Antiikkiaiheistaan ylistetty klassisen tyylin runoilija, Vapaaniemen Yhteiskoulun ja Kaitaan Lukion toinen äidinkielenopettaja 1970-80-luvuilla, FM Pekka Piirto, aiemmin HS:n kirjallisuusarvostelija 1960-luvulla, oli kirjoittanut vähäisen matkakirjan "Ne retket Hellaaseen" (2004). Hän kävi mm. Spartassa, jossa oli rauniokasoja sekä ruma moderni nykykaupunki. Hän yritti jutella nuorten tyttöjen kanssa osaamallaan muinaiskreikalla, mutta ei tullut ymmärretyksi.
Kerran Piirto piti lukioluokalleni yhden oppitunnin, jolloin hän palautti arvostelemansa fiktio-aineet. Hänellä oli FM Timo K. Saarniemen kanssa tapana vaihtaa yksi oppitunti/lukuvuosi luokkia, idearikkaamman Saarniemen aloitteesta varmaankin? Piirto ei viitsinyt tehdä ainekirjoituksiin lainkaan korjausmerkintöjä, kun taas Saarniemi ahkeroi punakynän kanssa monisanaisia neuvoja ja kommentteja. Piirto käytti arvostelussaan ainoastaan kahta numeroa: 8 ja 9. Neljälle aineelle hän antoi 9: "Jokinen? Onko missä, kirjoittaako yleensä hyviä aineita?" Vaihto-oppilaana USA:ssa käynyt Jokinen oli seuraavan vuoden ainoa 6 laudaturin ylioppilas. "Entä Reinikka?" Jne.
Seppo Porvalin exploitaatiokirjassa "Ystäväni Mauri Sariola" huomasin kohdan, jossa Piirto tunki itsensä HS-työtoverinsa, rikostoimittaja Mauri Sariolan ravintolapöytään, jossa istui jo Kalle Päätalo, joka nosti Piirron rinnuksista seinälle, koska maisteri Piirto tölvi arvosteluissaan rakennusmestari Päätalon kirjoja, eikä ravintolassakaan humalaisena malttanut olla nälvimättä pöydässä istuneita itseään vähemmän sivistyneitä kirjailijoita.
Tulin lukeneeksi Kalle Päätalon kirjan "Ahdistettu maa", joka kuvaa 20-vuotiasta Kallea talvella 1940. Kauan sitten olin lukenut edeltäneen osan "Loimujen aikaan". Ahdistetussa maassa kiinnosti erityisesti
1) junamatka halki Suomen Oulusta Kouvolaan tai sen viereen Korialle, armeijaan. Kalle kuvasi yhden päivän kestänyttä junamatkaa n. 80 sivulla 700:sta. Sitten
2) pioneeri Kallen armeija-aika. Hän ei ehtinyt talvisodan itärintamalle, vaan vasta Petsamon tien miinoja raivaamaan. Lopuksi
3) Kallen ensimmäinen tapaaminen kirjeystävä-tytön kanssa Rovaniemellä, mikä muodostui katastrofiksi, kun Kalle ei keksinyt mitään puhuttavaa. Hän tilasi vain ravintolassa tältä tarjoilijatytöltä uuden pilsnerin toisensa perään.
Kirjasta kuvastui ihmiselämän ajattomuus... Armeijankin muuttumattomuus... Mielenkiintoinen perustarina, vaikka liian jaarittelevasti mitättömiä yksityiskohtia ja turhiakin vuorosanoja. Päätaloa voisi lukea hieman kursorisesti. Asioita jauhetaan niin perusteellisesti, ettei haittaa vaikka joitakin vuorosanoja hyppii ylitse. Päätalon tekstissä on niin viljalti rumaa alapään kieltä, että nykyinen v-nuoriso vaikuttaa kiltimmältä kuin vuoden 1940 kansanihmiset maalta.
