Utrion ja Linnilän kustannusliike Amanita näkyi julkaisseen 30 cm:n viivoittimen korkuisen, mutta pehmeisiin kansiin nidotun, 567-sivuisen tuhdin tiiliskiven Eero Paloheimon kootuista kirjoituksista vuodesta 1963 alkaen. Kannessa poseeraa jo valkotukkaisena 75-vuotiaana Vihreiden 1980-luvun villapaitaisiin karvaturri-koiraisiin lukeutunut tupla-tekniikantohtori (s. 1936).
Huolestuin tämän Zeus-hahmon kolkuttelevan jo kuoleman porteilla, jos kerran pelastaa kellastuneimmatkin raapustukset vanhojen mappien pohjilta, etteivät leski ja perilliset dumppaa niitä kompostiin. Luin taannoin George Orwellin muistikirjoista tehdyn kopion, jossa oli huolellisesti listattu jopa Eric Blairin maaseutuasumuksen muutaman kanan munantuotannon kirjanpito, päivä päivältä: "Today 1 egg". (Blair ei voinut syödä kokonaista tiuta munia päivässä kuten Tony Halme.)
Mutta Paloheimopa kuului olevan nykyisin Kiinassa rakentamassa tulevaisuuden Ekokaupunkia. Hänen edellinen kirjansa oli käännetty kiinan-kielelle, "Sanoin"-kirjaa ehkä kuitenkaan ei. Minä olin viimeksi lukenut vasta hänen erinomaisen tutkimusmatkansa "Tämä on Afrikka" (2007).
"Maailma, alustava luonnos" (1978), "Suomi - mahdollinen maa", "Maa", "Maan tie", "Välit selviksi ja joka suuntaan", "Megaevoluutio" sekä "Struktuuri" olivat Eero Paloheimon aiempia lukemiani teoksia. (Insinööritoimisto Paloheimo & Ollilan töistä kuuluisin oli kai purettuTurun Myllysilta.)
Aluksi tuntui raskassoutuiselta, että samaan Sanoin-kirjaan oli koottu sekaisin "Paikalle valettujen rakenteiden erityispiirteitä, kommentti Betoniteollisuuden keskusjärjestölle", Tuusulan kunnan Anttilan osa-alueen kaavoitussuunnitelmat paikallislehti Keski-Uusimaasta sekä lyhyitä, kätevästi 30 cm:n sivun korkuisia kolumneja niin Taloussanomista, Elonkehästä kuin Vihreästä Langastakin. Mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin:
Pelkät populistiset kolumnit olisivat kirjaksi koottuina enää osin jopa hattaran kevyitä heittoja. Betonin rakennustekninen lujuus painavoittaa kirjaa, vaikkei itsessään uppoaisi kuin muutamaan lukijaan. Yhdessä molemmista kovettuu massiivinen tiiliskivi, kahvipöytäkirja, jota voi käyttää kotitaloudessa tarvittaessa myös painona ja pönkkänä tietosanakirjojen osien tavoin. Mukavat lyhyet kolumnit voi lukeakin, yhden kerrallaankin. Kirja näyttää komealta hyllyssä tai lahjaksi annettuna. Selkämyksen kirjaimet tosin saisivat olla isompia, mahdollisimman suuria: EERO PALOHEIMO. SANOIN.
Kirjan päätöslukuna on Paloheimon ilmoitus erota Vihreät rp:stä lokakuussa 2010, seuraavista syistä:
Ylimitoitettu muuttoliike vahingoittaa maailmaa kolmella tavalla (ks. sivu 564):
1) Muuttoliike tuhoaa luontoa, kun taakse jätetty maa jää hunningolle ja väki siirtyy kuormittamaan uutta mantua.
2) Kulttuurit latistuvat. "Monikulttuurisuus" levittää kaikkialle samanlaisen monokulttuurin. (Sama kebab joka maassa.)
3) Yritteliäimmät ihmiset jättävät kehitysmaat ja ryhtyvät raatamaan hanttihommissa kehittyneiden maiden veltoimpien puolesta.
