lauantai 19. toukokuuta 2012
78. Waltarin ja Goethen vaellusreitit
Luin joulunaikaan 2010 erityisesti Mika Waltarin keskiaikaisen vaellustrilogian osat "Mikael Karvajalka" ja "Mikael Hakim", n. 780 ja 965 sivua, ilmestymisvuosilta 1948-49.
Kolmas osa, jossa Miguel Carvajal olisi lähtenyt Etelä-Amerikkaan ja/tai Kiinaan, jäi Waltarilta lopulta kirjoittamatta. Mikael Hakimin olin lukenut aiemminkin, 32 v. sitten, mutten muistanut kuin miljöön. Äärimmäisen kyynistä ja raakaa ihmiskuvausta 1520-30-lukujen Euroopasta ja Turkista, mutta heijastellen kirjoittamisajankohdan kylmää sotaa v. 1949. Valtapeliä olivat kaikki ihmissuhteet romaanissa.
Olen monesti törmännyt Waltarin (1908-79) teoksissa, mm. hänen pienoisromaaneissaan, "Multa kukkii" ym, suorastaan hämmästyttävään todentuntuun, kuvauksiin kokemuksista ja tunteista, jotka olen tunnistanut eläneeni itse. Waltarilla on toki vahvasti miesnäkökulma asioihin.
Matkakirjallisuus on mielikirjallisuuttani. Waltarin kirjoissa matkustetaan paljon. Bill Bryson, Paul Theroux, Jeffrey Tayler, V.S. Naipaul ja Shiva Naipaul ovat mieluisia matkakirjailijoita.
Luen n. 200 kirjaa / vuosi, joista 80 % on miesten, 20 % naisten kirjoittamia. Varmasti luen naisnäkökulmiakin enemmän kuin moni?
Luin myös kääntäjä Kyllikki Villan kolme 'lokikirjaa', joissa hän kertoi itsenäisistä matkoistaan yksinään rahtilaivoilla Etelä-Amerikkaan, vanhoillakin päivillään, 75-vuotiaana. (Hän eli 86,5 vuotta, 1923-2010). Hän oli hyvin 'naisellinen' vanhanakin, pyrki vaikuttamaan viehättävältä ja tavoitteli flirttiäkin tai huomiota vanhoilta miehiltä tai miksei nuoremmiltakin. Varsinkin viimeisessä kirjassa reissaaminen omin päin Argentiinassa, Chilessä jne. tuntui hänestä 75-vuotiaana jo hieman raskaalta, ja monesti hän kaipaa teksteissään, että hänelläkin olisi mukanaan mies, ettei tarvitsisikaan yksin selvittää kaikkia ongelmia, vaan mies voisi hoitaa hänelle sen hankalan lippuasian, hotellin löytämisen yms. "Toisilla on miehensä", hän kaipailee, itse ihan yksin. - Tuossa oli kiinnostavaa se ristiriita, että kun hän kuitenkin oli itsenäinen ja reipas ja seikkaileva nainen, joka pärjäsi kaikkialla. silti hänellä esiintyi kaiketi 'lapsivuoteelta' kumpuava haave voida saada olla myös passiivinen hoivan kohde ja antaa toisen hoitaa. - Villan mielenkiintoisia matkakohteita oli myös mm. St. Helenan saari, jossa hän viipyi 6 viikkoa, seuraavaa laivaa odottaen ja käännöstöitä tehden.
***
Tartuin Waltareihin luettuani ensin 28 vuoden jälkeen uudelleen "Yksinäisen miehen junan", josta pidin enemmän kuin muistinkaan. Oheen oli pakko selailla uudelleen Markku Envallin tutkimusta Waltarin romaaneista ja Panu Rajalan Waltari-elämäkertaa.
Yritin nimittäin keksiä hyviä matkakirjoja, joissa olisi kiintoisia reittejä, joihin voisi kytkeä matkan varrella olevien kaupunkien arkkitehtuurikohteita peliksi tai opetusohjelmaksi. Listasin kaupungit joissa Karvajalka matkoillaan kävi. Ja samoin paikat, joissa kirjailija J.W. von Goethe kävi (todellisella) Italian-matkallaan 1700-luvulla.
***
Mikael Karvajalka (1502-1527) / Mika Waltari 1948
REITTI (seassa mielikuvituskaupunkejakin?)
Turku
Lyypekki
Hampuri
Köln
Pariisi (Notre Dame)
Chartres (katedraali)
Rouen
Kööpenhamina
Tukholma
Naantali
Kuusiston piispanlinna
Tukholma (P. Nikolain kirkko) (1520)
Raasepori
Lyypekki
Memmingen
"Piispankaupunki", ehkä Augsburg
Baltringen?
Leipheim?
Mühlhausen?
Thüringen
Langensalza?
Weimar
Frankenhausen?