Väinö Linnan "Tuntemattoman sotilaan" murrekirjoa on arvosteltu siitä, että yleensä sotaväen joukkueet muodostettiin saman seudun pojista eikä niihin koottu sateenkaaren kirjavuutta joka puolelta Suomea. Mutta Päätalo dokumentoi ainakin Korian pioneerikoulutuksessa poikia maan kaikilta kulmilta ja murrekirjo rasittaa romaanin lukijaa. Vaikkapa satakuntalainen ja kainuulainen eivät usein ymmärtäneet toistensa käyttämiä murresanoja. Helsinkiläinen ja savolainenkin Päätalon armeijaporukassa oli.
Enpä hevin lukisi peräkkäin Kallen omaelämäkerran kaikkia 25 osaa (lähes 20'000 sivua)! Kylläpä mahtaisin kyllästyä!
Hieman samoin ei mieleni tekisi matkustaa peräkkäin uudestaan samaan maahan. Kun käyn missä käyn, luen paljon asiaan liittyvää aineistoa sekä opin jos opin, seuraavaksi tekee mieleni jotakin aivan muuta! Aikojen päästä, käytyäni muualla, voisin palata entisiinkin maisemiin, katsomaan mikä näyttää nyt erilaiselta, saatuani välillä uusia vaikutteita ja näkemystä muista maista.
Ove Torgnyn "Hundra procent Roma" oli harvinaisen mukava 300-sivuinen kuvakirja Roomasta. Sen kuvissa oli aitoa tunnelmaa, juuri itselle tuttua. Useimmat valokuvakirjat ovat mielestäni pettymyksiä, koska en pidä niiden vieraannuttavasta estetiikasta, joka jättää minut kylmäksi. Myös Torgnyn teksti oli osuvaa asiaa, itsekin kokemaani.
Italian vaalien yhteydessä lähetettiin televisiokuvaa useilta tutuilta paikoilta, esim. Piazza Venezialta Roomasta. Tuntui mukavalta tunnistaa, miten missäkin olin kulkenut muutamaa kuukautta aiemmin.
Yksi maailman ensimmäisistä matkakirjoista, Mark Twainin ensimmäinen menestysteos "Jenkkejä maailmalla" vuodelta 1867 (suomeksi painettu 1922, Helsingin Pasilan kirjavarastossa 2 kpl), oli lopultakin hieman pitkäpiimäinen. Vaikkakin Amerikan ensimmäinen seuramatkaseurue kulki laivalla Azorien ja Madeiran kautta Välimerelle ja Pyhälle maalle, monine sisämaahan poikkeavine lisäretkineen. Twain vitsaili tapansa mukaan koko ajan ja kertoili Pariisista, Roomasta jne.
Olenkohan mainostanut vain 5 vuoden välein fiktioita julkaisevan semiootikko-tiedemies Umberto Econ romaaneja? 'Foucaultin heiluri', 'Ruusun nimi', 'Eilisen päivän saari'... Viimeksi luin vuoden 2004 teoksen "Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki",
Muistinsa menettänyt antikvariaattikauppias alkaa jäljittää kadottamaansa omaa elämäänsä - lukemalla samoja kirjoja ja sarjakuvia kuin luki lapsena! Kirjan erikoisuus: painettu liitupaperille ja pitkin matkaa tekstin seassa on värikuvia sarjakuvista sekä niiden kirjojen ja lehtien kansikuvista, joita päähenkilö (vuonna 1932 syntynyt Eco itse?) lueskelee!
Kohtasin Econ kirjassa yllättävän paljon omaakin menneisyyttäni! Esimerkiksi 1930-luvun Mikki Hiiri -tarinan "Putkimieskopla" olin sattumalta lukenut talvella "Minä, Hessu" -jättikirjasta. Entäpä Jules Verne, Mustanaamio, Rip Kirby! Samalla Econ kuvaus lapsuudesta Mussolinin sota-ajan Italiassa oli kiintoisa.
Liitupaperi teki 450-sivuisesta isokokoisesta kirjasta ikävän painavan! Pidän eniten keveimmistä huokopaperisista brittiläisistä pokkareista, joita on miellyttävää pitää kädessään. Ehkäpä kuvat olisivat voineet olla liitesivuillakin ja vain viittaukset niiden alla tekstisivuihin? Taikka kuvatkin huonommalla paperilla. Kiehtova idea kuvitus oli kuitenkin.