En lainaa suoraan Paloheimon omia sanoja, vaan tiivistän ja kärjistän tulkitsemani ajatuksen. Olen lyhytsanaisempi. Harmittelen, etten voi äänestää Paloheimoa presidentiksi tai uudelleen kansanedustajaksi, jollei hän asetu enää ehdolle. Mitä voisi äänestää, ellei Vihreitä?
Muutaman kerran Paloheimo ajautui tukkanuottasille puoluetoverinsa Osmo Soininvaaran kanssa, joka oli tämäkin hyvin arvostettu liberaali perusvihreä (ja eri vaalipiiristä). Soininvaara oli ehkä kuitenkin liiaksi omaa puoluejohtajuuttaan ja ministerinuraansa ajanut ammattipoliitikko, joka tavallisimpien poliitikkojen tavoin myötäili kansan lyhytnäköisiä, mukavuudenhaluisia mielihaluja. Kuten perustuloa eli kansalaispalkkaa, ettei meidän keskinkertaisten laiskanpulskeiden viihteen kuluttajien tarvitsisi nähdä vaivaa.
Carl Barksin piirtämä keksijä Pelle Peloton sanoi kerran renki Hansu Hanhelle inhoavansa eniten laiskuutta. He olivat löytäneet Hansun unelmaplaneetan, jossa kenenkään ei tarvinnut eväänsä heiluttaa saadakseen ruokaa, puista putoilevia hedelmiä.
***
Yhteinen syy ilmastokatastrofille sekä taloudellisille ja sosiaalisille ongelmille on räjähdysmäinen väestönkasvu. Mahdollisia toimenpiteitä olisi (ks. s. 562):
1) energiantuotannon, liikenteen ja maatalouden uudistaminen kestävälle pohjalle,
2) luonnon uudistaminen, mm. Saharan metsittäminen;
perhesuunnittelu, yhden lapsen politiikka.
3) tuotannon rajoittaminen menneisyyden mittakaavaan. (Tuleeko Pentti Linkola mieleen?)
***
Miksi Suomeen pitää rohkaista muuttamaan pysyvästi lisää ihmisiä? (ks. s. 273). Miksei rohkaista ulkomailla asuvia suomalaisia muuttamaan takaisin Suomeen? Onko ulkomaille muuttanut suomalainen huonompi kuin Suomeen muuttanut ulkomaalainen? Miksei kaikkien muuttoa muihin maihin tule rohkaista ja helpottaa?
***
Jos kolmannes maailman ennakoidusta lisäväestä muuttaisi teolliseen maailmaan tasaisesti olisi Suomen osuus 150'000 siirtolaista vuodessa (ks. s. 302).
Kolme vaihtoehtoa (vuonna 1990):
1) "Disperin". Otetaan 15'000 siirtolaista vuodessa ja maksetaan tästä 1,5 miljardia markkaa vuodessa (100'000 mk/hlö). Unohdetaan, että tulokkaat ovat lukeneinta väkeä, jota kaikkein eniten tarvitaan heidän kotimaissaan ja että oikeasti pitäisi ottaa 150´000 ja maksaa 15 miljardia, mutta ollaan iloisia kun Helsingin katukuva piristyy!
2) "Amalgaami". Suunnataan raha kehitysmaihin. Samalla summalla, jolla Suomessa autetaan yhtä siirtolaista voidaan lähtömaassa auttaa 400:ää. Mutta unohdetaan tämänkin ratkaisun väliaikaisuus. Väkiluvun kasvaessa avun tarve ja ongelmat pahenevat kertautuvasti.
3) "Ksylitol". Kohdistetaan kehitysapu perhesuunnitteluun. Yhden siirtolaisen hinnalla voidaan tosin ruokkia 400 ihmistä, mutta voitaisiin myös ehkäistä vapaaehtoisuuden pohjalta noin 40'000 hedelmöitymistä vuodessa. Tämä on inhimillisin, pitkäjänteisin ja kestävin vaihtoehto. Pannaan Helsingin katukuvaan piristystä kaipaavat sirkuskoulun pelleluokalle.