Nürnberg
Lindau
Zürich
Milano
Genova
Valencia
Madrid
Toledo
Bayonne
Lyon
Basel
Milano
Ferrara
Bologna
Rooma 1527
***
Mikael Hakim (1527-1538) / Mika Waltari 1949
REITTI:
Venetsia
Cerigo/ Kythera
Jerba (saari)
Alger
Istanbul (Galata)
Philippopoli (Maritzajoki)
Essek (Unkari) Duavajoki
Budapest
Wien
Kosek eli Guns linna 1532
Bagdad
Brussa (kylpyläkaupunki)
La Goletta (linnoitus)
Tunis
Bona (Augustinus S.)
****
Kirjailija J.W. von Goethen matka Italiaan 1786-1788
REITTI:
Karlsbad (Karlovy Vary) 3.9.1786
Zwota
Eger
Waldsassen
Tirschenreuth
Weiden
Wernberg
Schwarzenfeld
Schwandorf
Ponholz
REGENSBURG 5.9.
Saale
Neustadt
Geisenfeld
Pfaffenhof
Unterbrück
MUNCHEN 6.9.
Wolfrathshausen
Benediktbeuern
Kochelsee
Walchensee
Mittenwald
Scharnitz
Seefeld
Zirl
Martinswald
Innsbruck
BRENNER 8.9.
Sterzing
Mittewald (am Eisack)
Brixen
Bolzano
Trento
Rovereto
Torbole
Limone
Malcesine
Bardolino
VERONA 15.9.
VICENZA 19.9.
PADOVA 26.9.
VENETSIA 28.9.
Ferrara
Cento
Bologna
Logano
Firenze
Arezzo
Perugia
Assisi
Foligno
Terni
Citta Castellana
ROOMA 29.10.1786-22.2.1787
Albano
Genzano
Velletri
Fondi
St. Agata
Caserta
NAPOLI 25.2.-28.3.1787
PALERMO 2.4.
Alcamo
Segesta
Castel Vetrano
Sciacca
Girgenti (Agrigento)
Caltanissetta
Castro Giovanni (Enna)
Catania
Taormina
MESSINA 10.5.1787
NAPOLI 17.5.-4.6.
ROOMA 6.6.-1787-1788
77. Vanhempi Sinnemäki n=ss (s. 1947)
Entistä 'Kulttuurivihkojen' päätoimittajaa (vuosina 1980-87) ryhdyin oikeastaan lukemaan nähdäkseni punaista? - Kuuntelin kerran Akateemisessa Kirjakaupassa teinien juttelua: "Tulen lukemaan 'Kapinatyöläistä', kun haluan oikein kiihottaa itseäni raivoon". Teinipoika käytti v-sanoja kuvatessaan puna-göbbelsien aikaansaamaa verenpaineensa nousua.
Enpä voinutkaan laskea Anssi Sinnemäen 'Vastakirjaa' käsistäni ennen kuin kaikki 120 juttua oli epäjärjestyksessä luettu (tapanani on usein lukea epäjärjestyksessä), muutama lapsuudenkuvaus tosin harppoen ja loikkien. (Lapsena en ymmärtänyt sarjakuvaa, jossa Roope Ankka oli kätkenyt rahansa ovelasti kirjaston osastolle, joka sisälsi "Aku Ankan lapsuutta koskevia teoksia". Miksi ne muka olisivat niin epäkiinnostavia, ettei kukaan vilkaisisi niitä? Ankkalinnalaiset kulkivat nokka pystyssä ohitse. Mutta ovathan lapsuuskuvaukset enimmäkseen tylsiä!)
Aikuisuuden ajalta Anssi Sinnemäen kirja on täynnä hyviä heittoja, huomioita, kritiikkiä, sekä listoja stalinisteille jaetuista palkinnoista. Kirjoittaja etsii, missä olisivat hänen lisäkseen kaikki muut vuoden 1968 Vallankumous- Ylioppilaslehden 33 päätoimittajaa? Vainajia oli jo 9. Vallankumous-sankarien kuolleisuusprosentti 40 vuoden ajalta oli 28 %. (s.30) (Miksi oikeastaan en kopioinut tähän listaa? Markku Lahtela oli mukana varmaankin? Muistan elävästi, miten hän kuoli laskelmoiden 43 vuoden ja 365 päivän iässä karkausvuonna 1980.)