Millaisen elämäntarinan moni voisi kertoa luku- ja kulttuurikokemustensa kautta? Miten paljon yhteistä luettua, sarjakuviakin, löytäisikään muiden lukevien ihmisten kanssa?
(Arkistosta vuodelta 2008)
keskiviikko 4. elokuuta 2010
perjantai 30. heinäkuuta 2010
67. Kaunis Maailma
Ostin joulun alla 2007 Kaunis Maailma 1-9 -teossarjan. Sitä on painettu jopa 50'000 kpl! Ja ostettu takavuosien kirjamyyjiltä, kalliilla sadoilla ja sadoilla markoilla... Päivärinnan antikvariaatissa, Hakaniemen torin itälaidalla, Viherniemenkatu 3-5, näin kirjoja pinon, päällä tarralappu 1 euro.
Mulla oli ennestään yksittäiskappaleita, joista olin maksanut 40 mk, 30 mk ja 20 mk/kpl 1980-luvulla. Kirjastoista niitä oli hankala saada, ehkä tilaamalla (50 centiä/kpl). Olin nähnyt kirpputoreilla hintoihin 4 eur, 3 eur tai 2 eur/kpl, mutta en raskinut maksaa. Nyt ajattelin ostaa taas yhden ja Etelä-Amerikka näytti kivoimmalta...
Harmaantuva P. Päivärinta huokaisi, että "kun pitäisi ostaa koko sarja..." Sanoin, että ei sitten, mulla joitakin onkin jo ennestään. Hän: "No, voin myydä yhden eurolla, jää sitten rikkinäinen sarja..."
Kotona kirja näytti niin kivalta, että päätin hakea lauantaina vielä osat Eurooppa 3 ja Pohjois-Amerikka. Myymässä oli harmaapää Matti Vuori, joka sanoi: "Kun pitäisi ostaa koko sarja!" Sanoin, että niitäpä ei ole kuin 8 osaa 9:stä! Niinpä hän otti 2 euroa 2 osasta. Hetken mietittyään, jouluruuhkaisessa kaupassa, juuri ennen kuin ehdin lähteä ulko-ovesta, hän sanoikin: "Tuota, jos veisitkin ne kaikki pois, niin palauttaisin sulle vielä yhden euron takaisin!"
Pakkasin kaikki osat reppuun ja kangaskassiin. "Ne on kamalan painavia!" sanoi Vuori. Punnitsin kotona: 2,3 kiloa/kpl eli 18,5 kiloa /8 kirjaa. Bussi 51 ajaa Hakaniemen torilta Konalaan.
En ole vielä vuosiinkaan ehtinyt paljon selailla. Luettuina tekstit ovat aika surkeita, äärimmäisen tylsä ja raskas tekstisivujen taitto, mutta joissakin kuvissa on ajan patinoimaa väriloistoa 40-50 vuoden takaa. Mietin olisiko kaikki osat voinut jo alunperin saada 1 eurolla eikä 2:lla, vai sainko 9 osaa 2 osan hinnalla? Ajattelin jotakin kaksoiskappaletta lahjaksi pienille lapsille, joille voisi selittää muita maanosia.
Hiltusen ja Päivärinnan antikvariaatteja tapanani on ollut vuosikymmeniä suositella. Samoin Kaarle Ervastia, Torkkelinkatu 4, ennen kuin se lopetti ja Ervasti kuoli. Senaatintorin Sofiankadun ja Hakaniementorin antikvariaatitkaan eivät tunnu entisiltä ilman eläköityneitä Seppo Hiltusta ja Pekka Päivärintaa.
***
Tulin käyneeksi Pasilan pääkirjaston kirjavarastossa (avoinna keskiviikkoisin talvikuukausina). Klo 17:30-18:40 en huomannut kuin pari muuta asiakasta.