***
En referoi isompaa palaa kokoelmasta, jossa on myös tragikoomisen hauskoja matkakuvauksia, mm. Intian rautateiden lippuluukkujen byrokratiasta. Ammentakaamme enemmän suoraan alkulähteestä!
Lainasin teoksen Töölön kirjastosta, Helsingin Topeliuksenkadulta. Muidenkin Helmet-kirjastojen muutamat kappaleet vaikuttivat kaikki lojuvan joutilaina hyllyillä? Tätä teosta ei jonoteta tällä hetkellä kuten Jussi Halla-ahon painettuja blogikirjoituksia. Onko Paloheimo unohdettu Tuusulan Rantatien varteen?
perjantai 11. marraskuuta 2011
keskiviikko 24. elokuuta 2011
74. Oriana Fallacin Mies
Muistan italialaisen naistoimittajalegendan, pitkine ja suorine hiuksineen hiukan Milla Magian mieleen tuovan, joka haastatteli poliittisia mahtimiehiä maailman valtalehdissä, myös Helsingin Sanomiin kokonaisen Sunnuntaisivun mittaisiksi käännetyissä artikkeleissa: Oriana Fallaci (1929-2006).
Haastattelujen 'uhreista' (moni mies oppi pian pelkäämään ja karttamaan teräväsanaista naista) mieleen tulee ensimmäisenä elokuussa 2011 ajankohtainen, vallasta syöstävä Libyan diktaattori Muammar Gaddafi.
Fallaci haastoi siskoja: "Jos voisit estää sodan suostumalla seksiin Gaddafin kaltaisen henkilön kanssa, toimisitko?" Ja sitten hän halveksui sievistelevien naisten arkailua ja kieltäytymistä. - Että maailma mieluummin tuhoutukoon yhden oman pienen pehmeän pepun mukavuuden takia?
Kirjassaan "Vaimoja Valtaa Vastuksia" (Karprint 1991, 160 sivua) eduskunnasta pudonnut vennamolainen populisti-kansanedustaja, Urpo Leppänen (1944-2010) kertoi rakkaudestaan SDP:n kansanedustajaan Sinikka Hurskaiseen eli 3. vaimoonsa ennen neljättä, eksoottista kuubalaista tanssijatarta Anaa:
"Elimme suuressa rakkaudessa ja teimme paljon työtä. Luimme Oriana Fallacin kirjaa 'Mies' ja elimme kuin Oriana Fallaci ja kreikkalainen kansanedustaja Alekos. Loputonta mielenkiintoista keskustelua ja intohimoista rakkautta." (Syksyllä 1983). (Leppänen s. 127)
Fallacin kirjaa on jonkin verran liikkunut kierrätyshyllyilläkin ja kun Leppänen otti sen puheeksi, tuli viimein luettuakin. UN UOMO 1979, Kirjayhtymä 1981, 572 sivua, suomentaneet Eila Leinonen ja Jorma Kapari.
Romaani on kirjoitettu "sinä-muodossa". 'Sancho Panzaksi' itsensä tunteva nainen (Oriana) puhuu monologia rakastamalleen 'Don Quijotelleen', joka on tuulimyllytaisteluidensa jälkeen kuollut, tapettu, murhattu, surmattu pois Kreikan politiikasta, tuo Alekos Panagulis.
Romaani on melkoinen tekstiryöppy tajunnanvirtaa. Jaksottavia kappalejakoja on usein vasta parin sivun välein. Tekstiä ei tee mieli lukea sanasta sanaan, vaan siitä silmäilee suuria kokonaisuuksia, runollisia maisemia, ja tekstiin palaa jälkeenpäin uudelleen, etsimään toisia vaikutelmia. Vankien kidutustapauksia tulee hypittyä yli.