Kirjoittaja itse kertoo urallaan toimineensa vuonna 2008 äitiyslomasijaisena Suomalaisessa Lakimiesyhdistyksessä - ensimmäisen vuoden harjoittelijan alimman sarakkeen taulukkopalkalla. (s.26)
"SKP:n ja KTL:n uskollinen soturi Marjo Kuusela on nimitetty akateemikoksi. Viimeinen keskustelu, jonka kävin Marjo Kuuselan kanssa tapahtui toukokuussa 1986, jolloin hän naureskellen vähätteli Tshernobylin [ydinvoimalaonnettomuuden] tuhoja, koska tuhojen liioittelu oli neuvostovastaista." (s.183)
Kaisa Korhonen unohti muistelmistaan noloimmat vuotensa. Chydenius kykkii kommunistien muistosäätiön bunkkerin portinvartijana. (Olen joskus miettinyt, antoiko pariskunta pojilleen nimet Parta-Kallen ja Viiksi-Josifin mukaan?) Aulikki Oksanen muistelee asiat aivan päälaelleen tehden roistoista marttyyrejä.
Kirjoittaja myöntää kääntäneensä ja pesseensä takkinsa. Samaa hän ehdottaa vanhoille tovereille. "Me taistolaisethan olimme henkeen ja vereen niiden puolta, jotka julmasti sortivat kansaa, kymmeniä miljoonia kansalaisia, ja pakottivat syyttömät tunnustamaan tekoja, joihin eivät olleet syyllistyneet. Onneksi emme päässeet valtaan."
"Säälittävän-kiukuttavaa on takertuminen valheeseen, jonka päälle vielä rehennellään: minulla ei ole mitään kaduttavaa. Onpas. Katuminen ei olisi ollenkaan pahitteeksi. Olimme osa koneistoa ja sitoutuneet neuvostovallan politiikkaan ja sen tekoihin." (s.40)
"Taistolaisuus oli Neuvostoliitosta kurinalaisesti ja sotilaallisesti johdettua toimintaa. Vaikka se oli kollektiivista hulluutta, jokainen ihminen on itsestään vastuussa." (s.41)
"Minä, joka Neuvostoliiton-matkoillani en koskaan salakuljettanut mitään, jouduin monta kertaa nöyryyttävän erikoissyynäyksen kohteeksi, minkä vuoksi päätin lopettaa matkailun tähän maahan." "Tullimiehet pelaavat aikaa, ja sitä he tarvitsevat bisnestensä tekoon toisaalla junassa." (s.147)
Sinnemäen lapsenlapsi, alakouluikäinen tyttö, arvosteli kerran Tarja Halosen esiintymistyyliä TV:ssä: "Tuo ei kyllä sovi presidentille!" (hukkasin sivunumeron, sitaatti ulkomuistista). Toisessakin yhteydessä kirjoittaja palaa suosionsa kadottaneeseen känkkäränkkään: "Minun silmissäni Halonen menetti kasvonsa jo heti - - valtiovierailulla Latviaan. Äksy-Halonen läksytti julkisesti puolisoaan siitä, että tämä oli jäänyt seurueesta hieman jälkeen innostuttuaan tarkastelemaan torilla kaupattavia taideteoksia, Arvojohtaja elementissään." (s.179)
(Luin huvittuneesti sanomalehdestä, miten Latinalaisessa Amerikassa uusi presidentti otetaan vastaan taputuksin ja Hurraa-huudoin! Kun taas väistyvälle presidentille buuataan, Buu! BUU! Häivy! - jollei häntä jopa heitellä kenkärajoilla ja mädillä tomaateilla. Suomessa kaksi kuusivuotiskautta linnassa on aivan liikaa yhdelle poliitikolle, 12 vuotta. Halonen itse rinnasti uransa elinkautiseen vankilatuomioon.)
Waltarin lukemisesta Sinnemäki neuvoo: "Älä lue nuorena, kun et kuitenkaan ymmärrä. Älä lue vanhana, kun et kuitenkaan eläydy." (s.17)
Lopuksi viisas vastaus antikvaarille, kirjakauppiaalle: "Jos sinä löydät sen mitä olen etsimässä, minä en löydä sitä mitä en ole etsimässä." (s.66) Anssi Sinnemäen muistelmateos oli hyvä löytö!
Enpä voinutkaan laskea Anssi Sinnemäen 'Vastakirjaa' käsistäni ennen kuin kaikki 120 juttua oli epäjärjestyksessä luettu (tapanani on usein lukea epäjärjestyksessä), muutama lapsuudenkuvaus tosin harppoen ja loikkien. (Lapsena en ymmärtänyt sarjakuvaa, jossa Roope Ankka oli kätkenyt rahansa ovelasti kirjaston osastolle, joka sisälsi "Aku Ankan lapsuutta koskevia teoksia". Miksi ne muka olisivat niin epäkiinnostavia, ettei kukaan vilkaisisi niitä? Ankkalinnalaiset kulkivat nokka pystyssä ohitse. Mutta ovathan lapsuuskuvaukset enimmäkseen tylsiä!)