Twainin "Jenkkejä maailmalla" oli kirja jota hain. Samalla Ebyn Alcazar, joka oli 13-vuotiaana minusta niin huikean hyvä (jännittäväkö?), että halusin katsoa miltä se näytti nyt.
Löytöjä: Rauno Pankolan "Autolla Afrikan ympäri" 24.6.1959-2.1.1961 (1,5 vuoden matka). Olin jossain nähnyt kuvan tai lehtijuttuja matkasta, mutta en ollut tiennyt mitään kirjasta.
Ensimmäinen '!' Huutomerkki: Okker ym: "Praha 21.8.1968". Mäntsälän kapina synnytti Ilta-Sanomat ja Tshekkoslovakian miehitys pamfletti-sarjat...
Esko Laukko (Mauri Sariola): Surmansyöksy Caprilla (1972): mainiota ajankuvaa sen ajan Aurinkomatkat -seuramatkoista!! Sariolan ympäristökuvaus 'sariolismeineen' on mukavaa...
"Yleensä Rooman keskustassa ei muuttunut mikään. --- Vanhojen yksityispalatsien jykevät kiviseinät ja niitten koristeelliset takorautaiset ikkunaristikot, monimuotoiset kuvapatsaat, koukeroiset kirjoitukset muistomerkkien kupeissa, suihkulähteiden jalostuneet kaaret - kaikki uhmailivat aikaa. --- Tummansininen ilta oli juuri sellainen kun vain Roomassa lokakuun alkupäivinä -- suurkaupungin kiihkeä hengitys tuntui jo tasaantuneen, mutta sen valtimot sykkivät edelleen täynnä pulppuilevaa elämää. -- Lorenzo Berninin vuosisatoja sitten muovailema suihkulähde oli luonnollisesti paikoillaan. -- Mutta veistoksellinen lähde oli nyt mykkä ja pimeä -- Ja sen jalusta musta. -- Polttopullo ja Berninin ajaton mestariluomus eivät sopineet yhteen."
Sen ajan radioselostuksissakin aina maalailtiin. Ajankuvan kihkeä hengitys...
Sitten Sariola kuvailee seuramatkan osallistujia, joista osa on kirjailijan mielestä tarpeeksi fiksuja, kuten lääkäreitä, varatuomareita tai maistereita, mutta osa sivistymättömiä juntteja, kuten väärinpukeutuva maanviljelijä joka sotkee 'obeliskin basiliskoon'. Miten sellaisella on edes varaa lähteä matkalle?: "Kunta pakkolunasti maapalan, niin päätin rahoilla kerran lähteä isoa maailmaa katsomaan!" Tai rahvaanomainen, eloisa perijätär, iloinen leski, (55-v.), joka on iskemässä miesseuraa, saa hysteerisiä kohtauksia katakombeissa tai Sinisen luolan veneissä, lopulta jopa kuolee Caprilla...
Oikea ja väärä käytös, mm. sinunkauppojen tekemiset ovat Sariolalle tärkeitä operaatioita. Luemme myös, millainen matkaoppaan tulee Sariolan mielestä olla. - Olisikohan jollakulla kerrottavana hauskoja tositarinoita seuramatkoista, joilla Sariola (1924-1985) oli mukana. Mä voin kertoa vain Folke Westistä Israelissa.
***
Luin hupaisan Mauri Sariolan "Elomme merta laiva purjehtii" vuodelta 1966 (taitaa olla 3:ssa pääkaupunkiseudun kirjastossa). "Tarina risteilyltä" - alaotsikoltaan. "Seutulasta" parakeilta lähtee 6 lentoa tunnin välein, pieniä DC-seiskoja, jotka vievät yhteensä 400 suomalaista Genovaan, josta lähtee 2 viikoksi suomalaisille vuokrattu laiva reitille mm. Malta - Kreeta - Istanbul - Ateena. - Onkohan tuollaisia matkoja oikeasti järjestetty 1960-luvulla ja onko Sariola osallistunut - ja kirjoittanut kirjan voidakseen perustellusti vähentää matkakulunsa verotuksessaan? Dekkarijuoni ei ole häävi, mutta 1960-luvun historiallinen tunnelma on mielenkiintoinen. Suomi oli pieni ja syrjäinen ja vaatimaton maa, toista olivat muut maat.