Odotin kirjassa olevan eroottisia intohimokohtauksia, mutta ne jäävät melko viitteellisiksi. Paikannimet vilisevät, maailman suurkaupungit toisensa jälkeen, joissa Oriana käy haastattelumatkoillaan. Kaupungista toiseen lennetään tapaamisiin rakkaan kanssa melkein useammin kuin vaatimattomampi maalaisihminen kävelee pihapolultaan naapuriin...
Alekos taistelee Kreikan äärioikeistolaista everstijunttaa (1967-1974) vastaan.
"Akropolis-suunnitelma oli loistavaa hulluutta. Arkeologisen alueen valtaaminen sillä hetkellä kun se suljetaan yleisöltä, punaisen lipun kohottaminen Parthenonin ylle, ei siksi että sinä pitäisit yksivärisestä punaisesta lipusta, vaan siksi että punainen ärsytti junttaa ja erottui hyvin valkoista marmoria vasten, ja lopuksi Parthenonin panttivankina pitäminen uhkaamalla räjäyttää se ilmaan. - - Ja mikä panttivanki voisi olla arvokkaampi kuin Parthenon? Kukaan joka rakastaa kauneutta ja kulttuuria, sinä sanoit, ei ollut vieläkään lakannut kiroamasta Königsmarckia, joka oli vuonna 1687 ampunut Parthenonia tykeillä turkkilaisten karkottamiseksi, mutta turkkilaiset olivat tehneet siitä ruutivaraston. - - Akropolis on valloittamaton, sinä sanoit, se kohoaa jyrkkäreunaisella kalliolla, ja sinne on vain yksi pääsytie, propylaiaportti. - -" (s. 207-208).
Linkki Maantieteeseen ja Historiaan taitaa yhdistää kaikkea, mitä mieluiten luen? Muistan harrastavani myös lautapelejä, ja mitä lautapelit yleensä voivat ainoastaan opettaa: maantiedettä ja historiaa... Afrikan Tähdet, Inkan Aarteet, Capricornit ja muut.
Kreikan velkakriisin yhteydessä on tullut esiin, miten korruptoitunutta maata on hallinnut vuosikymmeniä (everstijuntan jälkeen ja sitä ennen) kaksi sukua keskenään vuorotellen: Papandreut ja Karamanlisit, isoisistä pojanpoikiin.
"Riitti että joku mainitsi Andreas Papandreun nimen kun aloit syytää suustasi loukkaavia huomautuksia: 'Se suunsoittaja! Se edesvastuuton! Se pelle ja huijari! - - Käsitin että Papandreu oli sinun mielestäsi erään nykyajalle tyypillisen sairauden ruumiillistuma: - - hän edusti suurisuista populismia joka haukkuu tyhjää vallankumouksellisuutta Mussolinin tapaan, joka kuvittelee ja uskottelee tahtovansa kansan parasta, abstraktia maksimalismia joka käyttää sosialismi-sanaa kuin muodikasta pukua jolle se on pelkkä tuottoisa valhe. Sinun halveksuntasi häntä kohtaan ei siis ollut pelkkä yksityisasia vaan koski vasemmistopolitiikan ammattilaisia, seikkailijoita jotka julkeudellaan tuottavat hyötyä oikeistolle, panevat alulle vallankaappauksia ja peittävät likaiset temppunsa Järjestyksen ja Lain valepukuun." (s. 285-286)
"Otetaan esimerkiksi vasemmistointellektuelli, jollainen nyt on huudossa, - - jollainen seuraa muotia mukavuuden tai pelon tai mielikuvituksen puutteen vuoksi: hän on aina hyvässä uskossa valmis tuomitsemaan oikeistodiktatuurit muttei juuri koskaan vasemmistodiktatuureja. Edellisiä hän analysoi, tutkii, taistelee niitä vastaan kirjojen ja manifestien avulla; jälkimmäisistä vaikenee tai puolustelee niitä. - - Lyhyesti sanoen aikamme vakava sairaus on ideologia, ja tartunnan kantajia typerät intellektuellit: maallikkopapit jotka eivät tunnusta että itse elämä - - osoittaa heidän dogmiensa keinotekoisuuden. Niiden haurauden, niiden epärealistisuuden. - - Ota lipusta pois risti ja aseta sirppi ja vasara tilalle niin näet että itse asia pysyy samana: rätti liehuu samojen vanhojen etuoikeuksien, samojen vanhojen kunnianhimojen ja samojen vanhojen juonittelujen yllä." (s. 309-311)
"Tänään sosialismista on tullut kaikkien ruokien kastike, kaikkien valheiden koriste, muoti. Mussolinikin lähti liikkeelle sosialismista, samoin Hitler. - - Joku sanoo sosialismi ja te seuraatte perässä kysymättä mikä sosialismi, katsomatta silmiin sitä joka sanoo sosialismi, Papandreun poika esimerkiksi on kirjoittanut alushousuihinsa sanan sosialismi, ja samoin sanat vallankumous, vastarinta. - - Jopa Papadopulos nimitti vallankaappaustaan vallankumoukseksi, ja samoin Pinochet." (s.359) (Poika-Papandreu on tässä vaiheessa vasta Andreas, ei nykyinen pääministeri, Andreaksen poika.)