Aikuisuuden ajalta Anssi Sinnemäen kirja on täynnä hyviä heittoja, huomioita, kritiikkiä, sekä listoja stalinisteille jaetuista palkinnoista. Kirjoittaja etsii, missä olisivat hänen lisäkseen kaikki muut vuoden 1968 Vallankumous- Ylioppilaslehden 33 päätoimittajaa? Vainajia oli jo 9. Vallankumous-sankarien kuolleisuusprosentti 40 vuoden ajalta oli 28 %. (s.30) (Miksi oikeastaan en kopioinut tähän listaa? Markku Lahtela oli mukana varmaankin? Muistan elävästi, miten hän kuoli laskelmoiden 43 vuoden ja 365 päivän iässä karkausvuonna 1980.)
Kirjoittaja itse kertoo urallaan toimineensa vuonna 2008 äitiyslomasijaisena Suomalaisessa Lakimiesyhdistyksessä - ensimmäisen vuoden harjoittelijan alimman sarakkeen taulukkopalkalla. (s.26)
"SKP:n ja KTL:n uskollinen soturi Marjo Kuusela on nimitetty akateemikoksi. Viimeinen keskustelu, jonka kävin Marjo Kuuselan kanssa tapahtui toukokuussa 1986, jolloin hän naureskellen vähätteli Tshernobylin [ydinvoimalaonnettomuuden] tuhoja, koska tuhojen liioittelu oli neuvostovastaista." (s.183)
Kaisa Korhonen unohti muistelmistaan noloimmat vuotensa. Chydenius kykkii kommunistien muistosäätiön bunkkerin portinvartijana. (Olen joskus miettinyt, antoiko pariskunta pojilleen nimet Parta-Kallen ja Viiksi-Josifin mukaan?) Aulikki Oksanen muistelee asiat aivan päälaelleen tehden roistoista marttyyrejä.
Kirjoittaja myöntää kääntäneensä ja pesseensä takkinsa. Samaa hän ehdottaa vanhoille tovereille. "Me taistolaisethan olimme henkeen ja vereen niiden puolta, jotka julmasti sortivat kansaa, kymmeniä miljoonia kansalaisia, ja pakottivat syyttömät tunnustamaan tekoja, joihin eivät olleet syyllistyneet. Onneksi emme päässeet valtaan."
"Säälittävän-kiukuttavaa on takertuminen valheeseen, jonka päälle vielä rehennellään: minulla ei ole mitään kaduttavaa. Onpas. Katuminen ei olisi ollenkaan pahitteeksi. Olimme osa koneistoa ja sitoutuneet neuvostovallan politiikkaan ja sen tekoihin." (s.40)
"Taistolaisuus oli Neuvostoliitosta kurinalaisesti ja sotilaallisesti johdettua toimintaa. Vaikka se oli kollektiivista hulluutta, jokainen ihminen on itsestään vastuussa." (s.41)
"Minä, joka Neuvostoliiton-matkoillani en koskaan salakuljettanut mitään, jouduin monta kertaa nöyryyttävän erikoissyynäyksen kohteeksi, minkä vuoksi päätin lopettaa matkailun tähän maahan." "Tullimiehet pelaavat aikaa, ja sitä he tarvitsevat bisnestensä tekoon toisaalla junassa." (s.147)
Sinnemäen lapsenlapsi, alakouluikäinen tyttö, arvosteli kerran Tarja Halosen esiintymistyyliä TV:ssä: "Tuo ei kyllä sovi presidentille!" (hukkasin sivunumeron, sitaatti ulkomuistista). Toisessakin yhteydessä kirjoittaja palaa suosionsa kadottaneeseen känkkäränkkään: "Minun silmissäni Halonen menetti kasvonsa jo heti - - valtiovierailulla Latviaan. Äksy-Halonen läksytti julkisesti puolisoaan siitä, että tämä oli jäänyt seurueesta hieman jälkeen innostuttuaan tarkastelemaan torilla kaupattavia taideteoksia, Arvojohtaja elementissään." (s.179)
(Luin huvittuneesti sanomalehdestä, miten Latinalaisessa Amerikassa uusi presidentti otetaan vastaan taputuksin ja Hurraa-huudoin! Kun taas väistyvälle presidentille buuataan, Buu! BUU! Häivy! - jollei häntä jopa heitellä kenkärajoilla ja mädillä tomaateilla. Suomessa kaksi kuusivuotiskautta linnassa on aivan liikaa yhdelle poliitikolle, 12 vuotta. Halonen itse rinnasti uransa elinkautiseen vankilatuomioon.)
Waltarin lukemisesta Sinnemäki neuvoo: "Älä lue nuorena, kun et kuitenkaan ymmärrä. Älä lue vanhana, kun et kuitenkaan eläydy." (s.17)
Lopuksi viisas vastaus antikvaarille, kirjakauppiaalle: "Jos sinä löydät sen mitä olen etsimässä, minä en löydä sitä mitä en ole etsimässä." (s.66) Anssi Sinnemäen muistelmateos oli hyvä löytö!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)