***
Serpin eli Seere Salmisen matkakirja "Kiinassa on kuukin kummempi" on julkaistu näköispainoksena vuoden 1935 asussaan. Sujuvaa kerrontaa, pitkä laivamatka Shanghaihin ja Japaniin, ja mikä aikamatka! Kiinnostavampi kuin "Valentinin" Etelä-Afrikka "Tuolla puolen Limpopon". Serp oli myös puolet elokuvista tutusta käsikirjoittajanimimerkistä "Tuttu paristo".
***
Teppo Mäkelän "Kotikaupunkini Helsinki" -oppikirja (9. uudistettu painos 1966) kansakoulun II-III-luokkalaisille ei tiennyt Päijännetunnelista vielä mitään, mutta osasi kertoa, että "Helsingin linja-autoaseman tilalle rakennetaan pian uusi" (mikä tapahtui oikeasti 35 vuotta myöhemmin!).
Muistan lapsuuteni junamatkoilta, että Vantaanjokea ylitettäessä oli tapana kommentoida joen veden laatua. Kuului jo lapsena yleissivistykseen tietää, että Helsingin juomavesi puhdistettiin Vantaasta. Ehkä vanhemmilta kysyin, mistä vesijohtovesi tulee? En muistanut asiaa Teppo Mäkelän kirjasta (oli vasta vihoviimeisillä sivuilla, joita ei varmasti koulussa ehditty lukea).
Olen juonut vesijohtovesiä Italiassa, kuten muuallakin Länsi-Euroopassa, jos hyvät matkaopaskirjat ovat sallineet. Helsingissä on paremman makuista, vai tottumusko vain? Venäjän Pietarin kova ja öljyisen tuntuinen vesi siimaeliöineen inhotti jo käsiä pestessäkin.
Muistan jonkun kulttuurikuuluisuuden kuolleen 1800-luvulla juotuaan Pariisin vettä - koska halusi vakuutella muille, että sitä voi juoda.
Aloittelijan retkeilyviisauden mukaan "juokseva vesi on parempaa kuin seisova vesi". Pätee myös johtoveteen ja pulloveteen. Pullovesikin huononee seisoessaan pullossa pitkiä aikoja, viikkoja, kuukausia, vuosia.
(Arkistosta vuodelta 2007)
Mulla oli ennestään yksittäiskappaleita, joista olin maksanut 40 mk, 30 mk ja 20 mk/kpl 1980-luvulla. Kirjastoista niitä oli hankala saada, ehkä tilaamalla (50 centiä/kpl). Olin nähnyt kirpputoreilla hintoihin 4 eur, 3 eur tai 2 eur/kpl, mutta en raskinut maksaa. Nyt ajattelin ostaa taas yhden ja Etelä-Amerikka näytti kivoimmalta...
Harmaantuva P. Päivärinta huokaisi, että "kun pitäisi ostaa koko sarja..." Sanoin, että ei sitten, mulla joitakin onkin jo ennestään. Hän: "No, voin myydä yhden eurolla, jää sitten rikkinäinen sarja..."
Kotona kirja näytti niin kivalta, että päätin hakea lauantaina vielä osat Eurooppa 3 ja Pohjois-Amerikka. Myymässä oli harmaapää Matti Vuori, joka sanoi: "Kun pitäisi ostaa koko sarja!" Sanoin, että niitäpä ei ole kuin 8 osaa 9:stä! Niinpä hän otti 2 euroa 2 osasta. Hetken mietittyään, jouluruuhkaisessa kaupassa, juuri ennen kuin ehdin lähteä ulko-ovesta, hän sanoikin: "Tuota, jos veisitkin ne kaikki pois, niin palauttaisin sulle vielä yhden euron takaisin!"