Alekos lähti Moskovaan Nuorisokongressiin, hänet oli kutsuttu kahdeksi viikoksi, mutta hän palasi takaisin kahdessa ja puolessa päivässä. Suuttuneena.
"Minä näin Punaisen torin, missä kupolien huipulla on ristin paikalla tähti, sehän on sama. Minä näin Pyhän haudan, eli Leninin mausoleumin. Minä näin uskovaiset jonossa rukoilemassa Pyhän käärinliinan siis Leninin palsamoidun ruumiin edessä. Jonossa kuin kesyt ankat, ne typerykset. - - Ja sitten minä näin kolmen poliisin lyövän yhtä miestä aivan kuin Theofilojannakos ja Babalis löivät minua. Eikä suinkaan Ljubljankassa kuulustelujen aikana vaan hotellin baarissa. Hotellissa jossa asuvat ulkomaalaiset joilla on ulkomaista valuuttaa, Rossijassa. He löivät häntä koska hän yritti mennä sinne vaikkei ollut rikas eikä ulkomaalainen. - - He tekivät hänestä muusia. Ja hän huusi 'Svobodu! Svobodu!' 'Antakaa meille vapaus!' - - Minun maassani diktatuuri kesti kahdeksan vuotta mutta heillä se on ollut viisikymmentäkahdeksan vuotta." (s. 385-386)
"Eräs seitsemänkymmenenneljän ikäinen kenraali, vatsalta kaulaan mitalien peitossa, otti sinut lentokentällä vastaan sanoen olevansa Neuvostonuorison johtaja. Sitten hän vei sinut mustalla autolla Kongressipalatsiin missä arvohenkilöiden korokkeella ei ollut yhtä ainoata nuorta: siellä oli vain vanhoja kenraaleja niin kuin lentokentän kenraali, vatsalta kaulalle mitalien peitossa niin kuin lentokentän kenraali. Ilman että nuoret uskalsivat vastustaa he vuorottelivat synkkinä mikrofonin ääressä ja puhuivat pelkästään Marxista, Leninistä, Stalingradista, ei koskaan muusta. Asia sai sinut voimattoman raivon valtaan - - Sinä halusit nähdä Majakovski-aukion jolla 60-luvulla Vladimir Bukovski ja Majakkaryhmä lukivat Jurkan runoja." - - (s. 386-387)
"Sinä kysyit mikä oli se rakennus ja se patsas, - - ja niin sait kuulla että se oli Felix Dzerzhinskin, Tshekan, sittemmin GPU:n, sittemmin KGB:n perustajan patsas, rakennus oli Ljubljanka, jokaisen ESA:n katedraali, jokaisen piinan, jokaisen rangaistuksen paikka niille jotka eivät tottele ja etsivät vapautta. Silloin sinut valtasi halu paeta. Mutta aamulla musta auto vangitsi sinut uudelleen viedäkseen sinut uudestaan Kongressipalatsiin vanhojen kenraalien joukkoon jotka puhuivat Marxista, Leninistä ja Stalingradista - - puoleen päivään asti, jolloin selitit että menisit haukkaamaan raitista ilmaa ja hyppäsit taksiin ja annoit ajaa Shtshlovakatu 48 b:hen jossa asui Andrei Saharov - -" (s. 388).
