteen ja maatalouden uudistaminen kestävälle pohjalle,
2) luonnon uudistaminen, mm. Saharan metsittäminen;
perhesuunnittelu, yhden lapsen politiikka.
3) tuotannon rajoittaminen menneisyyden mittakaavaan. (Tuleeko Pentti Linkola mieleen?)
***
Miksi Suomeen pitää rohkaista muuttamaan pysyvästi lisää ihmisiä? (ks. s. 273). Miksei rohkaista ulkomailla asuvia suomalaisia muuttamaan takaisin Suomeen? Onko ulkomaille muuttanut suomalainen huonompi kuin Suomeen muuttanut ulkomaalainen? Miksei kaikkien muuttoa muihin maihin tule rohkaista ja helpottaa?
***
Jos kolmannes maailman ennakoidusta lisäväestä muuttaisi teolliseen maailmaan tasaisesti olisi Suomen osuus 150'000 siirtolaista vuodessa (ks. s. 302).
Kolme vaihtoehtoa (vuonna 1990):
1) "Disperin". Otetaan 15'000 siirtolaista vuodessa ja maksetaan tästä 1,5 miljardia markkaa vuodessa (100'000 mk/hlö). Unohdetaan, että tulokkaat ovat lukeneinta väkeä, jota kaikkein eniten tarvitaan heidän kotimaissaan ja että oikeasti pitäisi ottaa 150´000 ja maksaa 15 miljardia, mutta ollaan iloisia kun Helsingin katukuva piristyy!
2) "Amalgaami". Suunnataan raha kehitysmaihin. Samalla summalla, jolla Suomessa autetaan yhtä siirtolaista voidaan lähtömaassa auttaa 400:ää. Mutta unohdetaan tämänkin ratkaisun väliaikaisuus. Väkiluvun kasvaessa avun tarve ja ongelmat pahenevat kertautuvasti.
3) "Ksylitol". Kohdistetaan kehitysapu perhesuunnitteluun. Yhden siirtolaisen hinnalla voidaan tosin ruokkia 400 ihmistä, mutta voitaisiin myös ehkäistä vapaaehtoisuuden pohjalta noin 40'000 hedelmöitymistä vuodessa. Tämä on inhimillisin, pitkäjänteisin ja kestävin vaihtoehto. Pannaan Helsingin katukuvaan piristystä kaipaavat sirkuskoulun pelleluokalle.
***
En referoi isompaa palaa kokoelmasta, jossa on myös tragikoomisen hauskoja matkakuvauksia, mm. Intian rautateiden lippuluukkujen byrokratiasta. Ammentakaamme enemmän suoraan alkulähteestä!
Lainasin teoksen Töölön kirjastosta, Helsingin Topeliuksenkadulta. Muidenkin Helmet-kirjastojen muutamat kappaleet vaikuttivat kaikki lojuvan joutilaina hyllyillä? Tätä teosta ei jonoteta tällä hetkellä kuten Jussi Halla-ahon painettuja blogikirjoituksia. Onko Paloheimo unohdettu Tuusulan Rantatien varteen?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)