Pakkasin kaikki osat reppuun ja kangaskassiin. "Ne on kamalan painavia!" sanoi Vuori. Punnitsin kotona: 2,3 kiloa/kpl eli 18,5 kiloa /8 kirjaa. Bussi 51 ajaa Hakaniemen torilta Konalaan.
En ole vielä vuosiinkaan ehtinyt paljon selailla. Luettuina tekstit ovat aika surkeita, äärimmäisen tylsä ja raskas tekstisivujen taitto, mutta joissakin kuvissa on ajan patinoimaa väriloistoa 40-50 vuoden takaa. Mietin olisiko kaikki osat voinut jo alunperin saada 1 eurolla eikä 2:lla, vai sainko 9 osaa 2 osan hinnalla? Ajattelin jotakin kaksoiskappaletta lahjaksi pienille lapsille, joille voisi selittää muita maanosia.
Hiltusen ja Päivärinnan antikvariaatteja tapanani on ollut vuosikymmeniä suositella. Samoin Kaarle Ervastia, Torkkelinkatu 4, ennen kuin se lopetti ja Ervasti kuoli. Senaatintorin Sofiankadun ja Hakaniementorin antikvariaatitkaan eivät tunnu entisiltä ilman eläköityneitä Seppo Hiltusta ja Pekka Päivärintaa.
***
Tulin käyneeksi Pasilan pääkirjaston kirjavarastossa (avoinna keskiviikkoisin talvikuukausina). Klo 17:30-18:40 en huomannut kuin pari muuta asiakasta.
Twainin "Jenkkejä maailmalla" oli kirja jota hain. Samalla Ebyn Alcazar, joka oli 13-vuotiaana minusta niin huikean hyvä (jännittäväkö?), että halusin katsoa miltä se näytti nyt.
Löytöjä: Rauno Pankolan "Autolla Afrikan ympäri" 24.6.1959-2.1.1961 (1,5 vuoden matka). Olin jossain nähnyt kuvan tai lehtijuttuja matkasta, mutta en ollut tiennyt mitään kirjasta.
Ensimmäinen '!' Huutomerkki: Okker ym: "Praha 21.8.1968". Mäntsälän kapina synnytti Ilta-Sanomat ja Tshekkoslovakian miehitys pamfletti-sarjat...
Esko Laukko (Mauri Sariola): Surmansyöksy Caprilla (1972): mainiota ajankuvaa sen ajan Aurinkomatkat -seuramatkoista!! Sariolan ympäristökuvaus 'sariolismeineen' on mukavaa...
"Yleensä Rooman keskustassa ei muuttunut mikään. --- Vanhojen yksityispalatsien jykevät kiviseinät ja niitten koristeelliset takorautaiset ikkunaristikot, monimuotoiset kuvapatsaat, koukeroiset kirjoitukset muistomerkkien kupeissa, suihkulähteiden jalostuneet kaaret - kaikki uhmailivat aikaa. --- Tummansininen ilta oli juuri sellainen kun vain Roomassa lokakuun alkupäivinä -- suurkaupungin kiihkeä hengitys tuntui jo tasaantuneen, mutta sen valtimot sykkivät edelleen täynnä pulppuilevaa elämää. -- Lorenzo Berninin vuosisatoja sitten muovailema suihkulähde oli luonnollisesti paikoillaan. -- Mutta veistoksellinen lähde oli nyt mykkä ja pimeä -- Ja sen jalusta musta. -- Polttopullo ja Berninin ajaton mestariluomus eivät sopineet yhteen."
Sen ajan radioselostuksissakin aina maalailtiin. Ajankuvan kihkeä hengitys...
Sitten Sariola kuvailee seuramatkan osallistujia, joista osa on kirjailijan mielestä tarpeeksi fiksuja, kuten lääkäreitä, varatuomareita tai maistereita, mutta osa sivistymättömiä juntteja, kuten väärinpukeutuva maanviljelijä joka sotkee 'obeliskin basiliskoon'. Miten sellaisella on edes varaa lähteä matkalle?: "Kunta pakkolunasti maapalan, niin päätin rahoilla kerran lähteä isoa maailmaa katsomaan!" Tai rahvaanomainen, eloisa perijätär, iloinen leski, (55-v.), joka on iskemässä miesseuraa, saa hysteerisiä kohtauksia katakombeissa tai Sinisen luolan veneissä, lopulta jopa kuolee Caprilla...