Kirja saa jatkaa kiertoaan, mutta valitut muistumat jäävät tallentamaan tunnelmaa ja kuvausta yhdestä epämuodikkaasta taistelevasta yksilöstä.
Haastattelujen 'uhreista' (moni mies oppi pian pelkäämään ja karttamaan teräväsanaista naista) mieleen tulee ensimmäisenä elokuussa 2011 ajankohtainen, vallasta syöstävä Libyan diktaattori Muammar Gaddafi.
Fallaci haastoi siskoja: "Jos voisit estää sodan suostumalla seksiin Gaddafin kaltaisen henkilön kanssa, toimisitko?" Ja sitten hän halveksui sievistelevien naisten arkailua ja kieltäytymistä. - Että maailma mieluummin tuhoutukoon yhden oman pienen pehmeän pepun mukavuuden takia?
Kirjassaan "Vaimoja Valtaa Vastuksia" (Karprint 1991, 160 sivua) eduskunnasta pudonnut vennamolainen populisti-kansanedustaja, Urpo Leppänen (1944-2010) kertoi rakkaudestaan SDP:n kansanedustajaan Sinikka Hurskaiseen eli 3. vaimoonsa ennen neljättä, eksoottista kuubalaista tanssijatarta Anaa:
"Elimme suuressa rakkaudessa ja teimme paljon työtä. Luimme Oriana Fallacin kirjaa 'Mies' ja elimme kuin Oriana Fallaci ja kreikkalainen kansanedustaja Alekos. Loputonta mielenkiintoista keskustelua ja intohimoista rakkautta." (Syksyllä 1983). (Leppänen s. 127)
Fallacin kirjaa on jonkin verran liikkunut kierrätyshyllyilläkin ja kun Leppänen otti sen puheeksi, tuli viimein luettuakin. UN UOMO 1979, Kirjayhtymä 1981, 572 sivua, suomentaneet Eila Leinonen ja Jorma Kapari.
Romaani on kirjoitettu "sinä-muodossa". 'Sancho Panzaksi' itsensä tunteva nainen (Oriana) puhuu monologia rakastamalleen 'Don Quijotelleen', joka on tuulimyllytaisteluidensa jälkeen kuollut, tapettu, murhattu, surmattu pois Kreikan politiikasta, tuo Alekos Panagulis.
Romaani on melkoinen tekstiryöppy tajunnanvirtaa. Jaksottavia kappalejakoja on usein vasta parin sivun välein. Tekstiä ei tee mieli lukea sanasta sanaan, vaan siitä silmäilee suuria kokonaisuuksia, runollisia maisemia, ja tekstiin palaa jälkeenpäin uudelleen, etsimään toisia vaikutelmia. Vankien kidutustapauksia tulee hypittyä yli.
Odotin kirjassa olevan eroottisia intohimokohtauksia, mutta ne jäävät melko viitteellisiksi. Paikannimet vilisevät, maailman suurkaupungit toisensa jälkeen, joissa Oriana käy haastattelumatkoillaan. Kaupungista toiseen lennetään tapaamisiin rakkaan kanssa melkein useammin kuin vaatimattomampi maalaisihminen kävelee pihapolultaan naapuriin...
Alekos taistelee Kreikan äärioikeistolaista everstijunttaa (1967-1974) vastaan.
"Akropolis-suunnitelma oli loistavaa hulluutta. Arkeologisen alueen valtaaminen sillä hetkellä kun se suljetaan yleisöltä, punaisen lipun kohottaminen Parthenonin ylle, ei siksi että sinä pitäisit yksivärisestä punaisesta lipusta, vaan siksi että punainen ärsytti junttaa ja erottui hyvin valkoista marmoria vasten, ja lopuksi Parthenonin panttivankina pitäminen uhkaamalla räjäyttää se ilmaan. - - Ja mikä panttivanki voisi olla arvokkaampi kuin Parthenon? Kukaan joka rakastaa kauneutta ja kulttuuria, sinä sanoit, ei ollut vieläkään lakannut kiroamasta Königsmarckia, joka oli vuonna 1687 ampunut Parthenonia tykeillä turkkilaisten karkottamiseksi, mutta turkkilaiset olivat tehneet siitä ruutivaraston. - - Akropolis on valloittamaton, sinä sanoit, se kohoaa jyrkkäreunaisella kalliolla, ja sinne on vain yksi pääsytie, propylaiaportti. - -" (s. 207-208).
Linkki Maantieteeseen ja Historiaan taitaa yhdistää kaikkea, mitä mieluiten luen? Muistan harrastavani myös lautapelejä, ja mitä lautapelit yleensä voivat ainoastaan opettaa: maantiedettä ja historiaa... Afrikan Tähdet, Inkan Aarteet, Capricornit ja muut.
Kreikan velkakriisin yhteydessä on tullut esiin, miten korruptoitunutta maata on hallinnut vuosikymmeniä (everstijuntan jälkeen ja sitä ennen) kaksi sukua keskenään vuorotellen: Papandreut ja Karamanlisit, isoisistä pojanpoikiin.
"Riitti että joku mainitsi Andreas Papandreun nimen kun aloit syytää suustasi loukkaavia huomautuksia: 'Se suunsoittaja! Se edesvastuuton! Se pelle ja huijari! - - Käsitin että Papandreu oli sinun mielestäsi erään nykyajalle tyypillisen sairauden ruumiillistuma: - - hän edusti suurisuista populismia joka haukkuu tyhjää vallankumouksellisuutta Mussolinin tapaan, joka kuvittelee ja uskottelee tahtovansa kansan parasta, abstraktia maksimalismia joka käyttää sosialismi-sanaa kuin muodikasta pukua jolle se on pelkkä tuottoisa valhe. Sinun halveksuntasi häntä kohtaan ei siis ollut pelkkä yksityisasia vaan koski vasemmistopolitiikan ammattilaisia, seikkailijoita jotka julkeudellaan tuottavat hyötyä oikeistolle, panevat alulle vallankaappauksia ja peittävät likaiset temppunsa Järjestyksen ja Lain valepukuun." (s. 285-286)
"Otetaan esimerkiksi vasemmistointellektuelli, jollainen nyt on huudossa, - - jollainen seuraa muotia mukavuuden tai pelon tai mielikuvituksen puutteen vuoksi: hän on aina hyvässä uskossa valmis tuomitsemaan oikeistodiktatuurit muttei juuri koskaan vasemmistodiktatuureja. Edellisiä hän analysoi, tutkii, taistelee niitä vastaan kirjojen ja manifestien avulla; jälkimmäisistä vaikenee tai puolustelee niitä. - - Lyhyesti sanoen aikamme vakava sairaus on ideologia, ja tartunnan kantajia typerät intellektuellit: maallikkopapit jotka eivät tunnusta että itse elämä - - osoittaa heidän dogmiensa keinotekoisuuden. Niiden haurauden, niiden epärealistisuuden. - - Ota lipusta pois risti ja aseta sirppi ja vasara tilalle niin näet että itse asia pysyy samana: rätti liehuu samojen vanhojen etuoikeuksien, samojen vanhojen kunnianhimojen ja samojen vanhojen juonittelujen yllä." (s. 309-311)
"Tänään sosialismista on tullut kaikkien ruokien kastike, kaikkien valheiden koriste, muoti. Mussolinikin lähti liikkeelle sosialismista, samoin Hitler. - - Joku sanoo sosialismi ja te seuraatte perässä kysymättä mikä sosialismi, katsomatta silmiin sitä joka sanoo sosialismi, Papandreun poika esimerkiksi on kirjoittanut alushousuihinsa sanan sosialismi, ja samoin sanat vallankumous, vastarinta. - - Jopa Papadopulos nimitti vallankaappaustaan vallankumoukseksi, ja samoin Pinochet." (s.359) (Poika-Papandreu on tässä vaiheessa vasta Andreas, ei nykyinen pääministeri, Andreaksen poika.)