Oikea ja väärä käytös, mm. sinunkauppojen tekemiset ovat Sariolalle tärkeitä operaatioita. Luemme myös, millainen matkaoppaan tulee Sariolan mielestä olla. - Olisikohan jollakulla kerrottavana hauskoja tositarinoita seuramatkoista, joilla Sariola (1924-1985) oli mukana. Mä voin kertoa vain Folke Westistä Israelissa.
***
Luin hupaisan Mauri Sariolan "Elomme merta laiva purjehtii" vuodelta 1966 (taitaa olla 3:ssa pääkaupunkiseudun kirjastossa). "Tarina risteilyltä" - alaotsikoltaan. "Seutulasta" parakeilta lähtee 6 lentoa tunnin välein, pieniä DC-seiskoja, jotka vievät yhteensä 400 suomalaista Genovaan, josta lähtee 2 viikoksi suomalaisille vuokrattu laiva reitille mm. Malta - Kreeta - Istanbul - Ateena. - Onkohan tuollaisia matkoja oikeasti järjestetty 1960-luvulla ja onko Sariola osallistunut - ja kirjoittanut kirjan voidakseen perustellusti vähentää matkakulunsa verotuksessaan? Dekkarijuoni ei ole häävi, mutta 1960-luvun historiallinen tunnelma on mielenkiintoinen. Suomi oli pieni ja syrjäinen ja vaatimaton maa, toista olivat muut maat.
***
Serpin eli Seere Salmisen matkakirja "Kiinassa on kuukin kummempi" on julkaistu näköispainoksena vuoden 1935 asussaan. Sujuvaa kerrontaa, pitkä laivamatka Shanghaihin ja Japaniin, ja mikä aikamatka! Kiinnostavampi kuin "Valentinin" Etelä-Afrikka "Tuolla puolen Limpopon". Serp oli myös puolet elokuvista tutusta käsikirjoittajanimimerkistä "Tuttu paristo".
***
Teppo Mäkelän "Kotikaupunkini Helsinki" -oppikirja (9. uudistettu painos 1966) kansakoulun II-III-luokkalaisille ei tiennyt Päijännetunnelista vielä mitään, mutta osasi kertoa, että "Helsingin linja-autoaseman tilalle rakennetaan pian uusi" (mikä tapahtui oikeasti 35 vuotta myöhemmin!).
Muistan lapsuuteni junamatkoilta, että Vantaanjokea ylitettäessä oli tapana kommentoida joen veden laatua. Kuului jo lapsena yleissivistykseen tietää, että Helsingin juomavesi puhdistettiin Vantaasta. Ehkä vanhemmilta kysyin, mistä vesijohtovesi tulee? En muistanut asiaa Teppo Mäkelän kirjasta (oli vasta vihoviimeisillä sivuilla, joita ei varmasti koulussa ehditty lukea).
Olen juonut vesijohtovesiä Italiassa, kuten muuallakin Länsi-Euroopassa, jos hyvät matkaopaskirjat ovat sallineet. Helsingissä on paremman makuista, vai tottumusko vain? Venäjän Pietarin kova ja öljyisen tuntuinen vesi siimaeliöineen inhotti jo käsiä pestessäkin.
Muistan jonkun kulttuurikuuluisuuden kuolleen 1800-luvulla juotuaan Pariisin vettä - koska halusi vakuutella muille, että sitä voi juoda.
Aloittelijan retkeilyviisauden mukaan "juokseva vesi on parempaa kuin seisova vesi". Pätee myös johtoveteen ja pulloveteen. Pullovesikin huononee seisoessaan pullossa pitkiä aikoja, viikkoja, kuukausia, vuosia.
(Arkistosta vuodelta 2007)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)