Alekos lähti Moskovaan Nuorisokongressiin, hänet oli kutsuttu kahdeksi viikoksi, mutta hän palasi takaisin kahdessa ja puolessa päivässä. Suuttuneena.
"Minä näin Punaisen torin, missä kupolien huipulla on ristin paikalla tähti, sehän on sama. Minä näin Pyhän haudan, eli Leninin mausoleumin. Minä näin uskovaiset jonossa rukoilemassa Pyhän käärinliinan siis Leninin palsamoidun ruumiin edessä. Jonossa kuin kesyt ankat, ne typerykset. - - Ja sitten minä näin kolmen poliisin lyövän yhtä miestä aivan kuin Theofilojannakos ja Babalis löivät minua. Eikä suinkaan Ljubljankassa kuulustelujen aikana vaan hotellin baarissa. Hotellissa jossa asuvat ulkomaalaiset joilla on ulkomaista valuuttaa, Rossijassa. He löivät häntä koska hän yritti mennä sinne vaikkei ollut rikas eikä ulkomaalainen. - - He tekivät hänestä muusia. Ja hän huusi 'Svobodu! Svobodu!' 'Antakaa meille vapaus!' - - Minun maassani diktatuuri kesti kahdeksan vuotta mutta heillä se on ollut viisikymmentäkahdeksan vuotta." (s. 385-386)
"Eräs seitsemänkymmenenneljän ikäinen kenraali, vatsalta kaulaan mitalien peitossa, otti sinut lentokentällä vastaan sanoen olevansa Neuvostonuorison johtaja. Sitten hän vei sinut mustalla autolla Kongressipalatsiin missä arvohenkilöiden korokkeella ei ollut yhtä ainoata nuorta: siellä oli vain vanhoja kenraaleja niin kuin lentokentän kenraali, vatsalta kaulalle mitalien peitossa niin kuin lentokentän kenraali. Ilman että nuoret uskalsivat vastustaa he vuorottelivat synkkinä mikrofonin ääressä ja puhuivat pelkästään Marxista, Leninistä, Stalingradista, ei koskaan muusta. Asia sai sinut voimattoman raivon valtaan - - Sinä halusit nähdä Majakovski-aukion jolla 60-luvulla Vladimir Bukovski ja Majakkaryhmä lukivat Jurkan runoja." - - (s. 386-387)
"Sinä kysyit mikä oli se rakennus ja se patsas, - - ja niin sait kuulla että se oli Felix Dzerzhinskin, Tshekan, sittemmin GPU:n, sittemmin KGB:n perustajan patsas, rakennus oli Ljubljanka, jokaisen ESA:n katedraali, jokaisen piinan, jokaisen rangaistuksen paikka niille jotka eivät tottele ja etsivät vapautta. Silloin sinut valtasi halu paeta. Mutta aamulla musta auto vangitsi sinut uudelleen viedäkseen sinut uudestaan Kongressipalatsiin vanhojen kenraalien joukkoon jotka puhuivat Marxista, Leninistä ja Stalingradista - - puoleen päivään asti, jolloin selitit että menisit haukkaamaan raitista ilmaa ja hyppäsit taksiin ja annoit ajaa Shtshlovakatu 48 b:hen jossa asui Andrei Saharov - -" (s. 388).
Kirja saa jatkaa kiertoaan, mutta valitut muistumat jäävät tallentamaan tunnelmaa ja kuvausta yhdestä epämuodikkaasta taistelevasta yksilöstä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)